Kristillinen joulunsanoma haluttaisiin mitätöidä

TulostusversioTulostusversio

KRISTILLINEN JOULUN SANOMA HALUTTAISIIN MITÄTÖIDÄ

Kävinpä pari päivää sitten tapani mukaan kirjastossa. Viimeisintä Tieteen Kuvalehteä selaillessa silmiini pisti pieni kuvallinen artikkeli, jonka otsake oli: Onko ollut vuotta 0?
Tuossa jutussa yksinkertaisesti kerrottiin, kuinka suurimmassa osassa maailmaa käytetään gregoriaanista kalenteria, joka perustuu Jeesuksen syntymään. Siksi voisi kuvitella, että kalenterin ensimmäinen vuosi on nolla. Kalenteri alkaa kuitenkin vuodesta yksi.

Artikkelissa todettiin, että maailmalla on ollut ja on muitakin kalentereita, joista osa alkaa vuodesta nolla ja toiset vuodesta yksi. Itseäni ei kuitenkaan kiinnostanut niinkään nuo eri kalenterit, eikä se, alkavatko ne vuodesta nolla vai yksi. Sitä vastoin silmiini pisti tuon artikkelin kuvitus. Sen alalaidassa oli pieni kuva, joka esitti lähinnä pellemäistä vappujuhlijaa, jonka suussa oli paperinen rullanmuotoinen pilli, joka puhallettaessa antaa kimeän äänen ja oikenee suoraksi. Jokainenhan meistä lienee puhallellut tuollaista pilliä vaikkapa vappujuhlinnassa. Päässä tuolla hahmolla oli kullanvärinen, kartionmuotoinen pieni päähine, joka on tarkoitettu lähinnä pelleilyyn ja hupailukäyttöön. Kuvan hahmoa ei välttämättä yhdistäisi Jeesukseen, ellei sen alla olisi ollut teksti, jossa lukee: ”Vaikka Jeesus aloitti elämänsä 0-vuotiaana, maailman yleisin kalenteri alkaa vuodesta 1.”

Jäin miettimään, miksi tuollainen kuva sinänsä ihan muuten asialliseen artikkeliin? Vanha sananlaskuhan sanoo: Yksi kuvaa puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Ainakin itselleni tuo kuva puhuu siitä, kuinka tässä ajassa kaikki kristilliseen uskoon ja Jeesukseen liittyvät asiat halutaan monella taholla asettaa hieman naurunalaisiksi taruiksi. Tuntuu kuin meidän valtamedia vuosi vuodelta yhä haluttomammin kertoisi mitään asiallista kristilliseen uskoon liittyvää. Jos kristillisestä uskosta ja perinteestä on pakko jotakin kertoa, tehdään se monella taholla ikään kuin pitkin hampain ja epäasiallisesti ja mieluummin Raamatun kertomukset kyseenalaistaen.

Tyyli on muuttunut aivan viime vuosien ja vuosikymmenien aikana. Joskus viisi- kuusikymmentä vuotta sitten ei edes Tieteen Kuvalehden kaltaisissa julkaisuissa olisi tuollainen kuva ollut mahdollinen. Kristillisten asioiden kunnioittaminen oli sen verran vielä vallalla. Tänä päivänä pilkallinen ja mitätöivä tyyli saa yhä enemmän valtaa.
No, eihän tämä kehitys ole sinänsä mikään ihme. Sanoohan Ilmestyskirja, kuinka lopunajalla valtaan nousevalla pedolla on pää, jossa on pilkkaavia nimiä, ja se avaa suunsa pilkatakseen Jumalaa ja niitä, jotka taivaassa asuvat, Ilm. 13:1-6. Raamatun profetiat myös sanovat selvästi, että kun Antikristus aikanaan nousee, se tulee muuttamaan mm. ajat ja lain, Dan. 7: 25. Ymmärrän tuon aikojen muuttamisen tarkoittavan sitä, että eihän Antikristus voi esim. sietää sellaista ajanlaskusysteemiä, joka alkaisi Kristuksen syntymästä. Onhan lyhenne jKr. jo meidän päivinämme muutettu ”jälkeen ajanlaskun alun” sanonnaksi. Jokainen kuitenkin tietää, että tämä vuosi 2023 tarkoittaa aikaa, joka on kulunut Kristuksen syntymästä.

On siis helppo huomata, että jo tänä päivänä monella taholla ajassamme on vaikeaa myöntää, että ajanlaskumme alkaa todellakin henkilöstä, joka eli pari tuhatta vuotta sitten, joka on Jumalan Poika ja joka on jopa tuleva Kunnian kuningas.

Olen varma, että jos Tieteen Kuvalehti olisi halunnut, sen arkistoista olisi löytynyt asiallisempi kuva, joka esittää Jeesusta. Mutta tämän ajan ihmisen ylpeys estää monia nöyrtymästä tunnustamaan Jeesuksen Kristuksen todellisuus. Jokainen joutuu kuitenkin joka päivä allakkaan katsomalla toteamaan, että tuo historian vaikutusvaltaisin henkilö todellakin eli ja vaikutti täällä maan päällä pari tuhatta vuotta sitten. Miksi siis yrittää kieltää Kristuksen jumaluutta, kun eräänä päivänä sen joutuu kuitenkin tunnus-tamaan, vaikka tänään kerskuisi olevansa ateisti. Raamattuhan ennustaa selvästi, että kerran kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra, Fil. 2: 10,11.

Varmaankin myös tänä jouluna valtamedioissa tavalla tai toisella uutisoidaan jotakin jopa kristillisen joulun viettoon liittyvää. En ole mikään profeetta, mutta on oikeastaan helppo ennustaa, että monille tahoille on kuitenkin ylivoimaisen vaikeaa tehdä se asiallisesti. Se on vaikeaa tehdä asiallisesti, koska antikristillinen henki ja laittomuuden salaisuus on päivä päivältä yhä väkevämmin vaikuttamassa, 2. Tess. 2:7.