20. Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa

20. ILMESTYSKIRJAN SEITSEMÄN SEURAKUNTAA

Jo kauan sitten törmäsin ensimmäisen kerran opetukseen, jossa Ilmestyskirjan seitsemälle seurakunnalle kohdistetun sanoman tulkittiin samalla kuvaavan kirkkohistorian tulevia aikakausia. En heti syttynyt tuolle ajatukselle, mutta mitä enemmän olen asiaa tutkinut, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut sen paikkansa pitävyydestä. Näin ollen edelliseen lukuun (19 a. Ilmestyskirjan rakenne) liittyen, Ilmestyskirjassa kuvataan ja ennustetaan seurakunnan tuleva historia ja lopunajan vaiheet jopa kolmeen eri kertaan.

Olen toki lukenut lukuisia selitysteoksia, joissa jokaiselle seitsemälle seurakunnalle osoitettu sanoma sattuvasti liitetään noihin nimeltä mainittuihin historiallisiin Vähä-Aasian paikkakuntiin. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että seurakunnan Herra tahtoo puhua noille yksittäisille seurakunnille kohdistamansa sanoman kautta myös koko maailman laajuiselle kirkolleen. Koska mitäpä hyötyä meidän olisi tietää kaksituhatta vuotta sitten toimineiden seitsemän paikallisseurakunnan heikkouksista ja vahvuuksista, ja niille annetuista yksityiskohtaisista kehotuksista, nuhteista ja rohkaisuista, ellei sillä olisi myös tärkeää sanomaa meille!

Olen seuraavaan luetteloon koonnut keskeisimpiä asioita jokaisesta seitsemästä seurakunnasta, ja kuinka ymmärrän niiden liittyvän kirkkohistorian eri vaiheisiin. Jokaiselle seurakunnalle kohdistetussa sanomassa on jokin keskeinen avainsanoma, joka liittyy tiettyyn kirkkohistorian vaiheeseen ja jopa meidän aikaamme saakka.

EFESON seurakunta kuvaa Apostolisen ajan jälkeistä seurakuntaa. Läheinen ajallinen yhteys alkuseurakuntaan tulee esille mm. siinä, että se on ainut seurakunta, jonka yhteydessä käytetään sanaa ”apostoli” (2:1). Johanneshan kirjoitti Ilmestyskirjan 90-luvulla jKr. Ensimmäinen ja samalla apostolinen sukupolvi oli juuri väistynyt tai väistymässä seurakuntien ja samalla kristillisen kirkon johdosta. Se palava rakkaus Herraa kohtaan ja Hengen tuli, joista voimme lukea mm. Apostolien Teoista, olivat vaarassa laimentua! Siksi seurakunnan Herran nuhde ja varoituksen sana tuolle ajalle oli: ”Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi” (2:4). Oli todellakin vaara, että vaikka työtä tehtiin ahkerasti ja vääriä oppeja ei suvaittu, kuitenkin apostolien keskeinen näky ”rukouksessa ja sanan palveluksessa pysymisestä” (Apt. 6:4) alkoi vähitellen hämärtyä.

SMYRNAN seurakunta on toinen niistä seurakunnista, jolle ei anneta mitään nuhteita. Kyse on toisen ja kolmannen vuosisadan vainojen ajan seurakunnasta. Juuri noilla vuosisadoilla kristillinen kirkko sai kärsiä mitä mielettömimpiä vainoja Rooman valtakunnan keisarien taholta. Kristuksen sana seurakunnalle olikin: ”Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle” (2:10). Kristittyjen vainot kestivät aina 300-luvun alkuvuosille saakka, jolloin keisariksi tuli Konstantinus I Suuri, joka lopulta julisti kristinuskon lailliseksi uskonnoksi Rooman valtakunnassa.

Samalla kristilliselle kirkolle ikään kuin ennustetaan sen irtautuminen juutalaisesta uskon perinteestä ja tulkinnasta: ”ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga” (jae 9). Näinhän kirkkohistoriassa sitten kävikin. Kun juutalainen apostolinen sukupolvi oli poistunut, painopiste ja vastuun ottaminen evankeliumin julistamisesta siirtyi pakanaseurakuntiin. Kuten Paavali sanoo, juutalaisista oli evankeliumin kannalta tullut vihollisia (Room. 11:28). Israel kansakuntana ei siis ottanut tässä vaiheessa Kristusta vastaan, ja juutalaiset joutuivat lähtemään vainottuina maanpakoon. Kolmen seuraavan seurakunnan kohdalla juutalaisista ei mainitakaan mitään, mutta he palaavat näyttämölle Filadelfian aikakaudella.

PERGAMON seurakunnan kohdalla avainsana on ”Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä saatanan valtaistuin on” (2:13). Ilmestyskirjan selitysteoksissa lähes poikkeuksetta tuo kohta selitetään tarkoittavan Zeus-jumalan alttaria, joka sijaitsi Pergamossa. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan usko, että viittauksella valtaistuimeen tarkoitetaan tuota Zeuksen alttaria, koska eihän mikään epäjumalan palvontapaikka ole Jumalan silmissä sen merkittävämpi. Sanoisiko seurakunnan Herra omilleen: ”Hui, varokaa, siellä on jopa Zeuksen alttari?!” Sitä vastoin uskon, että tuolla saatanan valtaistuimella tarkoitetaan vaaraa, joka uhkasi kristillistä kirkkoa paljon lähempää, eli sisältäpäin!

Kristikuntaan alkoi 400-luvulla muodostua ”valtaistuin”, jolle emme voi löytää mitään perustaa Jumalan sanasta, vaikka niin yritetään väittää. Paavius ja paavin valta alkoivat saada muotoaan! Ensimmäinen ”virallinen” paavi oli oikeastaan Leo Suuri, joka oli virassa vuosina 440-461. Paavin valta alkoi kehittyä ja saada yhä enemmän yksityiskohtaisia dogmeja tuekseen. Näitä oppeja ovat mm. paavi Kristuksen maanpäällisenä sijaisena ja paavin erehtymättömyys. Lisäksi myös kirkkovaltio (Vatikaani) alkoi kehittyä, ja sen valtaistuimella istuva paavi käyttää yhä enemmän valtaansa.

Kirkkohistoriasta tiedämme, että tuolta valtaistuimelta annettiin toisinajattelijoille kirkonkirouksia ja määräyksiä polttaa roviolla kaikki vääräoppiset. Heidän joukossaan olivat mm. John Wycliffe ja Jan Hus. (Tosin Wycliffe ennätti kuolla sitä ennen normaali kuoleman, mutta sehän ei estänyt katolista kirkkoa kaivamasta Wycliffen luita haudasta ja polttamasta niitä roviolla!). Kirkon kiroukseen joutui myös uskonpuhdistajamme Martti Luther, ja olisi varmasti kokenut saman kohtalon kuin Hus ja Wycliffe, mutta Jumalan suunnitelmat olivat toisenlaiset. Luther nousikin jyrkästi paaviutta vastaan ja julisti useaan otteeseen paavin olevan Antikristus. Henkilökohtaisesti en usko Antikristuksen kuitenkaan tulevan paavin valtaistuimelta, koska ymmärrän sen tulevan muulta taholta. Mutta mielenkiintoiseksi jää kysymys, mikä onkaan paavin ja Vatikaanin asema lopunajan kuvioissa. Sen aika näyttää!

TYATIRAN seurakunnalle sanotaan: ”Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä” (2:20). Iisebel on yksi Vanhan Testamentin naishahmoista, joka mainitaan usein varoittavana esimerkkinä myös Uudessa Testamentissa. Siidonilaista syntyperää oleva Iisebel oli Israelin kuninkaan Ahabin puoliso ja Baalin palvoja. Kuninkaan puolisona hän saattoi käyttää suurta valtaa ja sai jopa itse kuninkaan Baalin palvojaksi (1.Kun. 16:31 – 2.Kun. 9:37). Iisebel kuvaa siis raamatun arvomaailmassa jotakin, joka yrittää ottaa paikan, joka ei sille kuulu, ja samalla myös johtaa Jumalan palvonnan vikaraiteille.

Keskiajalla alkoi kristillisen kirkon käytäntöön muotoutua kultti, joka vähitellen rupesi riistämään Kristukselle kuuluvaa kunniaa ja palvontaa itselleen. Kyse on Maria-kultista! Marian palvonta alkoi ajan mittaan saada yhä suuremman aseman, ja Kristuksen sijasta alettiin rukoilla yhä enemmän Neitsyt Mariaa. Ikoneissa Neitsyt Maria tuli yhä hallitsevammaksi hahmoksi, kun taas Jeesus kuvattiin pienenä ”vaarattomana ja merkityksettömänä” lapsena hänen sylissään. Maria-kultin ympärille kehiteltiin yhä uusia oppeja, joita ovat mm. Marian perisynnittömyys, Marian ruumiillinen taivaaseen ottaminen ja Maria Taivaan Kuningattarena. Myös Marian ilmestymisistä eri ihmisille on kautta vuosisatojen raportoitu ja samalla jopa paranemisihmeistä, joita noihin ilmestyksiin on liittynyt.

En tarkoita tällä sitä, että itse Jeesuksen äiti Maria olisi Iisebel. Ei, vaan Maria voi olla meille tärkeä esikuva nöyrästä ja vaatimattomasta Herran palvelijasta, joka oli valmis suostumaan siihen kutsumukseen, jonka Kaikkivaltias Jumala hänelle antoi. Tässä suhteessa Maria on tärkeä esimerkki edesmenneitten pyhien joukossa. Ennustihan Maria itse Pyhän Hengen inspiroimana, että ”tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi” (Luuk. 1:48). Mutta tarkoitan väärää Maria-kulttia, jolla itse Kristukselta viedään se asema, joko Hänelle yksin kuuluu, ja tilalle asetetaan Maria palvonnan ja rukousten kohteeksi. Uskaltaisin väittää, että jos menisimme kysymään tavalliselta roomalais-katoliselta kristityltä hänen uskonsa keskeisistä asioista, hän luettelisi meille enemmän asioita Neitsyt Mariasta kuin Jeesuksesta. Kuitenkin Paavali sanoo selvästi, että yksi on välimies Jumalan ja ihmisen välillä, Ihminen, Jeesus Kristus (1. Tim. 2:5). Irvokkaimman kuvan Maria-kultista olen nähnyt kuvissa, jotka esittävät krusifiksia. Ristillä ei suinkaan ole Jeesus, vaan Maria, jonka sylissä on pieni Jeesus lapsi! Ei ihme, jos seurakunnan Herra sanoo: ”Sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä!”

SARDEEN seurakunnan enkelille sanottiin: ”Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan” (3:2). Ymmärrän tuon seurakunnan kuvaavan uskonpuhdistuksen ajan kirkkoa! Kuinka hengellisesti kuollut tuolloin olikaan koko kristikansa. Roomalaiskatolisen kirkon toimesta oli kadotettu vuosisatojen saatossa koko evankeliumin ydin. Anekauppa kukoisti ja lain tekojen kautta yritettiin löytää yhteys Jumalaan! Ne harvat, jotka nousivat näitä väärinkäytöksiä vastaan, joko tapettiin tai muuten vaiennettiin harhaoppisina.
Mutta seurakunnan Herra antoi tuolle ajalle uskonpuhdistajat, joiden käskettiin vahvistaa jäljellejääneitä. Jeesushan lupasi jo aikanaan Pietarille: ”Tälle kalliolle Minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita!” Vaikka inhimillisesti katsoen oli lähellä koko evankeliumin totuuden katoaminen ja elävän kristillisen kirkon kuoleminen, Kristus kuitenkin piti huolen kirkostaan! Oli muutamia harvoja nimiä, jotka ”eivät olleet tahranneet vaatteitaan”, ja niin evankeliumin ja Jumalan sanan totuus sai jälleen löytyä! Uskon vanhurskauden periaate löydettiin uudelleen ja raamatun sanaa alettiin kääntää jokaisen omalle äidinkielelle.

FILADELFIA tarkoittaa vapaasti käännettynä veljesrakkautta, antaen ymmärtää, että lopunaikana Pyhä Henki yhdistää todelliset Herran seuraajat Kristuksen rakkaudella kirkkokuntiin katsomatta. Se on toinen seurakunta, jolle ei anneta mitään nuhteen sanaa. Avain sanoma tuolle seurakunnalle liittyy ovien avaamiseen: ”Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt” (3:8). Ymmärrän tuon seurakunnan tarkoittavan 1800-luvulla alkanutta Pyhän Hengen uudistuksen aikaa aina lopunajan valvovaan seurakuntaan saakka. 1800-luvulla alkanut Pyhän Hengen uudistus sai aikaan laajoja herätyksiä monissa maissa ja samalla myös lähetysinnostuksen uudelleen syttymisen. Vuosisatojen paikallaan olon jälkeen uskovien joukko syttyi uudestaan lähetysnäylle, ja seurakunnan Herra aivan kirjaimellisesti avasi ovia evankeliumin julistamiselle jopa uusiin maanosiin, Afrikkaan ja Aasiaan.

Filadelfian yhteydessä löydämme myös uudestaan viittauksen juutalaisiin (3:9). Edellisen kerran heihin oli viitattu Smyrnan seurakunnan yhteydessä. Kuinka sattuvaa ja kuvaavaa tuo onkaan kristillisen kirkon koko historiaa ajatellen. Liki kaksituhatta vuotta juutalaiset olivat olleet poissa omasta maastaan, hajotettuina ympäri maailmaa, vainottuina jopa kristillisten kirkkojen taholta. Nyt Filadelfian aikakaudella uskova seurakunta on herännyt uudestaan ymmärtämään, että evankeliumi tulee julistaa myös juutalaisille heidän vastustuksestaan huolimatta. Samalla myös rakkaus Israelia kohtaan on syttynyt monen kristityn sydämessä. Filadelfian seurakunnalle jopa luvataan, että monet juutalaiset ”tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan” (3:9). Eikö juuri kristittyjen uskovien rakkaus juutalaista kansaa kohtaan ole saanut monet heistä kääntymään messiaanisiksi juutalaisiksi.

Filadelfian seurakunnalle annetaan myös lupaus, joka antaa ymmärtää, että tuo seurakunta on täällä maan päällä Jeesuksen tullessa takaisin ottamaan omansa luokseen. Jeesus lupaa pelastaa sen lopunajan ahdingoista: ”Pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat” (3:10). Noiden koettelemusten sanotaan kohtaavan koko maan piiriä. Kyse ei siis voinut olla sanomasta, joka oli tarkoitettu vain kaksituhatta vuotta sitten olleelle Filadelfian seurakunnalle. Eihän silloin tullut koettelemusta, joka kohtasi kaikkia ihmisiä koko maan päällä! Mutta lopunajan koettelemukset ovat koko ihmiskuntaa koskevat. Tuolle seurakunnalle myös sanotaan ”minä tulen pian”, antaen ymmärtää, että tuon seurakunnan aikana Jeesuksen toinen tulemus on lähellä!

LAODIKEAN seurakunta on ainut, jolle ei anneta tunnustuksen sanaa, ainoastaan nuhteita ja kehotuksia! Ymmärrän sen tarkoittavan lopunajan nimikristillistä seurakuntaa, joka luottaa omaan rikkauteensa ja inhimillisiin kykyihinsä, mutta jolta puuttuu Pyhän Hengen voima. Ajallisesti se on toiminnassa samanaikaisesti Filadelfian seurakunnan kanssa, mutta ei valvovana seurakuntana. Vertauksessa kymmenestä neitsyestä (Matt. 25:1-13) tulee selvästi esille ajatus, että Jeesuksen takaisin tullessa on olemassa kaksi erilaista kristittyjen ryhmää, jotka molemmat luulevat olevansa matkalla hääjuhlaan. Vain ne, joilla on Pyhän Hengen öljy ja voitelu ovat valmiita.

Löydämme monista Laodikean seurakunnalle annetuista kehotuksista ja nuhteista viitteitä omaan aikaamme. Ensiksikin seurakunta tuntuu olevan niin täynnä itseänsä ja omahyväisyyttään, ettei se enää mitään tarvitse. Sitähän tämänkin ajan kristillisyys usein on. Emme tarvitse enää parannuksen tekoa, emme julistusta synnistä, kääntymyksestä ja uskoontulosta, emme tarvitse edes Jumalan sanaa raamattua ylimpänä ja ehdottomana ohjeena!

Kun Jeesus kehottaa tuota seurakuntaa ostamaan Häneltä todellisia rikkauksia, on se kieltä ja sanomaa, jota tämän ajan ihminen voi ymmärtää. Eihän ostaminen ole koskaan ihmiskunnan historiassa ollut niin keskeisessä asemassa jokapäiväisessä elämässä kuin tänään! Näyttää siltä, että myös tuosta seurakunnasta on kuitenkin mahdollisuus päästä voittajana perille, jopa hallitsemaan Kristuksen kanssa. Seurakunnan Herra kolkuttaa tuonkin seurakunnan ovella, ja jos joku avaa oven, on itse Kristus aterioiva hänen kanssaan. Olen usein pohtinut, onko viittauksella ”Kristuksen kanssa valtaistuimella istumisella” (jae 21) yhteys niihin marttyyreihin, joiden kerrotaan Kristuksen tullessa virkoavan eloon ja hallitsevan Kristuksen kanssa (Ilm. 20:4)?