HERRAMME TULEE

TulostusversioTulostusversio

Pian alkava adventtiaika puhuu meille odottamisesta ja valmistautumisesta. Valmistaudumme tietysti jouluun, mutta samalla adventtiaika puhuu meille Herran toisen tulemuksen odottamisesta ja siihen valmistautumisesta.

Milloin Herran toinen tulemus on? Onko se jo kovinkin lähellä? Tätä kysymystä ovat varmasti monet pohtineet viime aikoina. Eikä ihme, koska onhan niin paljon tapahtunut ja asioita muuttunut vuoden parin aikana. Jumala on kuitenkin antanut ilmoituksensa Sanassaan sen verran kätketyssä muodossa, että emme yksinkertaisesti voi sieltä seurata sivu sivulta, missä olemme menossa.

Olen toki itsekin pohtinut näitä kysymyksiä avoimen Raamatun äärellä kohta jo viidenkymmenen vuoden ajan. Tarkoitan, että olen ollut tuon ajan uskossa, ja siksi olen etsinyt tuona aikana vastauksia Raamatusta, vaikka muuten maailman menoa olen nähnyt jo kohta seitsemänkymmentä vuotta. Vuosikymmenien aikana olen huomannut, että erityisesti silloin, kun maailmalla tapahtuu jotakin erikoisempaa, herää myös kysymys, onko nyt Herran tulemus lähellä.

Vuonna 1973, jolloin itse tulin uskoon, tapahtui myös suuria asioita. Lähi-idässä käytiin Jom Kippur-sota. Muistan, kuinka tuolloinkin vanhat uskovat kyselivät vakavissaan, jokohan nyt alkavat Raamatun profetiat lopullisesti tapahtua. No, näin on toki kyselty sen jälkeen monessa muussakin yhteydessä.

Tapahtumissa, jotka ovat tapahtuneet viimeisen parin vuoden aikana, on kuitenkin ollut uutena piirteenä se, että jotakin on alkanut ihan oikeasti tapahtua. Onhan vuosikymmenien aikana niin maallisissa kuin hengellisissä medioissa maalattu uhkakuvia tappavista bakteereista tai viruksista, jotka voivat levitä ja surmata paljon ihmisiä. On myös ennustettu kohtalokkaan sodan puhkeaminen Eurooppaan tai yleensä Länsimaihin. On myös uhkailtu ruuan ja muiden hintojen nousulla.

Minun muistini aikana tähän asti nuo kaikki ovat olleet kuitenkin vain uhkakuvien maalailua, joko vilpittömässä hengessä tai sitten sensaatiomielessä, eivätkä ne ole toteutuneet. Ma proutta nyt kohtalokas ”rutto” on todellakin kulkenut läpi koko ihmiskunnan tappaen miljoonia terveitä ja nuoriakin ihmisiä. Hirvittävä sota, jonka todellisuutta kukaan ei uskonut vielä edellisenä päivänä, puhkesi ihan oikeasti ja on jatkunut yli puoli vuotta. Tällä kertaa myös hintojen nousu on ollut todellisuutta, eikä ai-noastaan muutamallsentilla, vaan joissakin asioissa ja tuotteissa jopa moninkertaisiksi.

Ihmiskunta on siis joutunut toteamaan, että mitä tapansa voi tapahtua. Eli Raamatun sanontaa käyttääksemme, nekin asiat, jotka ovat tuntuneet järkkymättömiltä, ovat alkaneet järkkyä! Mutta huomaatko, että samalla alamme tottua ja turtua kaikkeen. Pidämme tänään jo itsestään selvänä, että ”rutto” kulkee ja surmaa siellä täällä tuttujakin ihmisiä. Turrumme myös sotauutisiin, niin että jopa saamelaiskäräjät alkavat tuntua välillä sodan kauhuja suuremmilta uutisilta. Ja vaikka sähkölasku nousisi jonkun yksityisen talouden kohdalla jopa tuhansiin euroihin kuukaudessa, onnittelemme itseämme, että onneksi meillä sattuu olemaan vielä halpa voimassa oleva sopimus.

Jotakin on siis muuttunut ja jotakin on totaalisesti toisin kuin ennen. Onhan joiltakin tahoilta jopa sanottu, että maailma ei enää koskaan palaa entiselleen. Siitä huolimatta en uskalla sanoa, johtavatko nämä tapahtumat suoraviivaisesti lopun ajan tapahtumiin ja Herran tulemukseen. Tarkoitan sitä, että hinnat voivat vielä välillä halveta ja sota loppua.

Mutta on vielä yksi lopun ajan merkki, jonka surukseni huomaan toteutuvan kovaa vauhtia. Näen morsiusneitojen nukahtavan yksi toisensa jälkeen. Näen tämän myös siellä, missä en ole uskonut sitä näkeväni koko uskossa oloaikanani. Vuosikymmenien aikana olen tottunut siihen, että tietyissä herätyskristillisissä piireissä, kirkkokunnissa ja seurakunnissa kaikuu puhdas sanoma ja jopa selvä pasuunan ääni. Tänään on toisin. Jopa noissa piireissä aletaan tulkita Raamattua ihmisten korvasyyhyyn ja samalla jopa pyydellään anteeksi menneitten vuosikymmenien opetusta.

Itse en näe mitään anteeksipyydeltävää synniltä ja saatanalta. Päinvastoin sanoohan Jeesuskin, että kaikki synti on juurineen revittävä pois! Mutta tämä kehitys kertoo itselleni, että ollaan ajassa, josta Jeesus sanoi: ”Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä”, Matt. 24:4. Jeesushan sanoi tuon varoituksen ensimmäisenä asiana, kun hän alkoi puhumaan lopun ajan merkeistä.