Isä vastaa sittenkin

Kuulin tämän kertomuksen joitakin vuosia sitten eräässä hartaustilaisuudessa. Kertomuksen tapahtumapaikka on lastenleiri jossakin merenrannalla saaristossa.

Joukko lapsia ohjaajineen oli kokoontunut viettämään lastenleiriä. Kuten tiedämme, leiriohjelmassa oli viikon aikana aamusta iltaan monenlaista toimintaa. Eräänä päivänä yksi tyttö leiriläisistä ehdotti leirin johtajalle, että voisivatko he sinä iltana tehdä retken läheisen niemen kärkeen, josta voi nähdä matkustajalaivat, jotka kulkevat siitä ohitse. Tyttö kertoi, että hänen isänsä on tuolla laivalla juuri sinä iltana, ja isä oli luvannut näyttää laivalta valomerkkejä, jos vaan tietää leiriläisten olevan rannalla katsomassa.

Johtaja suostui tytön ehdotukseen ja niinpä koko leiri suuntasi matkansa illan jo hieman hämärtyessä kyseisen niemen kärkeen. Paikalla oltiin hyvissä ajoin ja jännittyneenä alettiin odottaa, milloin laivan valot näkyisivät kaukaa ulapalta. Suuri matkustajalaiva saapuikin ajallaan ja lähestyi kohtaa, jossa leiriläiset innokkaina odottivat. Näkyisikö laivan kannelta mitään valomerkkiä, huomaisiko tytön isä leiriläiset tuon pienen niemen kärjessä?

Laiva lipui lähemmäksi kyseistä kohtaa, mutta minkäänlaista valomerkkiä ei laivan kannelta näkynyt, vaikka leiriläiset kuinka innokkaina heiluttivat käsiään, huivejaan ja omia taskulamppujaan. Osa leiriläisistä alkoi jo epäillä, ettei isä ole muistanut koko asiaa tai hänen taskulamppunsa tai mikä tahansa valonlähde ei ole kunnossa. Vähäänkään epäilemättä pieni tyttö vakuutti, että kyllä isä on laivalla ja antaa sieltä valomerkin, koska isä oli niin luvannut.

Ilta oli jo hämärtynyt, eikä vieläkään mitään valomerkkiä. Viimein laiva oli aivan niemen kärjen kohdalla. Osa leiriläisistä alkoi jo valmistautua poislähtöön hieman pettyneenä tapahtumien kulkuun. Pieni tyttö seisoi kuitenkin järkähtämättä paikallaan käsiään heiluttaen. Kun laiva näytti jo ohittaneen niemen kärjen, välähtivät viimein kaikki laivan valonheittimet päälle ja suuntasivat häikäisevän valokeilansa niemen kärkeen, jossa leiriläiset olivat, valaisten koko rantakallion.

Haltioituneet huudot kaikuivat rannalta, kun koko leiri heilutti käsiään tervehdyksenä laivalla oleville. Ihmeissään he kyselivät tytöltä, mistä hän tiesi, että laivalta varmasti vastattaisiin. Tyttö vastasi kuin itsestään selvyytenä: ”Totta kai tiesin, koska isäni lupasi niin, ja minun isäni on tuon laivan kapteeni.”

Meidänkin mieleemme saattaa usein hiipiä epäilys, vastaako Taivaallinen Isämme meidän pyyntöihimme. Huomaako hän meidät ja tietääkö hän varmasti meidän elämän tilanteemme. Kuitenkin saamme luottaa siihen, että Isä vastaa meille, vaikka vastaus meidän mielestämme näyttäisi viipyvänkin. Isämme tietää parhaiten, mikä on oikea ajankohta ja vastaa meille, koska hän on sanassaan niin luvannut.

Nuo leiriläisten tunnot ja ajatukset saattavat vallata mielemme myös tämän maailman ajan keskellä. Huomaamme, että ilta pimenee, yö saapuu, samalla kun tämä maailmamme näyttää menevän yhä vain suurempaa pimeyttä kohti. Uusia lakeja säädetään, jumalattomuus näyttää valtaavan yhä enemmän alaa. Jumalan tunteminen ja Jumalan sanan ohjeet halutaan työntää täysin syrjään. Varmasti moni uskova katsoo hartaana Taivaallisen Isän puoleen, eikö Isä sittenkään välitä, eikä vastaa. Onko koko maailmamme jätetty pimeyden voimien armoille?

Taivaallinen Isämme, taivaan ja maan Herra vastaa kuitenkin ajallaan. Onhan hän pyhässä sanassaan profeettojensa suulla luvannut tehdä niin. Vaikka maailma menisi kuinka suureen pimeyteen tahansa, kerran välähtää valot Jumalan suunnalta. Ne ovat valot, jotka tulevat pysäyttämään hetkessä koko maailman menon. Valitettavasti tälle maailmalle nuo valot eivät tule olemaan mikään häikäisevä ilotulitus ja riemullinen kokemus, vaan päinvastoin. Moni joutuu silloin tuskallisesti toteamaan: ”Oliko se sitten-kin totta, mitä meille vakuuteltiin joidenkin ihmisten taholta. Olemmeko sittenkin vastuussa tekemisistämme kaiken maan Herralle.”

Mutta sinä, joka panet luottamuksesi Jumalan sanaan ja odotat Herraa, et tarvitse pettyä, etkä joutua häpeään. Isä vastaa sittenkin ajallaan ja omalla tavallaan.