JUMALAN TAHDON TÄYTTÄMINEN SAA AIKAAN VASTUSTUSTA

Pääsiäisviikkoa kutsutaan myös kärsimysviikoksi ja piinaviikoksi. Nuo kaksi viimeistä nimeä viittaavatkin siihen, kuinka Kristus meni silloin omiin kärsimyksiinsä ihmiskunnan puolesta.

Kristus meni noihin kärsimyksiin ja kuolemaan yksinkertaisesti siksi, että se oli Isän tahto. Hän meni niihin, vaikka jopa läheisen opetuslapsen Pietarin taholta tuli vastustus: ”Herra älköön se sinulle tapahtuko!” Jeesus ei jäänyt hetkeksikään kiemurtelemaan kuin mato koukussa, miettien, mitä vastaisi, ettei vaan loukkaisi Pietaria. Ei, vaan vastaus tuli salaman nopeasti: ”Mene pois minun tyköäni saatana”!

Vielä Getsemanessa Jeesus rukoili: ”Isä, jos mahdollista, ota pois minulta tämä malja. Älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun!” Jeesus toki tiesi muutenkin, mikä oli Taivaallisen Isän tahto hänen suhteensa, mutta Jeesus tiesi sen myös Raamatun sanoman perusteella. Olihan Jumala profeettojensa kautta tuonut sen selvästi julki jo syntiinlankeemuksesta lähtien. Jeesus tiesi, että hänen tehtävänsä on polkea rikki käärmeen pää ja samalla saada voitto kuolemasta, mutta tuon tehtävän suorittaminen merkitsisi hänelle ristinkuolemaa. Jeesukselle Isän tahdon täyttäminen siis merkitsi pilkkaa, ruoskimista ja lopulta jopa tuskallista ristinkuolemaa.

Kun tutkimme Vanhan Testamentin pyhien ja profeettojen elämää, monelle heistäkin Jumalan tahdon täyttäminen merkitsi vainoa, vastustusta ja jopa kuolemaa. Elia joutui aikanaan yksin haastamaan monta sataa Baalin ja Astarten profeettaa henkensä uhalla. Jeremia joutui koko elämänsä ajan saarnaamaan Israelin kansan syntielämää vastaa. Jeremia jopa valitti kutsumustaan, mutta hän ei voinut silti kieltäytyä Jumalan tahdon täyttämisestä. Jeremia joutui toteamaan, 20:9: ”Mutta kun minä sanoin: `En tahdo ajatella häntä, enkä enää puhua hänen nimessään`, niin sydämessäni oli kuin polttava tuli, suljettuna minun luihini. Ja väsyksiin asti minä koetin sitä kestää, mutta en voinut.”

Perimätiedon mukaan Vanhan Testamentin tunnetuin profeetta Jesaja joutui lopulta epäjumalien palvontaan mieltyneen kuninkaan vihoihin. Hän pakeni kuningas Manassea, ja piiloutui onton puunrungon sisään, mutta kuningas käski sahata poikki rungon, jonka sisällä Jesaja oli. Ilmeisesti heprealaiskirjeen kirjoittaja viittaa tähän tapahtumaan, kun hän kertoo vanhan liiton aikaisista pyhistä, joita oli jopa rikki sahattu, Hepr. 11:37. Huomaamme siis, että Vanhan Testamentin pyhät ja profeetat joutuivat usein jopa henkensä kaupalla julistamaan Jumalan tahtoa niin kuningasta, maan hallitsijoita ja usein myös hengel-lisiä johtajia ja vääriä profeettoja vastaan.

Ja vielä selvemmin tuota pilkkaa, vastustusta ja vainoa saivat kokea Jeesuksen opetuslapset, apostolit ja alkuseurakunnan jäsenet. He olivat saaneet Jeesukselta tehtävän julistaa sanomaa hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, ja he toteuttivat sen, vaikka se merkitsi monelle heistä marttyyrikuolemaa. Vastustus tuli taas kerran ennen kaikkea hengellisten johtajien taholta. Eipä ihme, että ensimmäinen kristitty marttyyri Stefanus ennen kuolemaansa sanoikin ylipapeista, kirjanoppineista ja fariseuksista, Apt. 7:51: ”Aina te vastustatte Pyhää Henkeä, niin kuin teidän isänne, niin tekin.”

Jumalan äänen kuuleminen ja Jumalan tahdon tekeminen on aina synnyttänyt vastustusta ja vainoa, ja tulee myös aina sitä synnyttämään. Jeesus jopa sanoi omilleen etukäteen: ”Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä”, Joh. 15:18. Tätä taustaa vasten tuntuu todella hämmästyttävältä, että tämän ajan kirkon johto, piispat, monet kirkkoherrat ja papit, eivät halua vähim-missäkään määrin olla Kristuksen pilkan ja häpeän kantajia.

Olemmehan huomanneet tässä ajassa, kuinka tämä maailma vihaa niitä, jotka tahtovat tinkimättä pitää kiinni Jumalan sanasta. Tämän on voinut huomata erittäin hyvin esim. Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan tapauksesta. Suorastaan saatanallinen viha on kohdistunut heihin median ja yleensä tämän maailman taholta. Samaan aikaan piispat ja muu kirkonjohto ei ole pienimmässäkään määrin antanut minkäänlaista taustatukea Räsäselle ja Pohjolalle heidän taistellessaan Jumalan sanan totuuden puolesta. Äskeisen ylimääräisen piispainkokouksen julkilausuma toikin sitten järkyttävällä tavalla esille, kuinka tämän ajan piispat, yhtä lukuun ottamatta, haluavat mieluummin mielistellä tätä maailmaa ja sen mielipiteitä. Piispojen lausumassa tuli samalla poljettua maahan Jumalan sana, kirkon kaksituhatvuotinen perinne, voi-massa oleva kirkkolaki ja kirkkokäsikirjojen sisältöä. Uskallan väittää, että osa piispoista joutui tämän tekemään vastoin syvimpiä tuntojaan, mutta sittenkin pelättiin enemmän tämän maailman jumalaa kuin kirkon ja seurakunnan Herraa.

Kun miettii, mitä kaikkea Jumalan palvelijat kautta vuosituhansien ovat olleet valmiita kärsimään ja kestämään ollakseen kuuliaisia Jumalan äänelle, tämän päivän kirkon johdon ympäripyöreät selittelyt tuntuvat järkyttäviltä ja ristiriitaisilta. He eivät uskalla ja ole valmiita sanomaan edes yhtä poikkipuolista sanaa tämän maailman ääntä vastaan. Ei ihme, että seurakunnan Herra Ilmestyskirjan sanomassa antaa ymmärtää, että lopunajan seurakunnan selittelyt tuntuvat hänestäkin lähes kuvottavilta. Siksi Jeesus sanoo Laodikean seurakunnalle, joka ei halua olla kylmä eikä palava, Ilm. 3:16: ”Minä olen oksentava sinut suustani ulos!”

Jeesus sanoo selvästi, Luuk. 9: 26: ”Joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhien enkelien kirkkaudessa.” Nykyään yritetään selitellä, että käsitys miehestä ja naisesta, sukupuolisuudesta ja seksuaalisuudesta on muuttunut Jeesuksen aikaan tai vaikkapa keskiaikaan verrattuna. Jeesus ei kuitenkaan sano tuossa Raamatun kohdassa, että joka häpeää hänen sanojaan hänen omana aikanaan, eikä hän sano, että joka häpeää niitä keskiajalla, eikä hän edes sano, että joka häpeää niitä vuonna 2024, vaan Jeesus sanoo selvästi, että joka häpeää niitä vielä hänen tulemuksensa aikana. Jeesus antaa siis ymmärtää, että nuo hänen sanansa ovat voimassa myös hänen tulemuksensa hetkellä. Siis viipyipä Jeesuksen tulemus kuinka kauan tahansa, uutta päivitystä ei tule tapahtumaan Raamatussa oleviin Jeesuksen sanoihin. Häpeämmekö me niitä vai emme?

Eikö tämän kirkkovuoden ajan tulisi olla meiltä kysymässä, olemmeko mekin valmiit ottamaan ristim-me ja seuraamaan Jeesusta tämän maailman pilkkaa ja vihaa säikähtämättä. Vai onko niin, että emme edes pikkusormella ole valmiita koskettamaan Kristuksen ristiä, ettei vaan tämän maailman taholta tulisi pienintäkään vastustusta.