Kestääkö ruokosauva?

Vanhan Testamentin aikana Israelin ja Juudan kuningaskunnilla oli suuri kiusaus ja kova paine liittoutua ympärillä olevien suurvaltojen kanssa. Näitä valtakuntia olivat mm. Egypti, Syyria eli Aram ja Assyria. Kuningas Daavidin ja Salomon aikana Israelin kuningaskunta oli vahvimmillaan, eikä sen tarvinnut etsiä apua muualta. Erityisesti kuningas Daavidin aikana Jumalan voima ilmeni valtavalla tavalla ja valtakunta vahvistui ja laajeni.

Myöhempinä vuosisatoina Jumalan palvelemisesta luovuttiin, ja Israel alkoi palvella epäjumalia, rikkaat sortivat köyhiä ja kaikenlainen jumalattomuus sai vallan. Silloin Jumala salli viholliskansojen päästä voitolle Israelista. Valtakunta mureni pala palalta ja kansaa vietiin pakkosiirtolaisuuteen.

Profeetta Hesekielin aikana jäljellä oleva Juudan valtakunta haki Egyptistä turvaa kasvavaa suurvaltaa Babyloniaa vastaan. Juuda teki liiton Egyptin kanssa, luottaen sen apuun. Mutta Jumalan vastaus profeetta Hesekielin kautta israelilaisille oli, että Egypti on oleva kuin ruokosauva Israelin heimolle. Kun he kädellänsä tarttuvat Egyptiin, niin se murtuu ja särkyy ja lävistää heiltä kädet ja olkapäät, Hes. 29:6, 7. Eli Hesekiel ennusti etukäteen, että Egypti, johon Israel luottaa, tulee olemaan kuin särkyvä ruokosauva, josta ei apua viime kädessä ole. Ja näin lopulta kävi, Babylonia valloitti Juudan ja Jerusalemin vuonna 586 eKr. ja vei israelilaiset pakkosiirtolaisuuteen.

Jumala olisi toki ollut voimallinen varjelemaan Juudan ja Israelin naapurivaltojen vihamielisiltä hyökkäyksiltä, kuten kuningas Daavidinkin aikana, mutta synti alkoi erottaa Israelin sen Varjelijastaan. Israel ja Juuda eivät nöyrtyneet parannuksen tekoon, johon Jumala niitä kehotti jatkuvasti profeettojensa kautta. He mieluummin valitsivat epäjumalien palvelemisen ja haureuden, kuin vilpittömän kääntymisen Jumalansa puoleen.

Näitä ajatuksia väkisin tulee mieleeni, kun ajattelen Suomen historiaa ja tämän päivän tilannetta. Niin poliittiset päättäjät kuin kansakin ovat kääntämässä toivonsa ja katseensa entistä enemmän ulkopuoliseen apuun. Viime aikoina katseet on käännetty ennen kaikkea Naton suuntaan. Nato nähdään tällä hetkellä aivan kuin taivaallisena pelastajana. Itselläni ei ole sinänsä mitään Natoa vastaan, oikeastaan päinvastoin. Jos itse olisin saanut päättää, olisin kai liittänyt Suomen Natoon jo silloin, kun Baltian maatkin sen tekivät. Silloin se olisi ollut paljon helpompaa. Mutta ihmettelin silloin ja ihmettelen nyt vielä enemmän, miksi Nato oli silloin lähinnä kirosana monelle maamme poliitikolle. Jopa samoille poliiti-koille, jotka tänään ovat ylistämässä Natoa ja vannomassa yksin Naton nimeen. Ymmärrän, että Venäjän raakalaismaisuus Ukrainan sodassa on muuttanut monen päättäjän mielipiteen, mutta silti ainakin itselleni jää vaikutelma, kuinka ailahtelevaa päätösten teko usein onkaan! Eikö Venäjän uhka Suomelle ole ollut konkretiaa jo Ruotsi-Suomen ajoilta lähtien!

Kun ajattelee Suomen historiaa, on oikeastaan helppo nähdä siinä yhtymäkohtia Israelin kansan vaiheisiin. Silloin kun Jumalaan haluttiin turvautua ja Hänen kasvojensa apua etsiä, Israelin kansa oli turvassa vihollisiltaan. Jumala taisteli sen puolesta jopa ylivoimaista vihollista vastaan. Tätä samaa Jumalan varjelusta meidän on helppo nähdä oman itsenäisen maamme historiassa. Onhan Suomen varjeltuminen itsenäisenä kansakuntana viime sotien myllerryksessä suoranainen Jumalan ihme. Mutta siihen ihmeeseen oli yksi syy: koko kansa presidenttiä myöten oli polvillaan Jumalansa edessä.

Niin ei ole tänään, vaan Jumalasta halutaan luopua ja turvaa etsiä mistä muusta tahansa. Synnistä ei haluta luopua ja tehdä parannusta. Keskustelu synnistä halutaan jopa vääntää vihapuheeksi. Virallinen valtakunnan syyttäjäkään ei halua luopua taistelusta Jumalan sanaa vastaan, vaan jatkaa raamattukäräjiään. Ollaan kaukana siitä nöyrästä asenteesta, joka on menneinä aikoina taannut meille parhaat turvatakuut eli Kaikkivaltiaan Jumalan suojeluksen.

Eihän siinä mitä, mennään Natoon, jos eduskunta niin päättää. Mutta haluan ennen kaikkea tällä kannanotollani korostaa sitä, että muistetaan niin Naton kuin kaiken inhimillisen turvan olevan sittenkin epävarmaa. Natokin kuten kaikki muukin inhimillinen turva voi muuttua ruokosauvaksi, joka murtuu tai pettää tavalla tai toisella.

Aavistuksia ruokosauvan hauraudesta ollaan saamassa jo ennen kuin Nato-hakemusta on kunnolla edes ennätetty jättää sisään. Kaiken piti olla niin selvää ja pikakäsittely edessä, kun Turkin presidentti alkaakin kakistella tai ainakin hieroa lehmänkauppoja. Joskus tuntuu, että täällä Skandinaviassa ja yleensäkin Pohjois-Euroopassa on totuttu siihen, että miehen sana on ja pitää. Mutta mitä etelämmäksi mennään, huomaa, että yhden vuorokaudenkin ikäinen sana ja lupaus on jo vanhentunut, ja on ennättänyt muuttua moneen kertaan.

Kuningas Daavid, joka on yksi maailman historian menestyksekkäimmistä valtionjohtajista ja sotapäälliköistä antaa meille hyvän ohjeen: ”Toiset turvaa vaunuihin, toiset hevosiin, mutta me tunnustamme Herran, Jumalamme nimeä.” Ps. 20: 8.