Saarna kriisissä

Viime vuosien aikana on silloin tällöin puhuttu saarnan kriisistä etenkin meidän kansankirkkomme parissa. Tällä sanonnalla tarkoitetaan sitä, että saarnoissa ei välttämättä tuoda tarpeeksi esille Raamatun tekstiä, vaan omia tai toisten ajatuksia liittyen kaikkeen muuhun. 

Katselin Yle ykköseltä erään sunnuntain jumalanpalvelusta. En kovin mielelläni käy arvioimaan toisen papin saarnoja ja puheita, koska oman Herransa edessä itse kukin seisoo tai kaatuu. Mutta kuitenkin jotkut asiat tuon papin lausumissa saivat minut mietteliääksi.

Tuo pastori sanoi mm. näin: ”Nuorena ja kokemattomana teologina ihailin kovasti vanhoja pappeja, jotka kykenivät selittämään yhdessä saarnassa kovin tarkasti päivän evankeliumin, ja kertomaan kaikki historialliset ja tulkinnalliset yksityiskohdat, jotka evankeliumiin liittyivät.” Sitten hän jatkoi: ”Mutta minä en tee niin!” Perusteluna, miksi ei tehnyt niin, hän mm. sanoi: ”Meillä on käytössä kirjoja, meillä on internet. Raamatun jokaisesta kohdasta voi loppujen lopuksi löytää ihan puuduttavan montakin eri merkitystä.” Samalla tuo pappi yritti vihjailla, että mahdollisine kopiointivirheineen Raamattu ei välttämättä ole edes luotettava.

Ihmettelin tuon kollegan kommenteissa mm. lausetta: ”Meillä on käytössä kirjoja, meillä on internet.” Tekee mieli kysyä, toimiiko tällainen neuvo millään muulla alalla? Jos sinä menet mille tahansa kurssille tai liityt mihin tahansa sinua kiinnostavaan ryhmään, kaipa menet sinne siksi, että saat kurssin tai ryhmän vetäjältä aivan selväsanaisia ohjeita, tietoa ja neuvoja. Jos menet purjehduskurssille tai laihdutusryhmään tai vaikkapa puutarhanhoitokurssille, ja kurssin tai ryhmänvetäjä ilmoittaa heti eka kokoon-tumisessa, että tältä alalta on olemassa mieletön määrä kirjoja ja lisäksi internet on tietoa täynnä, etsikää tieto sieltä, niin mitä tekisit kurssin jatkamisen suhteen? Jos hän vielä lisäksi sanoisi, että näistä asioista löytyy aivan puuduttavan paljon erilaista opetusta ja tulkintaa, oikeaa ja väärää, ettei hän jaksa alkaa mitään opettamaan ja selittämään, olen melko varma, että se olisi ensimmäinen ja viimeinen osallistumiskertasi tuolle kurssille.

Sanoohan Jumala profeetta Malakian kautta, 2:7: ”Sillä papin huulten pitää tallettaman tieto, ja hänen suustansa etsitään opetus, sillä hän on Herran Sebaotin sanansaattaja.” Eikö papin tehtävä ole ennen kaikkea jakaa Jumalan sanaa, opettaa ja tulkita sitä, varoittaa vääristä tulkinnoista, rohkaista ja kehottaa raittiissa uskossa pysymiseen jne. Jos ei papin suusta tuota opetusta saada, niin kenen sitten! Ei kai papin ensisijainen tehtävä ole ajaa porukkaa kirjastoon tai netin ääreen. Eiköhän tuolla netissä notkuta jo riit-tävästi muutenkin!

Tuo edellä mainitsemani esimerkki on vain yksi tuhansista. Olen jo vuosikymmenien aikana kiinnittänyt huomiota siihen, että saarnojen ja hengellisten puheiden raamatullinen anti on todellakin ohentunut vuosi vuodelta. Puhun nyt lähinnä omasta kirkkokunnastani. Ensiksikin saarnat ovat lyhentyneet tuskin kymmenen minuutin mittaisiksi. Varmasti eräs syy, miksi monelle nykypapille tekee tiukkaa pitää vähänkään pitempää saarnaa Raamattua selittäen, johtuu usein yksinkertaisesti siitä, ettei ole tullut itse tutkittua Raamattua tarpeeksi. Kuinkas siitä silloin ammennat muille.

Olen vakuuttunut, että jokainen Hengestä uudestisyntynyt uskova janoaa Raamatun sanan ja sen selityksen kuulemista. Muistan, kuinka itselläni vuosikymmeniä sitten uskoon tultuani, oli valtava Jumalan sanan lukemisen ja kuulemisen nälkä. Samalla aloin huomata, että on ero saarnalla ja saarnalla, hengellisellä puheella ja puheella. Monien saarnojen, hartauksien ja hengellisten puheiden suhteen joutui valitettavasti toteamaan, että minä en näistä kovinkaan paljoa ravintoa saa. Enkä ole itse edes sitä tyyppiä, joka pelkän perinteen tai tavan vuoksi jaksaisi vuodesta toiseen istua penkissä kuunnellen jotakin tai osallistuen johonkin tilaisuuteen. Mutta on toisenlaisiakin kokemuksia. Olen kuunnellut lukuisia puhujia ja saarnaajia, ja vaikka he olisivat puhuneet tunnin, sydämessä on saattanut silti olla palava toive: ”Voi kunpa ei lopettaisi vielä!”

Kun Jeesus eräänä päivänä oli puhunut opetuslapsilleen ja muille kuulijoille monia vertauksia ja selityksiä taivasten valtakunnasta ja sen salaisuuksista, hän lopuksi jopa tarkisti, olivatko opetuslapset ymmärtäneet kaiken. Kun he olivat vastanneet myöntävästi, Jeesus sanoi heille, Matt. 13:52: ”Niin on jokainen kirjanoppinut, joka on tullut taivasten valtakunnan opetuslapseksi, perheenisännän kaltainen, joka tuo aarrekammiostaan esille uutta ja vanhaa.”

Jeesus itse läksi opettaessaan Vanhan Testamentin profetioista ja selitti, kuinka nuo lupaukset olivat nyt täyttyneet. Se oli sekä vanhaa, että uutta. Raamattu on todellinen aarrekammio, joka on ehtymätön lähde myös tämän ajan saarnaajille.

Ainakin omasta mielestäni Raamatun sanan on oltava saarnojen ja hengellisten puheiden keskeinen sisältö. Voihan siellä toki sen lisäksi olla esim. psykologista tai muutakin selitystä ja pohdintaa, mutta jos selvä Jumalan sana puuttuu, niin silloin voi sanoa, että saarna on kriisissä. Ja kyllähän tuo saarnan kriisi näkyy usein lähes niin tyhjyyttään ammottavina kirkonpenkkeinä tavallisen sunnuntain jumalanpalveluksissa.