Tallaa tähteet jalkoihinsa

TulostusversioTulostusversio

TALLAA TÄHTEET JALKOIHINSA

Profeetta Danielille näytettiin noin kaksi ja puolituhatta vuotta sitten useita näkyjä ja ilmestyksiä siitä, millaisia maailmanvaltoja maailmassa tulee aikanaan olemaan ennen kuin Jumalan valtakunta lopullisesti voittaa. Olen jo vuosikymmenien ajan miettinyt Danielin erästä näkyä juuri lopunaikaan liittyvästä valtakunnasta.

Tuo näky löytyy Danielin kirjan seitsemännestä luvusta, jossa kuvataan neljää petoa, jotka seuraavat vallassa toinen toistaan. Viimeinen eli neljäs peto on vallassa juuri silloin, kun Ihmisen Pojan kaltainen tulee taivaan pilvissä ja tälle Ihmisen Pojalle annetaan valta, kunnia ja koko maailman herruus. Jeesushan evankeliumeissa antaa selvästi ymmärtää, että juuri hän on tuo Danielin ennustama Ihmisen Poika. Tuo peto on siis vallassa juuri silloin, kun Jeesuksen toinen tulemus tapahtuu, eli uskaltaisin sanoa, että ei ainakaan kovin kaukana meidän ajastamme.

Dan. 7:7 kuvaa tuota viimeistä maailman valtaa merkillisellä tavalla. Daniel sanoo: ”Sen jälkeen näin yöllisessä näyssäni neljännen pedon. Se oli pelottava, kauhistuttava ja hyvin voimakas. Sillä oli suuret, rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot.” Jakeessa 23 kerrotaan tuosta pedosta vielä lisää: ”Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maailmaan, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö koko maan, tallaa ja murskaa sen.”

Olen ymmärtänyt, että noissa jakeissa kerrotaan jotakin syvällistä siitä petovallasta, joka toteutuu lopun aikana Antikristuksen toimesta. Mistään muusta valtakunnasta tai sen johtajasta ei Raamattu kerro mitään vastaavaa. Ja tuo hämmästyttävä erityispiirre on juuri se, että tuo petovaltio ei pyri millään tavalla suojelemaan ja varjelemaan omaa valtakuntaansa ja niitä, joita se hallitsee. Se ei siis viime kädessä pyri ajamaan niiden asiaa, jotka on sen valtaan annettu. Kun Jumala Raamatun alkulehdillä käskee ihmistä viljelemään ja varjelemaan maata, tuon valtakunnan lopullinen päämäärä puolestaan näyttää olevan täysin päinvastainen eli murskata ja tallata.

Yleensähän maailman valtiaat ovat kuitenkin viime kädessä pyrkineet edes jollakin tavalla ajamaan kansalaistensa etua ja tekemään omasta valtakunnastaan mahdollisimman rikkaan ja kukoistavan. Samaa tekivät entisaikojen patruunat jopa suomalaisilla pikkupaikkakunnilla. Monien heidän tavoitteenaan oli saada oma paikkakuntansa vaurastumaan, ja he todellakin usein ajoivat paikkakuntalaistensa etua.

Kun on seurannut viime vuosien talouspolitiikkaa esim. omassa maanosassamme, ei voi muuta kuin ihmetellä. Tämän hetken Euroopan talous- ja energiapolitiikka on aivan sekaisin. Polttoaineiden hinnat ovat välillä kivunneet yli kipurajojen, eikä tällä hetkellä kukaan tiedä, paljonko mökin mummo joutuu ensi talvena maksamaan kotinsa lämmittämisestä. Enää ei niinkään arvailla, kuinka monta prosenttia esim. sähkön hinta tulee nousemaan, vaan kuinka moninkertaiseksi pahimmillaan hinta saattaa kivuta!

Tuntuu siltä, että tätä aikaa ovat alkaneet ohjata jo suuremmat voimat, joiden tarkoitus ei totisesti ole auttaa yksittäisen pienen kansalaisen hyvinvointia, vaan jokin aivan muu. Pelkäänpä, että taustalla on tahoja, joiden ajatuksena on saada koko ihmiskunta hallintaansa ja samalla myös maailman taloudellinen päätäntävalta itselleen. Ennustaahan Raamattu tämänkin tarkasti. Ilmestyskirja 13:17 sanoo, että pedon lopullinen päämäärä on se, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä, kuin se, jossa on tuon pedon merkki!

En tarkoita, että meidän poliitikkomme olisivat pahaa pahuuttaan olleet ajamassa maatamme tälle taloudellisen katastrofin tielle, mutta yhtä totta on toisaalta sekin, että koskaan niin oman maamme kuin muunkaan Euroopan poliitikot eivät ole tehneet niin mielettömiä taloudellisia päätöksiä kuin meidän aikanamme. Velkaa otetaan velan päälle ja valtioiden omavaraisuudesta on luovuttu.  Kuinka totta onkaan Danielin ennustuksen sanonta, että se valtakunta on erilainen!

Kenties joku nauraa näille ajatuksilleni, mutta tiedän, että on ainakin yksi ryhmä, joka ei pilkallisesti naura, ja tuo ryhmä taitaa valitettavasti kasvamalla kasvaa. Tarkoitan tuolla ryhmällä mm. niitä suomalaisia, joiden taloudellinen toimeentulo on jo tällä hetkellä aivan äärirajoillaan. Kuukausittain käytettävissä olevilla varoilla, ovatpa ne sitten eläkkeitä tai sosiaalitukia, on saanut juuri ja juuri sen, mitä päivittäiseen ruokaan ja asumiseen on tarvinnut. Yhtään senttiä ei ole yli jäänyt. Uskallan väittää, että jos Suomi olisi hoitanut asioita samoilla periaatteilla kuin vielä vuosikymmeniä sitten oman taloudellisen itsenäisyytensä säilyttäen ja olisi pyrkinyt ennen kaikkea mahdollisimman pitkälle omavaraisuutensa rakentamiseen, emme olisi näin epävarmassa tilanteessa.

Mutta nyt edessä onkin talvi, josta kukaan ei tiedä, mitä maksaa ruoka, mitä lämmitys, mitä polttoaineet. Synkät ennusteet aivan kuin murskaavat jalkoihin viimeisetkin toivon rippeet rahojen riittämisestä. Monikaan ei voi välttyä ajatukselta, että vain muutama vuosikymmen sitten maassamme oli sentään kaikilla turvattu toimeentulo, kukaan ei tarvinnut seistä leipäjonoissa, eikä kukaan tarvinnut ajatella huolestuneena, kuinka selviän tulevan talven. EU:n piti tuoda tullessaan hyvinvointi ja hintojen halpeneminen, mutta kuinkas tässä onkaan käynyt päinvastoin!

No, vielä ei petovaltio ole lopullisessa muodossaan astunut valtaan, eikä antikristus ilmestynyt, mutta jo nykyiset kehityslinjat kertovat meille, mitä kohti ollaan menossa. Raamatun ennustusten perusteella en todellakaan odota pitkällä aikavälillä kasvavaa maailman taloutta, vaan viimein kaiken vähittäistä romahtamista ja murskautumista. Uskon näin, koska olen huomannut Raamatun ennustusten kaikessa kiusallisella tavalla toteutuvan viimeistä piirtoa myöten.

Mutta kaiken keskellä haluan rohkaista sinua, joka panet turvasi Jumalaan ja Jumalan sanaan. Muista Jeesuksen sanat: ”Sen tähden minä sanon teille: älkää olko huolissanne hengestänne, siitä mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, siitä mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät leikkaa eivätkä ko-koa aittoihin, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljon arvokkaampia kuin ne?”