Voiko lopunajoista enää puhua?

Tultuani uskoon 1970-luvun alkupuolella, koin uskoontuloni alkuajoista lähtien tiettyä kiinnostusta Raamatun lopunajan profetioita kohtaan. Ja toisaalta, onko se mikään ihme, koska olihan joitakin vuosia aikaisemmin tapahtunut merkittävä asia koko maailman historiassa. Pieni Israel oli ihmeellisellä tavalla voittanut kuuden päivän sodassa suuret ympärillään olevat arabivaltiot. Israel oli saanut hallintaansa myös itäisen Jerusalemin ja samalla juutalaisille oli avautunut lähes kahden tuhannen vuoden tauon jäl-keen pääsy Länsimuurille. Samana vuonna 1973, jolloin tulin uskoon, käytiin myös Jom Kippur-sota, joka antoi lisää uskoa siihen, että Israelin Jumala on yhä edelleen sama voimallinen Jumala, jonka suurista teoista voimme lukea Raamatun sivuilta. Samalla tuntui, kuinka Raamatun profeetalliset ennustukset lopunajoista alkoivat toteutua kirjaimellisesti silmiemme edessä.

Kuitenkin melko pian opin ainakin omassa kirkkokunnassani, että näistä Raamatun lopunaikaan liittyvistä ennustuksista on parasta vaieta! Ei puhettakaan, että olisin papiksi valmistuttuani vuosikymmen myöhemmin vaikkapa omassa seurakunnassani pitänyt niistä raamattuluentosarjoja. Kirkkomme kristinoppi ja katekismus kuittasivat lopunajat parilla lauseella. Olisi koettu harhaoppiseksi puhua niistä enempää! Joissakin kirkkomme uusimmissa herätysliikkeissä näistä asioista saattoi sentään edes ääneen puhua, mutta kovin innostavaa keskustelu ei sielläkään ollut. Muistan vieläkin erään tunnetun herätyskristillisen julistajan lehtiartikkelin koskien Raamatun profetioita. Yhteenvetona hän totesi tuossa artikkelissa, ettei näistä asioista voi kuitenkaan Raamatun ennustusten perusteella mitään selvää käsitystä saada. Ainakin itselleni jäi tuon jutun luettuani päällimmäiseksi ajatus, että Jumala on kylläkin Henkensä kautta ilmoittanut nuo profetiat meille sanassaan, mutta samalla aivan kuin lisäten: ”Ähä kutti, näistähän ette kyllä selvää ota!”

En kuitenkaan halunnut tyytyä noihin selityksiin. Vapaissa suunnissa oli tuolloin 1970–80-luvuilla aivan kuin buumi lopun aikaan liittyvien profetioiden suhteen. Niistä puhuttiin, saarnattiin, opetettiin, kirjoitettiin kirjoja, tehtiin lauluja jne. Hieman kateellisena vilkuilin ympärilleni ja muistan, kuinka jopa ajattelin, että kun kerran jään eläkkeelle, menen sinne ja siellä saan kuulla opetusta, vaihtaa ajatuksia ja puhua vapaasti näistä asioista, ilman, että minua pidetään harhaoppisena hihhulina.
Tänään olen ollut eläkkeellä jo joitakin vuosia. Nyt olisi mahdollisuus mennä vapaasti, minne tahansa kirkkokuntaan tai kristittyjen ryhmään. Mutta tilanne ei olekaan enää sama! Olen huomannut, ettei lopun aikaan liittyvistä profetioista puhuta enää niissäkään piireissä, joissa se oli vielä vuosikymmeniä sitten luonnollista. Ei ainakaan siinä määrin, kuin ennen. Asenne on muuttunut paljon pidättyväisemmäksi.

Sain jopa erään kaupungin vapaakirkolliselta vanhemmistoveljeltä hieman varoittavia nuhteita asiaan liittyen. Kun kerroin hänelle pari vuotta sitten, että olin aloittanut Radio Patmoksella raamattuluentosarjan otsakkeella ”Lopunajat Raamatun ilmoituksessa”, hän ei vaikuttanut ollenkaan innostuneelta. Päinvastoin hän katsoi tarpeelliseksi varoittaen todeta, että noista asioista puhuvalla on sitä suurempi vastuu. En osannut muuta kuin hieman hämilläni puolustautua, että toisaalta olen myös vastuussa Jumalalle siitäkin, jos en puhu, silloin kun koen Jumalan antaneen sydämelleni jonkin asian!

Toki ymmärrän sen, jos jossakin seurakunnassa halutaan suhtautua hieman varauksella näiden asioiden opettamiseen, koska onhan niin monta harhaan mennyttä ennustusta ja Raamatun tulkintaa esitetty viime vuosikymmenien aikana. On tultu todella varovaisiksi. Liiassa varovaisuudessa ja kriittisyydessä voi piillä kuitenkin saatanan ovela juoni? Vaietaan asia kuoliaaksi, ja niinpä kerran Kristuksen tulo yllättää monet uskovatkin!

Puhuihan alkuseurakuntakin näistä asioista erittäin innokkaasti, vaikka silloinkin erehdyttiin ainakin Jeesuksen takaisin tulon ajankohdasta! Paavalikin jopa ajatteli, että Jeesus tulee takaisin jo hänen vielä eläessään. Paavali erehtyi vain kaksituhatta vuotta, mutta siitä huolimatta Pyhä Henki on antanut hänen kauttaan meille tämänkin ajan uskoville oikeaa ja tarkkaa ennustusta, mitä lopunajan tapahtumiin tulee. Samoin alkuseurakunta odotti innokkaasti Jeesuksen takaisin tuloa koko sydämestään, vainojen keskellä huokaillen: ”Maranata, tule Herra Jeesus!” Sitä vastoin tässä ajassa usein tuntuu, että monen uskovan sydämen toivomus on mieluumminkin: ”Älä tule vielä, täällä maailmassa on niin hauskaa!”

Vaikka osa ylkää odottavista neitsyeistä onkin jo täysin nukahtanut, on kuitenkin vielä niitä seurakuntia ja hengellisiä järjestöjä, joiden keskuudessa lopun ajan profetioista voi puhua ja opettaa. Näitä toki löytyy niin vapaakirkollisista kuin kirkollisistakin piireistä.

Ja vielä palatakseni tuonne uskonelämäni alkutaipaleelle, mieleeni on jäänyt eräs järjestö, joka puhui näistäkin asioista rohkeasti jo tuolloin. Patmos Lähetyssäätiö ja Kuvan ja Sanan julkaisutoiminta uskalsivat pitää asiaa esillä. Vaikka vuosikymmenien aikana noissa tulkinnoissa on ollut joskus ylilyöntejäkin, silti lasta ei heitetty pesuveden mukana pois! Olen myös vakuuttunut, että Suomessa on tässäkin ajassa tuhansittain uskovia, jotka kaipaavat opetusta Raamatun lopunaikaan liittyvistä profetioista ja jotka myös etsivät opetuksen mistä tahansa.

Tarkoitukseni ei ole ollut loukata ketään tai mitään ryhmää, vaan sanoohan Raamattukin: ”Kehottakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän!”