LUOPUMUS

LUOPUMUS

Paavali kirjoittaa tessalonikalaisille eräistä ajan merkeistä, jotka edeltävät Jeesuksen toista tulemusta. ”Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikään kuin Herran päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennen kuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi.” 2.Tess. 2:1-3.

Paavali mainitsee tuossa yhteydessä pari asiaa, jotka täytyy tapahtua ennen Kristuksen tulemusta. Tässä blogissa haluan kiinnittää huomiota niistä ensimmäiseen eli luopumukseen.

Vuosikymmeniä sitten nuorena uskovana mietin usein, mitähän tuo luopumus tarkoittaa. Ajattelin, että olisipa mahtava saada tietää, kuka tai ketkä luopuvat ja mistä! Tänä päivänä minun eikä varmasti monen muunkaan tarvitse miettiä tippaakaan, mistä tuossa Raamatun kohdassa on kyse. Kristikunnassa ja ennen kaikkea meidän perinteisessä kristillisessä Euroopassa on suurelta osin luovuttu raamatullisesta kristillisyydestä ja monista ennen niin itsestään selvistä kristillisistä elämäntavoista.

Apostolien teoista voimme lukea, kuinka alkuseurakunnassa evankeliumin sanomaa vietiin Rooman valtakunnassa voitokkaasti eteenpäin vastustuksesta ja vainoista huolimatta. Kristinusko alkoi vähitellen vallata Eurooppaa ja monet pakanalliset tavat saivat väistyä. Monet Euroopan kuninkaat ja hallitsijat yksi toisensa jälkeen halusivat kääntyä kristityiksi ja sitä mukaa myös heidän kansansa. Kristillisiin elämänarvoihin haluttiin tietoisesti sitoutua ja Raamatun opetuksista ja maailmankuvasta pitää kiinni. Tämä oli vallitseva tilanne vielä pitkälle Toisen maailmansodan jälkeen.

Mutta mitä on tapahtunut viime vuosikymmenien aikana! Lain säädännössä ja yhteisissä julkilausumissa on tietoisesti haluttu sanoutua irti kaikesta, mikä vähänkin viittaa kristilliseen perintöömme ja raamatullisuuteen. Koko yhteiskunnassa niin Suomessa kuin koko Euroopassa maallistuminen ja tietoinen kristinuskosta luopuminen on tapahtunut valtavaa vauhtia. Vielä pappisurani alkuaikana yli 90 prosenttia suomalaisista kuului kristilliseen kirkkoon, nyt enää alle 70 prosenttia. Koulujen aamunavauksissa, vanhainkotien ja sairaaloiden hartauksissa sai aikanaan vapaasti julistaa evankeliumin sanomaa. Tänään on tarkoin määritelty ja rajattu, mitä seurakunnan työntekijä voi noissa yhteyksissä puhua. Jopa Enkeli taivaan tai Suvivirren laulaminen koulujen joulu- ja kevätjuhlissa on ollut vaakalaudalla!

Mutta vielä hämmästyttävämpi on ollut muutos kirkon sisällä. Kun Raamattu ennustaa, että luopumus ensin tapahtuu, tarkoitetaan sillä ennen kaikkea sitä luopumusta, joka tapahtuu Kristuksen ruumiissa eli seurakunnassa ja sen elämässä ja opetuksessa. Ja kuinka nopeasti tuo muutos onkaan tapahtunut! Muutos on ollut raju esim. oman 40 vuotta kestäneen pappisurani aikana.

Olen usein palannut ajatuksissani hengelliseen ilmapiiriin, joka vallitsi kirkossamme vuonna 1979, jolloin sain oman pappisvihkimykseni. Jos olisin tuolloin ennustanut tuossa tilaisuudessa Kuopion tuomiokirkossa mukana oleville, mitä tulee olemaan meidän kirkossamme ennen kuin jään eläkkeelle, minulle olisi naurettu. Jos olisin ennustanut, että tuo vielä 1980-luvulla kirkkomme opetuksessa hyväksytty avioliitto- sukupuoli- ja perhekäsitys tullaan kyseenalaistamaan ja romuttamaan, minua ei olisi uskottu. Pappisurani alussa esimiehenäni toiminut kirkkoherra opasti, että hän saattoi kastekodissa vieraillessaan kehottaa ns. susiparia virallistamaan suhteensa eli menemään naimisiin. Tänä päivänä tuollaista kehotusta tuskin kuulee yhdenkään papin suusta, ja sitä paitsi voisihan siitä tänään saada syytteen vihapuheesta. Vielä 1990-luvulla ainakaan kaikki piispat eivät antaneet pappisvihkimystä, jos pappiskanditaatti eli avosuhteessa. Piispa kohotti ensin menemään naimisiin ja sitten vasta tuli pappisvihkimys. Tänään pappi voi elää koko virkauransa ajan avosuhteessa, eikä edes sillä ole väliä, kumman sukupuolen kanssa!

Jos olisin tuolloin Kuopion tuomiokirkossa profetoinut, että oman pappisurani aikana Suomen suurin lähetysjärjestö tulee lähettämään homoparin lähetystyöhön, voin vieläkin kuvitella sen ilmeen, mikä silloisella piispalla ja muilla arvovaltaisilla kapitulin jäsenillä olisi ollut kasvoillaan. He olisvat huvittuneina ja samalla huolestuneina arvioineet, olenko joku hihhuli, joka profetoi oman sydämensä houreita ja jolle ei olisi pitänyt antaa pappisvihkimystä ollenkaan! Mutta tänä päivänä tuo kaikki on täysin totta! Eikä ainoastaan niin, että noita Raamatun vastaisia asioita hyväksytään, vaan jopa joidenkin kirkkomme johtajien ja pappien taholta on alettu sanoilla mieluummin lyödä ja tuomita niitä Herran palvelijoita, jotka vielä haluavat pitäytyä selvään Raamatun opetukseen. Ei ihme, että seurakunnan Herra itse kehotti oikeaan valvomiseen puhuessaan toisesta tulemuksestaan. Jeesus itse ennusti, kuinka osa hänen palvelijoistaan tulee kääntymään jopa toisia palvelijoita vastaan: ”Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: `Minun herrani viipyy´, ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.” (Mat.. 24:48.51).

Tuosta lähetystyöstä puheen ollen vielä 1980-luvulla kokoonnuttiin monella kyläkunnalla lähetyspiireihin. Mummot ja muut seurakuntalaiset kutoivat sukkia ja leipoivat leivonnaisia, joilla kerättiin rahaa evankeliumin viemiseksi ns. pakanamaihin. Tänään koko lähetysnäky on hiipunut läntisessä kristikunnassa, koska ajatellaan, että samaa jumalaahan palvellaan siellä muidenkin uskontojen keskuudessa. Lähetystyö on muuttunut jonkinlaiseksi diakonia- tai kehitysaputyöksi. Omalla työsarallani vankilasielunhoidossa jotkut kollegani kertoivat, että yhtä hyvin he voivat hankkia ja viedä vangille Koraanin, jos vanki sitä pyytää! Eli Jeesus Kristus ainoana tienä pelastukseen ja Jumalan luo ei ole enää itsestään selvyys edes kirkon työntekijöille.

Uskoontulo ja siitä saarnaaminen ja opettaminen olivat vielä 1970- ja 1980-luvuilla selvästi esillä kirkkomme opetuksessa ja toiminnassa. Vielä tänä päivänä on tuhansia aikuisia, jotka kertovat, että heidän uskoontulonsa tapahtui rippikoulussa ja on kestänyt tähän päivään saakka. Rippikoulujen tarkoitus tuolloin oli opettaa ja kertoa pelastuksen tiestä, ja auttaa nuorta myös löytämään henkilökohtainen yhteys Jeesukseen. Jos tämän päivän rippileireillä tapahtuisi sitä herätystä, jota tapahtui vuosikymmeniä sitten, monet rippikoulujen vetäjät olisivat itse hädissään ja järkyttyneitä, mitä tässä tapahtuu. Paikalla olisi pian myös iltalehtien reportterit kohujuttuja tekemässä ja syyttämässä nuorten henkisestä manipuloinnista. Valitettavan usein rippikoulut ovat nykyään lähinnä mukavaa yhdessä viihtymistä ja valmistautumista vastaanottamaan konfirmaatiossa saatavia raha- ynnä muita lahjoja!

Ja kaikki tämä on tapahtunut kristikunnan kaksituhatvuotisessa historiassa vain yhden pappisuran kestäneen ajanjakson aikana. Eli kyllä saatanalla on ollut kiire! Kiire on ollut siksi, koska se tietää, että sillä on vain vähän aikaa (Ilm. 12:12)! Luopumus on totisesti tapahtunut ja on parhaillaan jatkumassa kovaa vauhtia!

Minulta on usein kysytty, missä kohtaa Raamatun lopunajan ennustuksissa olemme menossa, kuinka monta sinettiä on avattu jne. Oman käsitykseni mukaan emme vielä tässä vaiheessa voi sanoa mitään tarkkaa kohtaa. Mutta sen, minkä voimme nähdä, on Raamatun ennustaman lopunajan henkisen ja hengellisen ilmapiirin muotoutuminen, joihin mm. tämä luopumus kuuluu yhtenä osana. Yhtään Ilmestyskirjan sinettiä ei ole vielä avattu, koska oman käsitykseni mukaan ensimmäinen sinetti avataan vasta silloin, kun noista Paavalin tessalonikalaisille antamasta kahdesta asiasta toinen toteutuu eli laittomuuden ihminen ilmestyy. Sekään ei välttämättä ole kovin kaukana, koska maailman ja ennen kaikkea Euroopan yhteiskuntarakenteita ollaan kovaa vauhtia muokkaamassa siihen suuntaan. Mutta se on sitten jo toisen blogikirjoituksen asia.