Täynnä pilkkaavia nimiä
TÄYNNÄ PILKKAAVIA NIMIÄ
Pariisin olympialaisten avajaiset ovat kuohuttaneet ainakin osaa kristikansaa. Eikä ihme, koska kyllähän parodia viimeisestä ehtoollisesta oli perinteisiä pyhiä arvoja pilkkaava, vaikka järjestäjienkin tahoilta on haluttu selitellä, ettei tuolla esityksellä ole mitään yhteyttä Leonardo da Vincin maalaukseen. Joka tapauksessa jo heti ensi silmäyksellä katsojalle halutaan luoda vahva mielleyhtymä tuohon kuuluisaan maalaukseen.
Ja yksinomaan pyhiä arvoja pilkkaavaksihan tuo koko esitys oli tarkoitettukin. Koska mietipäs, mitä yhteyttä on Jeesuksen asettamalla pyhällä ehtoollisella ja olympialaisilla. Eihän niillä pitäisi olla kerrassaan mitään yhteyttä! Ainut jäljelle jäävä aasinsilta on, että näin päästiin rienaamaan ja pilkkaamaan suurella näyttämöllä pyhiä asioita.
Tähän astihan ainakin Suomessa on toitotettu väsyksiin asti, että uskonasiat on pidettävä erillään kaikesta muusta, esim. urheilusta. Jos joku urheilija on suorituksensa yhteydessä tuonut jollakin rituaalilla tai eleellä selvästi julki kristillisen uskonsa, sitäkin on paheksuttu ja saatettu pitää asiaan kuulumattomana.
Jos joku olisi etukäteen ehdottanut, että voisiko Pariisin olympialaisten avajaisissa olla vaikkapa pieni, edes kymmenen sekunnin mittainen positiivinen mainos jostakin keskeisestä kristillisestä aiheesta, meidänkin mediamme olisi kurkkusuorana huutanut, miksi uskovat aina yrittävät sotkea noita hengellisiä asioita urheiluun tai yleensä jokapäiväiseen elämään. Mutta nyt kun tämä yksi keskeinen kristillinen aihe tuli esille rienaavassa ja pilkallisessa muodossa, edes meidän valtamediamme ei nostanut meteliä, vaan hehkutti avajaisia positiivisessa hengessä rohkeana esityksenä.
Mutta kaikkihan tämä vain vahvistaa Raamatun profetioiden paikkansa pitävyyden. Olet varmasti huomannut, että kristillisten asioiden herjaaminen ja pilkkaaminen on lisääntynyt aivan viime vuosina. Paa-valihan kirjoitti nuorelle Timoteukselle, että viimeisinä päivinä tulee vaikeita aikoja, koska ihmiset ovat silloin mm. pilkkaajia ja jumalattomia, he rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, 2. Tim. 3:1-4. Kuinka sattuvasti tuo kuvaakaan tätä aikaamme.
Juuri tämän herjaamisen ja pilkkaamisen tuo myös profeetta Daniel esille, kun hän puhuu viimeisestä pedosta ja yhdestä sen sarvesta, joka nousee maailmaa hallitsemaan lopunaikana. Dan. 7:8 kuvaa tuota sarvea, joka viittaa Antikristukseen, seuraavalla tavalla: ”Ja katso sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät ja suu, joka herjaten puhui.” Tuosta sarvesta sanotaan lisäksi, 7:21: ”Se sarvi sotii pyhiä vastaan ja voittaa heidät!” Siis huomaa, kohteena ovat erityisesti Jumalan pyhät ihmiset. Eihän Pariisin olympia-laisten avajaisissakaan herjaa ja pilkkaa kohdistettu muita kuin kristittyjä kohtaan. Ei herjattu muslimeja, ei hindulaisia, eikä ketään muitakaan. Hyvänen aika, siitähän olisi voitu nostaa syyte!
Tuosta samasta pedosta ja Antikristuksesta puhuu myös Johannes Ilmestyskirjassa. Ilm. 13: 1, 5 sanoo lopunajan pedosta: ”Sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä. Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta. Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.” Lisäksi sanotaan, Ilm. 13:7: ”Sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät!” Huomaa taas, kohde on aivan sama kuin Danielin kirjan ilmoittama!
Totta kai saatanalla on hirvittävä raivo ja viha pyhiä kohtaan. Sehän tietää, että nuo pyhät ovat matkalla tuonne taivaalliseen majaan, Jumalan kirkkauden asuntoihin!” Siellähän saatana itsekin sai kerran olla ja nähdä kaiken tuon ihanuuden, hän sai olla jopa ylistystä siellä laulamassa Jumalalle. Mutta sitten hän enkeleineen lankesi ja tietää, että hänellä ei ikinä enää ole osaa eikä arpaa tuohon taivaan ihanuuteen. Näin inhimillisestikin ajatellen voi tajuta, että jäljellä on vain suunnaton viha ja raivo kaikkea Jumalan pyhyyttä ja Jumalan omia kohtaan.
En ota tässä yhteydessä kantaa, milloin nämä asiat tulevat lopullisesti tapahtumaan, enkä siihen, kuinka kauan uskovat kenties joutuvat olemaan täällä yhä pimenevässä maailmassa, mutta siitä olen varma, että pilkka ja herja kristillisiä arvoja ja pyhiä vastaan tulee joka tapauksessa lisääntymään. Raamattuhan sanoo, että koko maailma on pahan vallassa ja siksi ihmiskunnan herja ja pilkka pyhiä arvoja vastaan kasvamalla kasvaa. Älkäämme myöskään ihmetelkö, jos ja kun uskovina häviämme ensimmäiset erät! Tässä taistelussa saatana tulee väliaikaisesti voittamaan pyhät, mutta tuo saatanan hallintakausi jää to-della lyhyeen, vain kolme ja puoli vuotta! Eli neljäkymmentä kaksi kuukautta, sehän on kristikunnan historiassa vain silmänräpäys!
Vielä yksi mielenkiintoinen yksityiskohta liittyen noihin Raamatun profetioihin. Raamattuhan tuo selvästi julki, että kun antikristillinen henki lopulta saa vallan ja petovaltio syntyy, meidän vanha mantereemme eli Eurooppa tulee olemaan siinä keskeisessä roolissa. Eli käsikirjoitusten mukaan ollaan me-nemässä. Täällä tunnutaan olevan edellä kävijöitä kaikessa pilkkaamisessa ja rienaamisessa, onpa sitten kyse olympialaisista, euroviisuista tai mistä muusta tahansa.
Vaikka lopunajan pedosta sanotaankin, että sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, mehän urheilusta puheen ollen tiedämme, että ratkaisevaa ei ole erävoitot, vaan otteluvoitto. Kristus tulee lopulta kukistamaan saatanallisen vastustuksen, ja kerran niin taivaassa kuin maassa kaikuu kiitos ja ylistys vain yksin Jumalalle ja Karitsalle.