Blogs

Kristuksen taivaaseenastuminen

Pääsiäisen ja helluntain väliin jää kirkollinen juhla, jonka nimi on helatorstai. Tuosta päivästä käytetään myös nimeä Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Helatorstain ajankohta vaihtelee lähes kuukaudella, riippuen pääsiäisen ajankohdasta. Helatorstaitahan vietetään neljäkymmentä vuorokautta pääsiäisen jälkeen. Tänä vuonna tuo päivä on 18.5.

Mistä Ilmestyskirjan peto nousee?

Apostoli Johannekselle näytettiin Patmos-saarella näky merestä nousevasta pedosta. Johannes kirjoittaa, Ilm. 13:1-2: Minä näin pedon nousevan merestä. Sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä. Sen sarvissa oli kymmenen kruunua ja päissä herjaavia nimiä. Peto, jonka näin, oli leopardin näköinen, mutta sillä oli jalat kuin karhulla, ja sen kita oli kuin leijonan kita. Lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.

Mistä uskovat löytävät laitumen?

Muutama viikko sitten ilmestyneessä Uusi Tie lehden numerossa 12 oli lehden tekemä tutkimus otsakkeella ”Missä kristityt käyvät jumalanpalveluksessa Helsingissä?” Tutkimus oli siis rajattu koskemaan vain Helsingin aluetta ja toisaalta tutkimuskohteena oli kristittyjen osallistuminen oman seurakuntansa viikoittaiseen päätapahtumaan.

Mainostaako vai ei?

MAINOSTAAKO VAI EI?

Joitakin vuosia sitten eräässä maallisessa lehdessä joku kolumnisti kirjoitti hieman kritisoivaan sävyyn, kuinka kirkko ja seurakunnat eivät käytä hyväkseen nykyajan mainosmaailmaa ja mainosalan ammattilaisten keinoja sanomansa kuuluville saamiseen. Kirjoittaja kiinnitti huomiota siihen, kuinka esim. hiljaisella viikolla ja pääsiäisaikaan on paljon ihmisiä liikenteessä seurakuntien tilaisuuksissa. Milloin olisikaan parempi aika sanomansa mainostamiseen!

Jumalan koulussa

Muistat kai vielä kouluajat. Silloin opittiin, jos ei muuten niin ainakin laiskanläksyjen ja päähän pänttäämisen kautta, näin ainakin noissa vanhanajan kouluissa, joita itsekin aikanaan kävin. Oppivelvollisuus tuli joka tapauksessa aikanaan suoritettua, mutta elämän koulu ja Jumalan koulu ovat jatkuneet.

Natoon liittyminen

NATOON LIITTYMINEN

No, nyt se näyttää olevan jo melko varmaa, vaikka tie ei ole ollutkaan niin suora ja tasainen kuin aluksi luultiin. Kun noin vuosi sitten päätettiin liittyä Natoon, huomattiinkin, ettei se olekaan pelkkä ilmoitusluonteinen asia.

Kirjoja jo päivitetään

KIRJOJA JO PÄIVITETÄÄN!

Jokin aika sitten oli eräässä sanomalehdessä artikkeli, jossa kerrottiin, että Bond-kirjoja on päivitetty, eli kuuluisat Ian Flemingin James Bond -kirjat on siistitty nykypäivään sopiviksi. Sanoja tai termejä, joiden ei oikein katsota sopivan tähän päivään, on muutettu tai poistettu. Tällaisia ovat esim. rasistiset tai muuten loukkaaviksi koetut sisällöt.

Öljymäki halkeaa kahtia

Jokin aika sitten tapahtui Turkissa ja Syyriassa voimakkaita maanjäristyksiä. Valtavat tuhot on selitetty toisaalta huonolla rakentamisella, mutta lisäsyyksi on selitetty mannerlaattojen massiivisia liikkeitä. Järistyksen keskus sijaitsi juuri Anatolian ja Arabian mannerlaattojen yhtymäkohdassa.

Rikosten ihannointia

Viime aikoina on mediassa tullut erittäin suosituksi ns. true crime eli oikeiden rikosten kuvaaminen. Aiheeseen liittyviä elokuvia, TV-sarjoja, kirjoja, radio-ohjelmia jne. on julkaistu paljonkin. Rikokset, joita ohjelmissa on käsitelty, ovat olleet huumerikoksista henkirikoksiin asti ja myös jengirikollisuus on ollut näyttävästi edustettuna.

Planetaarinen ruokavalio

Viime aikoina on mediassa ja jopa TV-uutisissa esiintynyt sellainen käsite kuin planetaarinen ruokavalio. Tuon käsitteen toi julki EAT-Lancet-komissio vuonna 2019 julkaisemassaan raportissa. Komission raportin tavoitteena on luoda ruokavalio, joka mahdollistaa terveellisen ravinnon tuottamisen 10 miljardille ihmiselle vuonna 2050 ympäristön kantokyvyn puitteissa. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää radikaalin ruokavalion muutoksen lisäksi ruokahävikin puolittamista ja tuotantotapojen kunnianhimoista kehittämistä.

Pages