2. Ei siirry valtikka pois Juudalta

Patriarkka Jaakob siunasi kaikki kaksitoista poikaansa ennen kuolemaansa. Tuo siunaus sisälsi samalla myös valtavia profeetallisia sanomia kauas tulevaisuuteen. Jaakob oli muuttanut koko perhekuntansa kansa nälänhätää pakoon poikansa Joosefin luo Egyptiin. Ihmeellisten vaiheiden kautta Joosef oli noussut koko Egyptin maan kakkosmieheksi heti faaraon jälkeen. Olisi luullut, että Jaakob olisi profetoinut Messiaan tulevan juuri Joosefin suvusta, mutta Jumalan Henki ilmoitti toisin. Messias tulisi Juudan suvusta, kuten myöhemmin tapahtuikin.

Mooses oli ennustanut, että Jumala on herättävä ”profeetan, minun kaltaiseni” Israelin kansan keskuudesta. Tuohon Mooseksen ennustukseen viittaavat UT:ssa mm. Johannes evankeliumissaan (katso myös 1:45 ja 6:14) sekä Luukas Apostolien teoissa (3:22 ja 7:37). Sanonnalla ”minun kaltaiseni” Mooses ilmeisesti viittaa siihen, että vaikka Messias onkin Jumalan Poika, Hän on myös täysi ihminen. Samalla se myös sisältää viittauksen siihen, että Jeesus tulisi tekemään samoja tekoja kuin Mooses: Hän oli neljäkymmentä vuorokautta syömättä ja juomatta, Hän ruokki kansan autiomaassa, Hän hallitsi luonnon voimat, Hän on itse elävä vesi, josta kansa voisi juoda jne.

Kuningas Daavid sai aikanaan lupauksen, että hänen valtaistuimensa vahvistettaisiin ikuisiksi ajoiksi. Daavidin omat pojat eivät tuota lupausta täyttäneet, koska maallinen kuningaskunta lakkasi Israelissa noin 600 eKr., kun Juuda vietiin pakkosiirtolaisuuteen Baabeliin. Lupaus toteutui myöhemmin, kun Messias nousi Daavidin suvusta. Jeesuksen syntykirjat löytyvät Matteuksen ensimmäisestä ja Luukkaan neljännestä luvusta.