49. Viides sinetti
49. VIIDES SINETTI
Viides sinetti viittaa selvästi uskovien laajamittaiseen vainoamiseen. Sanoihan Jeesuskin, että silloin ”te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi Minun nimeni tähden.” (Matt. 24:9). Jos opetetaan, että uskovat otetaan pois ennen ahdistuksen ajan alkua, tehdään tuolla opetuksella karhun palvelus valvovalle seurakunnalle! Uskovat tuudittautuvat siihen uskomukseen, etteivät he joudu kokemaan mitään ahdistusta eikä vainoa ennen kuin heidät temmataan Jeesusta vastaan yläilmoihin. Jeesus kuitenkin sanoo selvästi, että vainot tulevat. Jo tällä hetkellä vuosittain kymmenet tuhannet uskovat joutuvat kokemaan marttyyrikuoleman eri puolilla maailmaa. Koska lopunajan vaino tulee olemaan maailmanlaajuinen, johtaisi se nopeasti uskovien eliminoimiseen maan päältä, mutta Jumalan ajoitukset ovat aina täydelliset. Pian vainojen alkamisen jälkeen edessä on jo uskovien ylös tempaus.
Huomaa, että alttarin alla näkyi niiden sielut (kreik. psykhe), jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden! Ei siis sanota ”ruumiit”. Eli jos uskovien tempaus olisi ollut jo aikaisemmin (Ilm. 4:1), ei enää puhuttaisi sieluista, vaan ruumiista. Taivaassahan olisivat silloin uskossa kuolleet, myös marttyyrit, jo uusissa ylösnousemusruumiissa!
On myös mielenkiintoista, että nuo marttyyrien sielut huutavat kostoa! Heidän joukossaanhan on mm. Stefanus, joka kuollessaan rukoili vainoojiensa puolesta, (Apt. 7:60). Ikään kuin ääni olisi muuttunut kellossa. En näe tähän muuta selitystä kuin, että jo perillä olevat marttyyrit katsovat asioita vanhurskaan Jumalan näkökannalta, eli Hänen, jolta viime kädessä tulevat lopunajan tuomiot ja vitsauksetkin ihmiskunnan ylle!
Marttyyrius on meille tämän ajan länsimaisille kristityille hieman vieras asia, suhtaudumme siihen kai jollakin tavalla torjuvasti. Sitä vastoin, kun lukee kuvauksia alkuseurakunnasta, voi havaita, että marttyyriutta saatettiin joskus jopa tavoitella. Tähänhän viittaa esim. heprealaiskirjeen 11. luku jae 35, jossa sanotaan: "Toiset ovat antaneet kiduttaa itseään, eivätkä ole ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen"! Eli ajateltiin, että marttyyrikuoleman kohdanneet ovat erityisasemassa taivaassa.
Tähän viittaa myös paikka, jossa heidän kerrotaan olevan taivaassa. Heistä sanotaan, että he ovat alttarin alla, (Ilm. 6:9). Tuo sanonta on meistä hieman hämäävä. Meille ehkä tulee ensiksi mieleen, että joku on pöydän alla ikään kuin häpeämässä, mutta tässä kohtaa kyse on aivan päinvastaisesta. Tässä käytetty sana alttari tarkoittaa oikeastaan uhrialttaria, ja sanonnan "alttarin alla" voisi kääntää "uhrialttarin alapuolella". Joka tapauksessa uhrialttari on lähellä Jumalan valtaistuinta, ja sitä myöten kunniapaikalla. Siksi sinne jotkut kristityt ovat jopa halunneet päästä!
Syy näihin maailman laajuisiin vainoihin, jotka puhkeavat, on tietysti viime kädessä saatanan silmitön viha Jeesuksen omia kohtaan. Jos kuitenkin haluaa kaikelle inhimillistä selitystä, voisi kai sanoa, että vainot ovat seurausta sinettien mukanaan tuomista vitsauksista. Kaikellehan aina yritetään etsiä "syntipukkia". Ehkäpä Kristukseen uskovat ovat maailman silmissä sopiva syntipukki kaikelle sille tuholle ja onnettomuudelle, joka maailmaa on kohdannut sinettien avaamisten seurauksena. Onhan todennäköistä, että Jumasla varjelee noina aikoina omansa, niin etteivät vitsaukset kohtaa heitä samalla tavalla kuin ei-uskovia. Näinhän tapahtui mm. Egyptissä Mooseksen aikana. Kymmenen vitsausta eivät aiheuttaneet ongelmia israelilaisille. Maailma huomaa tämän ja viha uskovia kohtaan kasvaa!
Mielenkiintoinen yksityiskohta on sekin, että nuo marttyyrit, jotka ovat alttarin alla, näyttävät olevan ikään kuin jollakin tavalla tietoisia tapahtumista, joita maan päällä tapahtuu. Siksi he kyselevät, kuinka kauas Jumala vielä siirtää tuomioitaan! Toisaalta voisi sanoa, että totta kai he ovat tietoisia, saapuuhan heidän luokseen kenties joka päivä suuri joukko niitä, jotka ovat maan päällä juuri kokeneet marttyrikuoleman, ja kertovat siitä ahdistuksesta, joka maan päällä on juuri menneillään!
Vainoista ja marttyyriudesta puheen ollen on mielenkiintoista havaita, että Raamattu ei tuo korostetusti esille tuota aihetta. Mel Gibsonin ohjaama Kristuksen kärsimyksistä kertova elokuva The passion of the Christ on oikeastaan tyyliltään täydellinen vastakohta Uuden Testamentin tavalle kertoa asiat. Tuo sinänsä hyvä elokuva jää joka tapauksessa aivan kuin ”mässäilemään” Kristuksen kärsimyksillä. Uusi Testamentti sitä vastoin ohittaa asian suhteellisen lyhyesti niin Jeesuksen kuin alkuseurakunnan uskovienkin osalta. Uudessa Testamentissa meille kerrotaan vain kahden marttyyritodistajan kuolemasta, Stefanuksen ja Jaakobin, eikä niissäkään keskitytä sen kummemmin heidän kärsimyksensä yksityiskohtiin. Ensimmäisestä kristitystä marttyyrista Stefanuksesta meille on ehkä parhaiten jäänyt mieleen hänen rohkaisevat sanansa: ”Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella.” (Apt 7: 56). Samaan luottamukseen kehottaa meitä Jeesuskin vai-nojen lähetessä, sanomalla: ”Ja kun he vievät teitä ja vetävät oikeuteen, älkää edeltäpäin huolehtiko siitä, mitä puhuisitte; vaan mitä teille sillä hetkellä annetaan, se puhukaa. Sillä ette te ole puhumassa, vaan Pyhä Henki.” (Mark. 13:11).