31. Toinen Samuelin kirja
31. TOINEN SAMUELIN KIRJA
Toinen Samuelin kirja kattaa oikeastaan Daavidin koko kuninkuuskauden, hänen valtaan nousustaan aina hänen hallituskauden loppuvaiheisiin saakka. Daavid oli kolmenkymmenen vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi. Aluksi hän oli vain Juudan heimon kuningas, halliten Hebronissa, mutta seitsemän vuotta myöhemmin hän tuli koko Israelin kuninkaaksi, hallituspaikkanaan Jerusalem. Yhteensä Daavidin hallituskausi kesti neljäkymmentä vuotta.
Yksi merkittävimpiä tapahtumia Daavidin hallituskauden alkupuolella oli Jerusalemin valloittaminen jebusilaisilta. Jerusalemista tuli tuosta lähtien Juudan kuninkaitten hallituskaupunki ja samalla myöskin jumalanpalveluskeskus liitonarkin siirtyessä sinne. Voisi sanoa, että samalla myös alkoi henkivalloissa nyt jo kolme tuhatta vuotta kestänyt taistelu tuon kaupungin herruudesta, ja tuo taistelu tulee kestämään lopun aikaan asti! (Aiheesta tarkemmin sivulla 32. Miksi saatana on kiinnostunut Jerusalemista?)
Löydämme selvän ja kirkkaan viittauksen Kristukseen, Messiaseen myös tästä Raamatun kirjasta. Profeetta Naatanin kautta Jumala antoi mahtavan lupauksen Daavidille hänen jälkeläisestään, jonka valtaistuimen Herra vahvistaa ikuisiksi ajoiksi (7:12-16). Tuo ennustus täyttyi osittain Daavidin pojan Salomon aikana, kun Salomo rakensi temppelin Herralle. Lopullisesti se täyttyi kuitenkin vasta Kristuksessa, sillä Salomon ja hänen jälkeläistensä valtaistuin ei kestänyt kuin muutamia satoja vuosia, mutta Kristuksen valtakunta tulee kestämään ikuisesti.
Voimme huomata Jumalan sanan ennustusten ihmeellisen toteutumisen myös Daavidin nimen suhteen. Profeetta Naatanhan ennusti Jumalan lupauksena: ”Ja Minä teen sinulle suuren nimen, suurimpien nimien vertaisen maan päällä…” (7:9). Kuinka tarkalleen tuo kolmetuhatta vuotta sitten lausuttu ennustus onkaan toteutunut! Kuningas Daavidin nimi on ollut kautta vuosituhansien yksi tunnetuimmista nimistä maan päällä! Lauletaanhan esim. koko kristikunnassa: ”Hoosianna Daavidin poika!” Vaikka liberaaliteologian taholta yritettiin menneinä vuosikymmeninä jopa asettaa kyseenalaiseksi koko Daavidin historiallinen todellisuus, on uusimmissa arkeologisissa kaivauksissa saatu siihen selvä vahvistus. Vuonna 1993 Danin kaivauksien yhteydessä löytyi kiven pala, jossa oli 13 rivi arameankielistä kirjoitusta, mm. sanat ”Israelin kuningas” ja ”Daavidin huone”!
Toinen Samuelin kirja kertoo yhtä lailla Daavidin suuruudesta, taisteluista ja voitoista kuin myös hänen heikkouksistaan ja lankeemuksistaan. Huorinteko Batseban kanssa kuvataan avoimesti, kun taas rinnakkainen historian kerronta Aikakirjoissa vaikenee koko asiasta tyystin. Samalla kun tuodaan esille Jumalan armo ja anteeksiantamus, tuodaan selvästi myös julki ne synnin seuraukset, joita Daavid ja jopa hänen jälkeläisensä joutuivat kantamaan: ”Niinpä miekka ei tule milloinkaan väistymään suvustasi, koska olet halveksinut minua ja ottanut vaimoksesi heettiläisen Urian vaimon.' Herra sanoo näin: 'Minä nostan omasta perheestäsi onnettomuuden sinua vastaan…” (12:10, 11). Tämä kaikki myös toteutui aikanaan Daavidin suvussa. Tämän ajan julistuksessa ja opetuksessa muistetaan usein vain Jumalan armo langennutta Daavidia kohtaan, mutta unohdetaan Jumalan pyhät ja vanhurskaat tuomiot niissä seurauksissa, joita Daavid ja hänen sukunsa joutuivat kokemaan. Jumalan sanahan on aina kaksiteräinen miekka, käsittäen sekä armon, että totuuden.
Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta Daavidin lankeemuksessa on hänen täydellinen paatumuksensa rikkomuksensa suhteen. Kun profeetta Naatan tuli hänen luokseen ja kertoi naamioidun kertomuksen rikkaasta miehestä, joka otti köyhän naapurinsa ainoan karitsan, oli Daavid heti valmis langettamaan tuomion tuon miehen päälle (luku 12). Daavid oli niin paatunut oman rikoksensa suhteen, ettei hän ollenkaan tajunnut, että juuri hän oli tuo mies. Näin mekin saatamme paatua uskonvaelluksessamme, niin että meistä tulee jopa ”saarnan kestäviä” tiettyjen syntiemme suhteen! Daavid osoitti kuitenkin suurta nöyryyttä tunnustamalla heti: ”Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.” Ja hän sai myös heti armon Jumalalta: ”Niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi, sinä et kuole.”
Kirja päättyy mielenkiintoiseen ja dramaattiseen kertomukseen väenlaskusta (luku 24). Jumala ei ilmeisesti halunnut, että kuningas Daavid tai kukaan muukaan kerskuisi israelilaisten lukumäärällä. Herra oli itse luvannut pitää huolen kansastaan, olipa se suuri tai pieni. Jumalan huolenpito ei perustu inhimilliseen voimaan ja suuruuteen. Jos vertaamme tuota kertomusta Aikakirjojen vastaavaan kerrontaan (1. Aik. 21:1), huomaamme erään mielenkiintoisen eron. Samuelin kirjassa annetaan ymmärtää, että Herra yllytti Daavidin laskemaan kansan, kun taas Aikakirja sanoo, että saatana yllytti Daavidin tuohon tekoon! Voisi kysyä, onko tässä ristiriita? Sanoisin kuitenkin, että kyse on pikemminkin siitä, kuinka asia tahdotaan ilmaista. Jumalahan ei ketään kiusaa (Jaak. 1:13), mutta hän voi tuomioitaan toteuttaessaan sallia saatanan meitä kiusata ja houkuttaa. Eli kyse on lähinnä Jumalan sallimuksesta. Käyttihän Lutherkin sattuvaa sanontaa: ”Perkele on Jumalan perkele”, samalla lisäten, että saatana on ikään kuin Jumalan ”kahlekoira”. Eli viime kädessä kiusaaja on täysin Jumalan vallan alla, ja voi meitä kiusatessaan toteuttaa vain sen, minkä Jumala sallii! Ymmärtäisin, että noiden kahden kirjan erilaisessa ilmaisutavassa edellä mainitussa asiassa on kyse juuri tästä.