40. Job

40. JOB

Jobin kirjan syntyajankohdasta ei ole täyttä varmuutta. Joidenkin arvioiden mukaan kyseessä voi olla jopa Raamatun vanhin kirja. Jobin sanotaan asuneen Uusin maassa (1:1). Nimen Uus löydämme Raamatun sukuluetteloista ensiksikin Nooan poikien jälkeläisten joukosta (1. Moos. 10:23). Tuo nimi oli myös Aabrahamin veljen Naahorin pojalla (1. Moos. 22:21), jonka perusteella on päätelty, että kenties Job eli samoihin aikoihin kuin Aabraham. Myös Jobin elinikä antaa viitteitä tuohon ajankohtaan. Hänestähän sanotaan, että koettelemustensa jälkeen hän eli vielä sataneljäkymmentä vuotta (42:16). Raamatun sivuilta voimme huomata, että ennen vedenpaisumusta ihmiset elivät jopa yli viisisataa vuotta. Ihmiskunnan pahuuden vuoksi Jumala kuitenkin lyhensi ihmisten ikää sataan kahteenkymmeneen vuoteen (1. Moos. 6:3). Huomaamme joka tapauksessa, että ihmisten elinikä vähitellen lyheni vuosisatojen myötä. Aabrahamin isän Terahin sanotaan eläneen kaksi sataa viisi vuotta (1. Moos. 11:32), Aabrahamin sata seitsemänkymmentä viisi vuotta (1. Moos. 25:7) ja Mooseksen sata kaksikymmentä vuotta (5. Moos. 34:7). Jos vertaamme Jobin elinvuosista annettuja tietoja ihmiskunnan elinaika kaareen, voisi hyvinkin olla mahdollista, että Job oli Aabrahamin aikalaisia.

Kirja alkaa mielenkiintoisella kuvauksella Jumalan pojista, jotka olivat kokoontuneet Herran eteen. ”Jumalan pojat” viittaa ilmeisesti Jumalan enkeleihin. Heidän joukossaan oli myös saatana. Raamatun kokonaisilmoitusta ajatellen tässä on mielenkiintoinen yksityiskohta. Vaikuttaa siltä, että vielä tuohon aikaan saatanalla oli mahdollisuus päästä Jumalan eteen. Samantapaisen kertomuksen saatanasta syyttämässä Jumalan omia löydämme kertomuksessa ylipappi Joosuasta (Sak. 3:1). Näyttää siltä, että siinä vaiheessa, kun Jeesus tuli maailmaan ja antoi omilleen vallan saatanan valtaa vastaa, päättyi myös kiusaajan mahdollisuus tulla Jumalan eteen syyttäjänä (Luuk. 10:18). Onhan oikeastaan itsestään selvää, että kun Kristus teurastettuna Karitsana on Isän istuimen luona, ei siellä ole enää sijaa syyttäjälle! Oman Raamatun tulkintani mukaan myös Ilmestyskirjan kertomus saatanasta, joka ”veljiemme syyttäjänä” heitettiin pois taivaasta, viittaa juuri tuohon Jeesuksen ensimmäiseen tulemukseen maan päälle (Ilm. 12:10). (Olen selittänyt tätä tarkemmin raamattuluennossa ”Lopunajat Raamatun ilmoituksessa”, ks. sivut 19-21).

Jobin kirja kertoo meille ennen kaikkea kärsimyksen ongelmasta. Vaikka saatanalle annettiinkin lupa edetä pidemmälle ja pidemmälle Jobin koettelemusten suhteen, jää sittenkin lohdulliseksi tiedoksi, ettei se pystynyt menemään milliäkään pidemmälle, mitä Jumala salli (1:12; 2:6). Jokaiselle on varmaankin tuttu sanonta ”Jobin posti”. Tuosta sanonnastahan on tullut lentävä lause aivan niin kuin monesta muustakin Raamatun ilmaisusta. Ikään kuin Job olisi pantu profeetallisesti ennustamaan, kuinka hänen nimeensä liittyvä sanonta tulee sananlaskuksi kansakunnille (17:6)! Sama profeetallisuus näkyy myös Jobin lausumassa toiveessa, että hänen sanansa kirjoitettaisiin muistiin (19:23, 24). Tuo hänen epätoivossaan ja sydämen tuskassaan lausuma toivehan on toteutunut, meillä on Jobin kirja!

Jobin kärsimykset alkoivat ensin perhepiiriä ja omaisuutta kohdanneilla tuhoilla. Mielenkiintoinen yksityiskohta liittyy toteutustapaan, jolla saatana aiheutti tuhot. Jotkut noista tuhoista liittyivät luonnon voimiin, salamaan ja myrskytuuleen (1:16, 19). Vaikka sanansaattaja käyttikin sanontaa ”Jumalan tuli iski taivaasta”, tiedämme kuitenkin kertomuksen perusteella, että saatana oli noiden luonnonvoimien takana. Kaikki tämä antaa ymmärtää, että saatanan voidaan myös sallia käyttää luonnon voimia tuhojensa aikaan saamiseksi. Eikö tähän myös viittaa kertomus Jeesuksesta ja opetuslapsista myrskyävällä merellä (Mark. 4:39). Ilmeisesti myrskyn taustalla Gennesaretin järvellä oli itse saatana. Ei kai Jeesus muuten olisi nuhdellut tuulta, joka olisi ollut itse Isä Jumalan lähettämää!

Jobin kirja kertoo myös muutamista ihmisistä, jotka liittyivät tavalla tai toisella Jobin elämään hänen koettelemuksissaan. Yksi heistä on hänen vaimonsa, josta on vain lyhyt maininta, mutta sitäkin hämmästyttävämpi. Menetysten kohdattua Jobia, vaimo antoi houkkamaisen ohjeen: "Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole." (2:9). Siinä vaiheessa, jossa aviopuolison olisi pitänyt olla tukemassa ja kannustamassa uskon taistelussa eteenpäin, vaimolta löytyi vain mitä mielettömin neuvo! Raamattu ei mainitse Jobin vaimoa edes nimeltä. Toinen vastaava nimettömäksi jäänyt vaimo Raamatun lehdillä on ”Lootin vaimo” (1. Moos. 19:26). Hänen karmean kohtalon tiedämme. Sitä vastoin tunnemme monet Raamatun naiset nimeltä, joten myös jälkipolvet ovat voineet kiitollisuudella muistella heidän elämäntyötään nimeltä mainiten ja siunaten! Jobin kirja ei enää myöhemmin mainitse vaimosta mitään, joten hänen kohtalonsa koko Jobin perhettä kohdanneessa tragediassa jää arvoitukseksi. Kun Jumala palautti Jobin onnen, sanotaan toki, että hänelle syntyi vielä kymmenen lasta. Inhimillisesti ajatellen jää kuitenkin miettimään, että olisiko sama nainen, joka jo aikanaan oli synnyttänyt kymmenen lasta, ja lapset olivat jo kasvaneet aikuiseksi, vielä intoutunut synnyttämään uuden kymmenen lapsen katraan. (Onhan tietysti mahdollista, että Jobilla oli sivuvaimo tai –vaimoja).

Sitä vastoin tunnemme nimeltä Jobin ystävät, jotka tulivat häntä katsomaan suuren menetyksen hetkellä. He osoittautuivat kuitenkin perin surkeiksi sielunhoitajiksi. Ehkäpä heidän kompastuskivensä oli siinä, etteivät he voineet millään ymmärtää, että kärsimykset ja koettelemukset voisivat kohdata myös hurskasta ihmistä. Kun tarkastelemme näitä Jobin ystävien edesottamuksia, voimme löytää sieltä monia virheitä, joihin sielunhoidossa helposti itsekin lankeamme. Kestämmekö sielunhoitajina tuskassa ja ahdistuksessa olevan ihmisen sanat ja vuodatuksen? Vaikuttaa siltä, että Elifas ei ainakaan kestänyt vastatessaan Jobille: ”Huuda vain! Onko ketään, joka sinulle vastaisi...”  Ei voi muuta kuin sanoa, että on siinäkin sielunhoitajan neuvo! Eihän meidän tehtävämme sielunhoitajana ole ”nuhdella epätoivoisen sanoja” (6:26).

Sielunhoitajina meidät on myös kutsuttu rinnalla kulkijoiksi ja vierelle asettujiksi. Kuinka helposti ihmisten hätä ja kurjan tilanteen näkeminen saattaa kuitenkin pelästyttää meidätkin loitommalle. Tämänhän sai kokea myös Job ystäviensä taholta: ”te näette kauhun ja peljästytte” (6:21). Kuinkahan usein myös moni laitapuolen kulkija on saanut kokea seurakunnissa todeksi Elifaan lausuman syytöksen: ”Sinä rikot hartauden Jumalaa rukoilevilta” (15:4)! Toki Jumalan huoneessa on oltava järjestys, mutta usein jo pelkät ensi katseet voivat viestittää tuon syytöksen ja karkottaa apua hakevan.

Jobin kirjasta löydämme erään VT:n kohdista, jossa tulee kirkkaimmalla tavalla esille usko kuoleman jälkeiseen elämään ja ruumiin ylösnousemukseen. Onhan totta, että vasta UT:ssa Jeesuksen Kristuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa tuo usko ja toivo lopullisesti täyttyy, mutta selvästi sen tuo esille jo Job: ”Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.” (19:25, 26). Löydämme siis Jobin kirjastakin viittauksen Kristukseen, Lunastajaan, joka on kuoleman vallan voittanut. 

Kristillisessä julistuksessa usein sanotaan, että Jumala voi antaa etsikkoaikansa ihmiselle kaksi tai kolmekin kertaa. Perusta tuolle opetukselle löytyy Jobin kirjasta, vaikka sana etsikkoaika ei siellä esiinnykään. Nuori Elihu sanoo omassa puheenvuorossaan: ”Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle, palauttaakseen hänen sielunsa haudasta ja antaakseen elämän valkeuden hänelle loistaa.” (33:29, 30).

Ehkäpä niin Jobin kuin meidänkin suurin ongelmamme ei välttämättä ole itse kärsimys, tulipa se missä muodossa tahansa, joko ruumiillisena, henkisenä tai hengellisenä. Suurin ongelma usein on vaikeneva Jumala! Yritämme ahdistuksen keskellä saada Jumalalta vastausta, miksi tämä kaikki on meitä kohdannut, mutta Jumala vaikenee. Tai vaikenee ainakin tietyksi ajaksi! Kun Jumala lopulta puhui Jobille, vaikkakin hieman nuhtelevaan sävyyn (38:2), oli se kuin musiikkia Jobin korvissa. Jo pelkkä tieto, että Jumala on tämän kaiken takana ja on tässä mukana, oli riittävä vastaus Jobille.

Jumala ei kuitenkaan jää kenellekään velkaa, ei edes Jobille. Vaikkakin Jumala oli sallinut Jobin joutua suunnattomiin kärsimyksiin, palautti Hän takaisin korkojen kera kaiken, minkä Job oli menettänyt. Miksi Jumala kuitenkin salli nuo koettelemukset, jää meille arvoitukseksi, mutta jotenkin saa vaikutelman, että taustalla oli muutakin kuin pelkästään Jumalan tarkoitus koetella Jobia. Saatanahan oli aikanaan langennut ja samalla menettänyt lopullisesti mahtavan ja hienon asemansa Jumalansa taivaassa. Halusiko Jumala näyttää, että Hänen tuomionsa saatanaa kohtaan oli täysin oikea, ja että jopa vajavainen savi-ihminen pystyy Häntä kuuliaisesti palvelemaan? Teko, johon saatana itse ei pystynyt!

Jobin kärsimykset ovat joka tapauksessa ainutlaatuisia. Inhimillistä kuvausta ja urheilukieltä käyttäen voisi sanoa, että jopa Jumala itse rankkaa (sijoittaa arvoasteikkoon) hänet ”kolmen parhaan joukkoon” Nooan ja Danielin rinnalle (Hes. 14:12-20)! Jobin kestävyyden ja kärsivällisyyden noteeraa meille esikuvaksi myös Jaakob kirjeessään: ”Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet” (Jaak. 5:11)!