53. Aamos

53. AAMOS

Aamos sanoo itsestään, ettei hän ole profeetta eikä profeetan oppilas, vaan paimen ja metsäviikunoiden viljelijä. Hän halusi tällä korostaa ”maallikkouttaan”, ja ettei hän kuulunut minkään tunnetun profeetan seuraajiin. Hän oli saanut sanomansa suoraan Herralta. Kuinka usein tämä onkaan toistunut ja yhä toistuu kristillisen seurakunnankin toiminnassa! Jumala on aina valinnut käyttöönsä myös tavallisia seurakuntalaisia, maallikkoja, jotka eivät ole kuuluneet mihinkään tunnettuun pappissukuun, eivätkä ole mitään teologista koulutusta saaneet.

Aamos toimi 700-luvulla eKr. Hänen toiminta-aikansa määritellään sanonnalla ”kaksi vuotta ennen maanjäristystä” (1:1). Vaikka emme voi historian kirjoista paikallistaa tuota maanjäristystä, kyse on ollut joka tapauksessa merkittävästä luonnon katastrofista Israelin tai Juudan alueella, ja jonka myös lukijat muistivat. Aamos on toinen Pohjoisvaltakunnassa, Israelissa toimineista kirjaprofeetoista. Hän ei kuitenkaan itse ollut Pohjoisvaltakunnasta kotoisin, vaan Juudan alueelta, Tekoasta, läheltä Jerusalemia.

Kun etelästä tullut profeetta aloitti toimintansa Israelin alueella, julistaen tuomion sanoja naapurikansoja vastaan, sai hän varmaankin aluksi hyväksyviä kommentteja. Ehkäpä hyväksyvä nyökyttely jatkui vielä silloinkin, kun Aamos jatkoi julistaen tuomion sanoja eteläiselle Juudan valtakunnalle. Mutta todennäköisesti nyökyttely loppui, kun julistus viimein päätyi tuomion sanoiksi Israelia ja sen rikoksia vastaan! Aamos sai usein sanomansa Jumalalta näkyinä, joista viisi on talletettu hänen kirjaansa. Näkyjen yhteydessä Herra jopa kysyi: ”Mitä sinä näet, Aamos?” (7:8). Saman periaatteen voimme huomata myös profeetta Sakarjan toiminnan yhteydessä. Herra halusi näin tarkistaa, että hänen palvelijansa oli ymmärtänyt sanoman oikein!

Kirjasta voimme myös löytää profeetalliseen sanomaan ja julistukseen liittyviä tärkeitä periaatteita. Ymmärrän, että Jumala toimii noiden periaatteiden mukaan yhä edelleen tänäkin päivänä. Yksi tällainen periaate on: ”Leijona ärjyy, kuka ei pelkäisi? Herra Jumala puhuu, kuka ei julistaisi?” (3:8). Kun Herran Henki antaa kutsumuksen ja sanoman jollekin henkilölle, ei tuota kutsua voi kiertää! Sanoohan Paavalikin: ”Voi minua, ellen evankeliumia julista!” (1. Kor. 9:16). Toinen periaate on: ”Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille.” (3:7). On mahtava tietää, että Herra toimii tänäkin päivänä tuon periaatteensa mukaan! En tarkoita sitä, että Jumala antaisi mitään raamattuun verrattavaa uutta ilmoitusta seurakunnalleen, mutta joka tapauksessa Hän toimii ja johdattaa armolahjojensa kautta seurakuntaa ja yksityistä uskovaa tänäkin päivänä. Uskon myös, että erityisesti ahdistuksen ja vainojen aikana Herra johdattaa omiaan ihmeellisellä tavalla. Löydämmehän Apostolien teoista esimerkin, kuinka Herra profeetallisen sanoman kautta johdatti ja vahvisti seurakuntaansa ja omiaan vaikeuksien lähetessä (11:28; 21:10, 11).

Raamatun sana on myös siitä ihmeellinen, että sen sanoma on sattuva ja ajankohtainen, ajasta ja paikasta riippumatta. Niinpä Aamoksen kritisoiva sanoma sen ajan israelilaisille on monessa suhteessa kohti käypä myös meille tämän ajan suomalaisille. Israelissahan elettiin tuohon aikaan hyvinvoinnin ja kerskakulutuksen keskellä. Jokainen kartutti vain omaa hyvinvointiaan, samalla kun oikeus ja vanhurskaus laiminlyötiin. Rakenneltiin talvihuoneita, kesähuoneita ja norsunluuhuoneita (3:15). Oli aikaa vain juominkeihin ja loikoiluun (4:1; 6:1-7). Kuinka paljon yhtymäkohtia tuosta kaikesta löydämmekään omaan aikaamme! Herra kuitenkin etukäteen ilmoitti lopettavansa tuon menon ja sallivansa kansansa Israelin joutua pakkosiirtolaisuuteen.

Jumala ei ollut myöskään tyytyväinen kansansa jumalanpalvelusmenoihin. Siitä kertoo hätkähdyttävällä tavalla Herran sana: ”Vie pois minun edestäni virttesi pauhina, en tahdo kuulla sinun harppujesi soittoa” (5:23). Vaikka uhreja uhrattiin ja jumalanpalvelusmenoja harjoitettiin, silti puuttui tärkein: oikeuden ja vanhurskauden noudattaminen. Samalla myös harjoitettiin epäjumalanpalvelusta. Usein jää miettimään, mitä seurakunnan Herra ajattelee meidän tämän ajan jumalanpalveluksestamme? Jos ja kun Jumalan sana ei saa enää olla selvä ja ylin ohjeemme, tahtooko Hän sanoa meillekin: ”Vie pois minun edestäni virttesi pauhina!”

Kirja päättyy mahtaviin ennustuksiin Israelin ja Juudan tulevista vaiheista. Kuinka kirjaimellisesti ovatkaan toteutuneet profetian sanat vuosituhansien aikana: ”Sillä katso, minä käsken seuloa Israelin heimoa kaikkien kansain seassa, niinkuin seulalla seulotaan” (9:9). Mutta yhtä kirkkaana löytyy myös lupaus juutalaisten paluusta omaan maahansa: ”he rakentavat jälleen autiot kaupungit ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja juovat niiden viiniä, he tekevät puutarhoja ja syövät niiden hedelmiä” (9:14). Eikö Jumalan sana olekin ihmeellinen! Aivan kuin lukisi historian kirjasta mennyttä historiaa. Erona kuitenkin tavalliseen historian kirjoitukseen on, että raamatun lehdillä tuo historia on kirjoitettu etukäteen!