85. Johanneksen ensimmäinen kirje
85. JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE
Kirjeen kirjoittaja on Jeesuksen opetuslapsi Johannes. Hän ei tosin nimeä itseään nimeltä, mutta kertoo, että on itse nähnyt Jeesuksen, kuunnellut Häntä ja jopa fyysisesti käsin koskettanut (1:1,2). Johannes kirjoitti kirjeen vanhalla iällään, ehkä noin vuoden 90 tienoilla. Kirje on ns. yleinen kirje, eli sillä ei ole erityisesti nimettyä vastaanottajaa. Ainoat nimetyt vastaanottajat ovat ”lapsukaiset”, ”nuorukaiset” ja ”isät”, mutta näilläkin Johannes ilmeisesti tarkoittaa hengellisesti eri iässä olevia (2:12-14). On niitä, jotka ovat vastauskoontulleita, on niitä, jotka ovat jo jonkin aikaa uskossa vaeltaneet ja on niitä, jotka ovat kasvaneet ja kypsyneet hengellisiksi isiksi.
Kirjeen yksi keskeinen teema on rakkaus. Johannes käyttääkin sanontaa ”uusi, vanha käsky”. Tuo käsky on lähimmäisen rakastaminen (2:7-11). Johannes jopa opettaa, että se joka ei rakasta lähimmäistään, ei tunne Jumalaa, koska Jumala on rakkaus (4:8). Mielenkiintoinen yksityiskohta raamatun kokonaissanomassa on, että sanonta ”Jumala on rakkaus” esiintyy sanatarkasti vain tässä yhdessä jakeessa koko raamatussa. Toki raamattu puhuu paljonkin siitä, että Jumalan ominaisuuteen kuuluu rakkaus ja, että Jumala on rakastava Jumala ja Isä. Mutta jos yhdellä sanalla täytyisi ilmaista Jumalan keskeisin piirre ja ominaisuus, olisi se raamatun mukaan mieluumminkin ”pyhä”. Näinhän kerubitkin huutavat lakkaamatta: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot” (Jes. 6:2,3; Ilm. 4:8), ja aloittihan Jeesuskin Jumalan puhuttelun rukoillessaan sanoilla ”Pyhä Isä” (Joh. 17:11).
Toinen keskeinen teema on maailmasta erottautuminen: ”Älkää rakastako maailmaa, älkääkä sitä, mikä maailmassa on” (2:15). Johannes myös varoittaa eräästä harhaopista, jota esiintyi jo ensimmäisellä vuosisadalla. Tuo harhaoppi oli gnostilaisuus, joka opetti, ettei Jeesus tullut oikeasti ihmiseksi, lihaan, joten hän ei todellisuudessa kärsinyt ristillä. Samaisesta harhaopista varoitti myös Paavali Timoteusta: ”Vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä” (1.Tim. 6:20). (Gnosis tarkoittaa juuri tietoa). Siksi Johannes korostaa, että jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen lihaan tulleeksi, on Jumalasta (4:2). Samoin Johannes myös korostaa, että he itse käsin koskettelivat Jeesusta! Totta kai saatana haluaisi harha-opin, joka kieltäisi Jeesuksen tosi ihmisyyden lihaksi tulleena, ruumiillisessa muodossa. Tällöinhän Jeesuksen ristinkuolema mitätöitäisiin, eikä meidän edestämme olisi mitään todellista uhria annettu, eikä Jeesuksen verta vuodatettu. Tällöin myös ruumiin ylösnousemusta ja voittoa kuolemasta ei olisi tapahtunut!
Tähän henki-ruumis teemaan liittyy myös eräs mielenkiintoinen teologinen kysymys. Raamattuhan antaa selvästi ymmärtää, että ylösnousseella Jeesuksella Kristuksella oli todellinen ruumis (Luuk. 24:39). Samoin meillä uskovilla on kerran taivaassa ylösnousemus ruumis. Kuitenkin Jumalasta sanotaan, että Jumala on Henki (Joh. 4:24), ja myös enkeleistä sanotaan, että he ovat palvelevia henkiä (Hepr. 1:14). Vaikuttaa siis siltä, että meillä maasta ostetuilla, pelastuneilla ihmisillä ja Jeesuksella Kristuksella on iankaikkisuudessa eräs yhteinen piirre. Meillä on ylösnousemus ruumis. Totta kai Jumalalla ja enkeleillä on näkyvä olomuoto, mutta ilmeisesti se on jotenkin erilaista kuin meidän ja Vapahtajamme ruumiit! Aika näyttää!
Mielenkiintoinen aihe on myös antikristuksen ja antikristuksen hengen maailmaan tuleminen (2:18; 4:3). Johannes opettaa, että antikristuksen henki oli jo hänen aikanaan maailmassa vaikuttamassa. Raamatun kokonaisilmoituksen mukaan antikristus ilmestyy vasta lopunajalla persoonallisessa muodossa ja yrittää ottaa koko maailman hallintaansa. Sana antikristus esiintyy raamatussa vain ensimmäisessä ja toisessa Johanneksen kirjeessä, mutta samaan tulevaisuuden henkilöön viitataan kuitenkin eri nimillä monessa kohtaa raamattua. ( Olen käsitellyt aihetta ”antikristus” laajemmin raamattuluento-sarjassa ”Lopunajat raamatun ilmoituksessa”, sivuilla 40-42, joten en käy sitä tässä yhteydessä enempää selittämään).
Monelle on varmaankin tuottanut hieman päänvaivaa, mitä Johannes tarkoittaa, kun hän toisaalta sanoo, että jos joku syntiä tekee, hänellä on puolustaja Isän tykönä. Toisaalta hän toteaa, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Tuo näennäinen ristiriita selittyy hyvin pitkälle kreikan kielen kieliopilla. Kreikan kielessä on oma verbimuotonsa jatkuvalle tekemiselle ja toisaalta oma verbimuotonsa hetkelliselle ja ainutkertaiselle tekemiselle (aoristi). Johannes käyttää aoristia lauseessa: ”mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas” (2:1). Uskovana voimme hetkellisesti langeta syntiin, mutta emme jää siihen elämään. Sitä vastoin lauseessa: ”ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä” (5:18) Johannes käyttää preesensiä, joka viittaa jatkuvaan tekemiseen. Sama jatkuvan tekemisen muoto (preesens) on myös lauseessa: ”Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä” (3:9). Eli kuten Pietari asian ilmaisee, emme saa antaa maailman saastutuksen uudestaan kietoa meitä ja näin tulla voitetuiksi (2. Piet. 2:20). Voisikohan asian ilmaista kansantajuisesti kysymyksellä, mikä on sian porsaan ja pienen lapsen välinen ero? Yksi huomattava ero on mm. siinä, että sian porsas haluaisi jatkuvasti elää rapakossa, kun taas pieni lapsi voi elää siinä hetkellisesti, mutta kaipaa pian kuitenkin puhtautta!