69. Apostolien Teot
69. APOSTOLIEN TEOT
Apostolien teot on toinen lääkäri Luukkaan kirjoittamista kirjoista Uudessa Testamentissa. Kirja oli tunnettu alun perin myös yksinkertaisesti nimellä ”Teot” (kreik. prakseis). Voisi kysyä, kenen teoista on siis viime kädessä kyse? Kirjassahan ei kerrota kaikkien apostolien toiminnasta, vaan lähinnä Pietarin ja Paavalin. Onkin sanottu, että nimen Apostolien teot voisi yhtä hyvin korvata sanonnalla Jeesuksen, Pyhän Hengen tai Jumalan teot.
Kuten evankeliuminsa, myös Apostolien teot Luukas kirjoitti korkea-arvoiselle Teofilukselle, jonka henkilöllisyys jää kuitenkin arvoitukseksi. Kirjoittamisajankohtaa emme myöskään tarkkaan tiedä. Todennäköisesti on kyse 60-luvun alkupuolesta, koska kirja ei mainitse mitään esim. Pietarin ja Paavalin kuolemasta, eikä Jerusalemin temppelin tuhosta.
Miksi Luukas sitten kirjoitti Teofilukselle tämän alkuseurakunnan historiasta kertovan teoksen? Varmaa vastausta kysymykseen emme saa, mutta kirja antaa meille joka tapauksessa ainutlaatuisen ja mahtavan kuvauksen siitä, kuinka evankeliumin sanoma läksi leviämään Jerusalemista ensiksi Israelin alueelle, sitten Samariaan ja Vähään-Aasiaan, rantautuen lopulta Euroopan mantereelle. Ilman Apostolien Tekoja meille jäisi valtava tiedollinen aukko kristinuskon alkutaipaleelta. Kirja alkaa kertomuksella Jeesuksen taivaaseen astumisesta. Samalla toistetaan lupaus Pyhän Hengen vuodattamisesta. Tuo lupaus toteutuukin kymmenen päivää myöhemmin helluntaipäivänä, jota vietetään viisikymmentä päivää pääsiäisen jälkeen. Näin syntyy ensimmäinen kristillinen seurakunta.
Jeesus oli luvannut Pietarille: ”Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita”, Matt. 16:18. Tällä ennustuksella Jeesus viittasi Pietarin johtavaan asemaan tulevassa kristillisessä seurakunnassa. Pietarin johtajuuden huomaamme, kun seuraamme, kuinka kristillinen seurakunta perustettiin niin juutalaisten, samarialaisten kuin myös pakanoiden keskuuteen. Helluntaipäivänä Pietari oli keskeisessä asemassa, kun Jerusalemissa kolmetuhatta juutalaista Pietarin saarnan vaikutuksesta otti kristillisen kasteen, ja syntyi kristillinen seurakunta juutalaisten pariin (2:14-41). Kun evankeliumi myöhemmin levisi Samarian alueelle, Pyhä Henki vuodatettiin kuulijoiden ylle vasta, kun Pietari oli tullut Jerusalemista yhdessä Johanneksen kanssa. Kun he panivat kätensä samarialaisten päälle ja rukoilivat, Pyhä Henki vuodatettiin (8:14-17). Saman periaatteen huomaamme myös, kun evankeliumi julistettiin ensimmäisen kerran pakanoille. Jumala käski nimenomaan Pietaria menemään sadanpäämies Korneliuksen kotiin Kesareaan ja julistamaan siellä evankeliumia. Vastusteluistaan huolimatta Pietari totteli Jumalan käskyä, ja niin Pyhä Henki vuodatettiin Korneliuksen kodissa myös pakanoiden päälle (luku 10). Näin pakanatkin tulivat osallisiksi evankeliumin valtavasta sanomasta, aivan kuten Vanhan Testamentin profeetat olivat ennustaneet.
Jumala on siis periaatteiden ja järjestyksen Jumala. Koska Jeesus oli antanut Pietarille lupauksen seurakunnan johtajuudesta, siksi Pietarin täytyi olla paikalla, kun kristillinen seurakunta perustettiin juutalaisten, samarialaisten ja pakanoiden keskuuteen. Joku ehkä kysyy, eikö Filippus ollut kuitenkin ensimmäinen, joka saarnasi pakanoille, kun hän opetti etiopialaista hoviherraa ja kastoi hänet (8:26-40)? Ilmeisesti hoviherra oli kuitenkin siirtolaisuudessa asuva juutalainen. Hänhän oli tullut nimenomaan rukoilemaan Jerusalemiin juutalaisen tavan mukaan ja hän tunsi ja jopa omisti juutalaisten pyhiä kirjoja, mm. Jesajan kirjan (8:27, 28).
Apostolien Teot kertovat siis ennen kaikkea kahdesta, kristinuskon leviämisen kannalta merkittävästä apostolista, Pietarista ja Paavalista. Kaksitoista ensimmäistä lukua keskittyvät lähinnä Pietarin toimintaan juutalaisten parissa, ja loppuluvut Paavalin toimintaan pakanoiden apostolina. Luukas toimi usein Paavalin työtoverina lähetysmatkoilla. Huomaamme tämän mm. kerronnasta, joka muuttuu kesken kaiken me-muotoon Paavalin ollessa toisella lähetysmatkalla Trooaassa (16:10). Näyttää siis siltä, että Luukas liittyi tuolla paikkakunnalla seurueeseen. Kirja tuo meille selvästi esille Pyhän Hengen valtavan voiman ja johdatuksen evankeliumia eteenpäin vietäessä. Seurakunta kasvaa ja vahvistuu päivittäin ja Jeesuksen lupaamat merkit seuraavat ihmetekojen muodossa. Samalla meille kuitenkin kerrotaan siitä vastustuksesta ja vainosta, joka perkeleen ja maailman taholta seurasi Kristuksen palvelijoita. Niin menestys kuin vastustus kerrotaan avoimesti, ja ne voivat olla meille tämän ajan Kristuksen seuraajille uskon rohkaisuna ja lohdutuksena.
Saamme Apostolien Teoista myös paljon yksityiskohtaista tietoa alkuseurakunnan jokapäiväisestä elämästä ja käytännön toiminnasta. Omia kirkkorakennuksia ei ollut, vaan yleensä kokoonnuttiin kodeissa, joskus joissakin muissa suuremmissa julkisissa tiloissa. Kokoontumisissa ei ollut mitään tarkkoja kaavoja, mutta kuitenkin tietty järjestys vallitsi. Sanoohan Paavalikin, että ”Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala” (1. Kor. 14:33). Kokoontumisiin sisältyi hyvin usein myös ns. rakkauden ateria eli leivän murtaminen, joka vastaa meidän ehtoollisen viettoa (Apt. 2:42). Merkille pantavaa oli myös vähempiosaisista huolehtiminen ja omaisuuden yhteys (4:32-37). Uskovia Herran seuraajia alettiin ensiksi kutsua kristityiksi Antiokiassa (11:26). Nimellä ei välttämättä ollut alun perin niin myönteistä leimaa kuin tänään! Sitä ennen Kristuksen seuraajiin oli saatettu viitata sanonnalla ”tien kulkijat” (9:2).
Apostolien Teoista saamme myös selvän käsityksen alkuseurakunnan eri viroista ja tehtävistä. Ensimmäisenä mainitaan apostolinvirka (kreik. apostolos), jolla viitataan lähinnä niihin, jotka olivat Jeesuksen valitsemia ja lähettämiä (1:25), joskin apostoli sanalla saatetaan viitata myös muihinkin henkilöihin (14:14). Apostolit suorittivat ennen kaikkea sanan palvelijan virkaa (6:2), johon tehtävään kuului sanan opettaminen ja rukouspalvelu. Myös diakonian eli avustajan virka (kreik. diakonos) perustettiin suhteellisen varhaisessa vaiheessa (6:1-6). Apostolien Teot mainitsee myös seurakunnan vanhimman (kreik. presbyteros) viran (ks. esim. 14:23; 15:22), sekä seurakunnan kaitsijan eli johtajan (kreik. episkopos) viran (20:28). Löydämme sieltä myös evankelistan (kreik. euangelistes) tehtävän (21:8). Mielenkiintoinen on myös maininta profeetan (kreik. profetes) ja opettajan (kreik. didaskalos) kutsumuksesta ja tehtävästä (1:27,28; 13:1; 21:10). Kaikki nämä virat ja tehtävät näyttivät perustuvan henkilöiden lahjoihin ja kutsumukseen, sekä Pyhän Hengen johdatukseen virkoihin ja tehtäviin valittaessa. Niinpä ensimmäisten varsinaisten lähetystyöntekijöiden valinta tapahtui Pyhän Hengen selvässä johdatuksessa (13:1-3). Mitään virkapapistoa ja hierarkiaa alkuseurakunnassa ei vielä ollut. Koulutus ja tehtävään oppiminen näyttää tapahtuvan lähinnä opettaja-opetuslapsi suhteen kautta.
Apostolien Teoista löydämme myös kirkkaana uskonelämän ja kristillisen opin perusasiat, kuten esim. parannuksen teko ja kääntymys, uskoon tulo, kaste, Pyhän Hengen saaminen, seurakunta ja suhde Mooseksen lakiin. Myöhempien vuosisatojen kirkkoisät muovasivat sitten vähitellen näitä oppeja dogmien muotoon.
Apostolien Teot kertoo kristillisen uskon leviämisestä lähinnä länteen päin. Huomaamme Uuden Testamentin sivuilta, että Paavalin vielä eläessä evankeliumi oli jo saavuttanut Rooman. Syystä tai toisesta kirja ei kerro lähetystyöstä jota tehtiin muihin ilmansuuntiin. Löydämme siitä kuitenkin tietoa muusta varhaiskristillisestä perinteestä. Noiden lähteiden mukaan esim. Tuomas vei evankeliumia Intiaan ja Matteus mm. Arabian niemimaalle ja Etiopiaan. Suhteellisen varhaisessa vaiheessa kehittyi myös vahva kristillinen keskus esim. Pohjois-Afrikan Aleksandriaan.
Apostolien Tekojen kerronta jää ikään kuin kesken. Emme saa vastausta, kuinka Paavalin vankeuden lopulta kävi, pääsikö hän keisarin eteen ja vapautettiinko hänet. Kuitenkin myöhempää kirkkohistoriaa ajatellen loppujakeissa on viitteenomainen ennustus, kuinka juutalaiset toistaiseksi tulevat hylkäämään evankeliumin ja alkaa pakanoiden aika (28:28). Voisi myös todeta, että eikö Apostolien Tekojen kerronnan pitänytkin jäädä kesken, koska sehän oli vasta alkua, ja evankeliumin voittokulku jatkui ja jatkuu yhä edelleen!