34. Toinen Kuningasten kirja
34. TOINEN KUNINGASTEN KIRJA
Toinen Kuningasten kirja jatkaa jakaantuneen valtakunnan historian kerrontaa seuraamalla molempien kuningaskuntien vaiheita. Merkille pantavaa on, että pohjoisen valtakunnan Israelin kuninkaista yleensä joudutaan toteamaan, että he tekivät sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä. Eteläisen Juudan kuninkaista sitä vastoin voidaan joidenkin kohdalla sanoa, että he tekivät sitä, mikä oli oikein Herran silmissä. Ehkäpä tästä johtuen pohjoisen valtakunnan perikato tuli noin 120 vuotta aikaisemmin kuin Juudan. Loppujen lopuksi niin Israel kuin Juuda lankesivat samoihin synteihin, joilla Kanaanin maan edelliset asukkaat olivat saastuttaneet maan. Pahimpana kaikesta oli epäjumalanpalvelus ja jopa lapsiuhrien käyttäminen (2. Kun. 16:2, 3; 21:5, 6).
Assyrialaiset valloittivat Israelin v. 722 eKr., ja kansaa vietiin pakkosiirtolaisuuteen. Assyrian kuninkaan Sargon II:n (hallitsi 722-705 eKr.) aikakirjojen mukaan Samariasta siirrettiin 27290 henkeä. Juuda säilytti itsenäisyytensä reilut sata vuotta pitempään. Babylonialaiset olivat nousseet johtavaksi maailman vallaksi ja vähitellen he valloittivat myös Juudan ja Jerusalemin. Pakkosiirrot tapahtuivat kolmessa eri vaiheessa, joista viimeisin tapahtui vuonna 587 eKr. Babylonian kuningas Nebukadnessar II hävitti Jerusalemin temppelin ja vei suuren osan kansasta vankeuteen Babyloniaan.
Tässä yhteydessä ei voi olla ottamatta kantaa joissakin piireissä syvälle iskostuneeseen myyttiin Israelin kymmenestä kadonneesta heimosta. Raamattuhan ei missään vaiheessa erikseen kerro Israelin kymmenen heimon paluusta takaisin kotimaahansa. Sitä vastoin Juudan paluu Babylonian pakkosiirtolaisuudesta kerrotaan tarkastikin Esran ja Nehemian kirjoissa. Koska Raamattu vaikenee asiasta, alkoi 1800 –luvulla lähinnä Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa esiintyä uskomusta ja opetusta, että tiettyjen Länsi-Euroopan maiden ja Yhdysvaltojen asukkaat olisivat noiden kymmenen Israelin kadonneen heimon jälkeläisiä. Viime aikoina on joissakin piireissä Suomessakin esiintynyt opetusta, että jopa me suomalaiset olisimme noiden heimojen jälkeläisiä!
Mitään raamatullista tai historiallista perustaa noille väitteille ei kuitenkaan ole olemassa. Koko myytin taustalla on ihmismieltä ja jopa uskovan itsetuntoa hivelevä ajatus, että minäkin olisin Jumalan valitun kansan Israelin biologisia jälkeläisiä! Todellisuudessa nuo kymmenen heimoa eivät missään vaiheessa ole täysin kadonneet. Ensiksikin kaikkia pohjoisen valtakunnan, Israelin kansalaisia ei viety pakkosiirtolaisuuteen. Niin Israelin kuin Juudan alueelle jäi köyhempää maan väestöä, kun taas rikkaat ja johtavassa asemassa olleet olivat pakkosiirtolaisten joukossa. Lisäksi välimatkat olivat vain muutamien satojen kilometrien mittaisia, eikä välillä ollut merta tai vaikeasti ylitettäviä vuoria, joten on itsestään selvää, että vuosisatojen aikana paluuta entiseen kotimaahan tapahtui pikkuhiljaa, ilman suurta kansainvaellusta tai historian kirjojen mainintaa.
Kahdestatoista heimosta mainitaan ainakin neljä Uuden Testamentin sivuilla: Juuda, Benjamin, Leevi ja Asser. Daavidin suku oli siis Juudan heimoon kuuluvia, leeviläisiä oli palvelemassa Jerusalemin temppelissä, Paavali oli Benjaminin sukukuntaa (Room. 11:1) ja profeetta Hanna Asserin sukukuntaa (Luuk. 2:36). Lisäksi mm. Paavali ja Jaakob pitivät itsestään selvänä, että heidän aikanaan kaikki kaksitoista sukukuntaa olivat tallella. Paavali mainitsi puhuessaan kuningas Agrippan edessä: ”…panen toivoni siihen lupaukseen, jonka Jumala on meidän isillemme antanut, ja jonka meidän kaksitoista sukukuntaamme, yötä ja päivää herkeämättä palvellen Jumalaa, toivovat heille toteutuvan.” (Apt. 26:6, 7). Jaakob lähetti kirjeensä kahdelletoista hajalla asuvalle sukukunnalle (Jaak. 1:1)! Kumpikaan heistä ei siis todennut: ”Tosin näistä kymmenen heimoa on kadonnut jonnekin, mutta…!”
Juutalaisiahan on viimeisen parin tuhannen vuoden aikana asunut lähes kaikkialla maailmassa, mutta missä tahansa heitä on ollut, ovat he samalla säilyttäneet identiteettinsä. Yleensä he ovat tienneet olevansa juutalaisia, tosin harva heistä pystyy enää sanomaan mihin sukukuntaan kuuluu. Sukuluettelot hävisivät sen jälkeen, kun roomalaiset karkottivat heidät Israelista toisella vuosisadalla, ja alkoi lähes kaksituhatta vuotta kestänyt maanpakolaisuus.
Toinen Kuningasten kirja kertoo myös profeetta Elian työn jatkajasta Elisasta. Elisa oli saanut lupauksen, että jos hän näkisi, kuinka Elia otetaan taivaaseen, hän saisi kaksinkertaisen voiman Elian hengestä (2:9, 10). Elian taivaaseen ottaminen kuvataan mahtavalla tavalla luvussa kaksi. Elisa näki, kuinka tuliset vaunut ja hevoset veivät Elian tuulispäässä taivaaseen, ja niinpä voimme uskoa, että Elisalle annettu lupaus täyttyi. On mielenkiintoista huomata, että Kuningasten kirjoista löydämme kaksi kertaa enemmän Elisan tekemiä ihmeitä kuin Elian! Myös ensimmäinen kirjaprofeetta Jesaja mainitaan tässä kirjassa (luvut 19 ja 20).
Kirjan viimeisestä luvusta huomaamme, kuinka Jumala mahtavalla tavalla pitää kiinni lupauksistaan, vaikka niiden toteutuminen olisi joskus jopa hiuskarvan varassa. Baabelin kuningas oli tapattanut suurimman osan Daavidin kuninkaallisista jälkeläisistä valloitustensa yhteydessä. Kuitenkin yksi tuon suvun jäsen, kuningas Joojakin, oli viety kahdeksantoista –vuotiaana vaimoineen pakkosiirtolaisuuteen Baabeliin. Kolmenkymmenen seitsemän vankeusvuoden jälkeen Baabelin kuningas Evil-Merodak vapautti Joojakinin vankeudesta, ja korotti hänen istuimensa ylemmäksi muiden kuninkaiden istuimia (25:27-30). Jos hänet ja hänen poikansa olisi surmattu Baabelin vankeudessa, olisi ollut vaarassa, että koko Daavidin kuningassuku olisi katkennut. Mutta Kaikkivaltias Jumala on kaiken yläpuolella ja pitää lupauksistaan aina huolen!