15. Kuvapatsaan tuhoutuminen

Myös kuvapatsaan tuho kerrotaan yksityiskohtaisesti. ”Ei ihmiskäden voimasta” irtautunut kivilohkare iski patsasta jalkoihin, jonka seurauksena koko patsas tuhoutui ”yhdellä kertaa” (Raamattu kansalle käännös).

Joskus kuulee selitettävän, että tuo kuvapatsas tuhoutui kristinuskon saadessa vähitellen  valtaa Rooman valtakunnassa, ja lopulta jopa valtion uskonnon aseman. Kun tutkimme tuota Danielin kirjan kohtaa tarkemmin, huomaamme, ettei patsaan tuhoutuminen kuitenkaan tapahtunut tuolloin.

Ensiksikin Rooman valtakunta ei koskaan tuhoutunut yhdessä hetkessä, vaan heikkeni vähitellen vuosisatojen aikana. Länsi-Rooma menetti valtansa 400–luvulla ja Itä-Rooma noin tuhat vuotta myöhemmin. Lisäksi sanotaan, että iskun seurauksesta koko patsas hajosi kuin akanat tuuleen, eikä niistä löydetty jälkeäkään. Jos tuo olisi tapahtunut jo Rooman valtakunnan tuhoutumisen myötä, tarkoittaisi se samalla, ettei tänne maailmaan olisi jäänyt mitään inhimillisestä ja maallisesta valtakuntien loistosta.

Kuvapatsashan edustaa kaikkea sitä maallista ja inhimillistä valtapyrkimystä ja loistoa, jonka saatana on halunnut pystyttää tähän maailmaan. Kun Jeesus oli kiusattavana erämaassa, perkele näytti hänelle ”kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston” (Matt. 4:8), luvaten antaa ne Jeesukselle, jos Hän kumartaisi saatanaa. Kiusaaja jopa sanoi: ”sillä minun haltuuni se on annettu, ja minä annan sen, kenelle tahdon”, (Luuk. 4:6). Jeesus ei kuitenkaan langennut tuohon kiusaukseen, mutta eräänä päivänä tulee eräs henkilö, joka siihen lankeaa! Se on antikristus, joka himoitsee koko maailman herruutta.

Vielä 1970- ja -80–luvuilla monet teologit uskoivat, että kristinusko saa enemmän ja enemmän vaikutusalaa ja vähitellen hapattaa koko länsimaisen maailman. Tuskinpa tänään enää kukaan väittää niin! Päinvastoin, huomaamme, että kristillisessä Euroopassa on muodostumassa valtioiden liitto, joka ei mainitse edes Jumalan nimeä perussopimuksissaan! Muutenkin joudumme todistamaan, kuinka kristillisistä arvoista haluttaisiin irtautua mahdollisimman nopeasti, ei edes suvivirren veisaamista sallittaisi koulujen kevätjuhlassa!  

Kertomuksen kuvaama kivi, joka tuhoaa kuvapatsaan, on Kristus, joka tulemuksessaan murskaa kaiken saatanallisen ja inhimillisen yrityksen luoda maailmanvalta ilman Jumalaa! Kertomuksesta voimme myös päätellä, milloin Kristus ottaa maailman hallinnan. Unen selityksessähän selvästi sanotaan, että "kivi iski kuvapatsasta jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne", (jae 34). Tämä siis tapahtuu viimeisen liittovaltion aikana. Lisäksi sanotaan, että kivestä, joka murskasi kuvapatsaan, tuli suuri vuori, joka täytti koko maan. Kristus siis tulemuksessaan perustaa tänne oman valtakuntansa, joka on rauhan valtakunta (ks. sivu 74. Tuhatvuotinen valtakunta).

Jumalan valtakunnan tuleminen maailmaan tulee Vanhan Testamentin puolella kaikista selvimmin esille juuri Danielin kirjassa. Tämä tapahtuu siis lopullisesti vasta silloin, kun saatanan yritykset perustaa oma valtakuntansa maan päälle on tuhottu lopullisesti. Jeesus myös puhui Jumalan valtakunnan tulemisesta, käyttäen mm. sanontaa "Jumalan valtakunta on tullut lähelle", Matt. 4:17. Opetuslapsilleen Hän myös sanoi: "Älä pelkää sinä piskuinen lauma, sillä teidän isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan", Luuk. 12:32. Jeesus kuitenkin korosti, ettei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla. Tällä Hän tarkoitti, ettei Jumalan valtakunta tule evankeliumin julistamisen kautta näkyvänä valtakuntana, vaan on sisällisesti uskovien sydämessä, Luuk. 17: 20, 21. Nähtävällä tavalla Jumalan valtakunta tulee vasta silloin, kun Kristuksen toinen tulemus tapahtuu.