68. Talouskriisi

68. TALOUSKRIISI

Kun luin noin neljäkymmentä vuotta sitten juuri silloin ilmestynyttä David Wilkerssonin Näky-kirjaa, ihmettelin siinä olevaa ennustusta tulevasta talouskriisistä. En epäillyt, etteikö syväkin talouskriisi voisi tulla maailmaan, mutta ihmettelin sitä, että lopunajan mullistukset alkaisivat juuri taloudellisesta sekasorrosta. Tänä päivänä tuota Näky-kirjan ennustusta ihmettelee tuskin kukaan, etenkin kun tuossa kirjassa kerrottiin taloudellisen sekasorron iskevän ensiksi juuri Eurooppaan.

Kuvassa olevat tiedot ovat noin kymmenen vuotta sitten olleesta Euroopan ja maailman tilanteesta. En ole niitä tarkoituksella päivittänyt, koska totuus on, että niitähän joutuisi päivittämään jatkuvasti, jos aikoisi pysyä ajan tasalla. Viime aikoina päivän polttava puheen aihe on ollut koronaepidemian mukanaan tuoma EU:n talouden elvytysrahasto, joka olisi jo yksistään noin 750 miljardia euroa.

Niin Euroopan kuin Yhdysvaltojen, Japanin ja monien muiden valtioiden velka on käsittämätöntä luokkaa. Tosiasia on, että edes meidän kaikki päättäjät eivät ymmärrä, mikä tuon velan määrä on ja kuinka se on täysin karannut hallinnasta. Lisäksi nuorempi poliitikkojen sukupolvi elää ajattelussaan täysin toisenlaisessa maailmassa kuin monet vanhemmat poliitikot. Tämän on huomannut esim. suhtautumisessa EU:n talouden elvytysrahastoon ja siihen otettavaan velkaan. Jotkut vanhemmat yhteiskunnan päättäjät ovat yrittäneet varoitella, että velka on kuitenkin aina maksettava, mutta tuntuu kuin nuoremmat poliitikot eläisivät täysin epärealistisessa maailmassa.

Jokainen ymmärtää, että maailman luottovelat eivät ole enää kenenkään hallinnassa, vaikka millaisia kosmeettisia pelastusyrityksiä yritettäisiin tehdä. Jos joku taas sanoo, ettei niitä ole edes tarkoitus maksaa, mitähän silloin ajattelevat esim. ne tuhannet suomalaiset, jotka 1990-luvulla joutuivat antamaan talonsa ja omaisuutensa pan-keille, kun olivat taanneet läheistensä sinänsä vähäisiä asunto- ym. velkoja.

Kun maailman talous on näin sekasorrossa, avaa se ovet mille tahansa pelastusyritykselle. Senhän olemme jo viime vuosina nähneet yrityksissä pelastaa esim. Euroopan talous. Kun eräänä päivänä nousee johtaja, joka kertoo hänellä olevan ratkaisun maa-ilman talouselämän pelastamiseksi, tartutaan siihen kuin hukkuva oljenkorteen! Näin valmistetaan tietä tulevalle petovaltiolle ja Antikristukselle.