39. Seitsemän sinettiä

39. SEITSEMÄN SINETTIÄ

Ilmestyskirjan luvun neljä alussa Johannes siirretään taivaaseen katselemaan, mitä valtaistuinsalissa tapahtuu. Johannekselle sanotaan: ”Nouse ylös tänne” (4:1). Usein törmää tulkintaan, että tässä kohtaa on ns. uskovan seurakunnan ylösotto eli tempaus. Kuitenkin kehotus annetaan vain Johannekselle! Lisäksi sanotaan, että taivaassa oli ovi avoinna, jonka kautta Johannes siirtyy taivaaseen. Mehän tiedetään, että ovesta menee yleensä vain yksi henkilö kerrallaan. Jos nyt sadat miljoonat uskovat tempaistaisiin yhtä aikaa tuon oven kautta, niin olisihan tungosta! Lisäargumenttina tuota väitettä vastaan voisi vielä mainita: Jos seurakunta otettaisiin pois jo tässä kohtaa, niin hieman karrikoiden voisi sanoa, että uskova lukija voisi aivan hyvällä syyllä panna Ilmestyskirjan pois jo neljännen luvun ensimmäisen jakeen kohdalla. Miksipä lukea vaikeista asioista, jotka eivät häntä enää koske!

Tuo tulkintahan perustuu tietyntyyppiseen menestysteologiaan, jossa lähdetään siitä ajatuksesta, että uskovina emme tarvitse kokea mitään ahdistusta ja vainoa. Silloin on luonnollista, että uskovien tempaus ajoitetaan mahdollisimman varhaiseen vaiheeseen, ennen kuin ensimmäisetkään koettelemukset kohtaavat maailmaa. Kuitenkin miljoonat kristityt ovat kokeneet marttyyrikuoleman alkuseurakunnan ajoista lähtien ja suuri osa kristikuntaa on vainottuna tälläkin hetkellä. Lisäksi, jos sijoitamme tempauksen tähän kohtaan, sen myötä joudumme selittämään mitä ihmeellisimmillä tavoilla monia muita jäljempänä olevia Ilmestyskirjan kohtia. Mutta niistä myöhemmin.

Luvussa neljä ja viisi Johannekselle näytetään mm. valtaistuin ja sillä istuva, Karitsa, neljä olentoa (ilmeisesti kerubeja), kaksikymmentä neljä vanhinta ja suuri joukko enkeleitä. Valtaistuimella istuvan kädessä on seitsemällä sinetillä sinetöity kirjakäärö, jota ei pysty avaamaan kukaan muu kuin teurastettu Karitsa. On tärkeä huomata, että Jeesus itse avaa sinetit, kun taas enkelit puhaltavat pasuunoihin (torviin) ja vuodattavat vihan maljat. Ymmärrän tämän niin, että Jeesus itse haluaa avata sinetit, koska Hänen oma seurakuntansa, Karitsan morsian, on vielä silloin maan päällä! Joskus törmää myös tulkintoihin, joissa pohditaan, monennenko sinetin kohdalla olemme nyt jo menossa. Uskallan sanoa, että yhtään sinettiä ei ole vielä avattu.

Neljä ensimmäistä sinettiä tuo esille neljä ratsastajaa, viides sinetti puhuu marttyyritodistajista, kuudes sinetti niin maata kuin taivasta kohtaavista valtavista luonnon mullistuksista ja seitsemäs sinetti johtaakin seitsemään seuraavaan vitsaukseen eli pasuunoihin. Seuraavilla sivuilla käsittelen jokaista näistä sineteistä erikseen.