62. Neljäs ja viides malja

62. NELJÄS JA VIIDES MALJA

Neljännestä maljasta sanotaan, että se vuodatetaan aurinkoon, ja auringolle annetaan valta paahtaa ihmisiä tulella. Voi toki olla, että auringossa tapahtuu muutoksia, mutta yhtä hyvin muutokset voivat tapahtua maan ilmakehässä. Muutama vuosikymmen sitten otsonikato oli suuri uutisaihe otsikoissa. Sen jälkeen siitä ei ole kovin paljoa uutisoitu. Silloin tällöin se on uudestaan putkahtanut uutisiin, kuten vuoden 2011 lopulla Suomen Kuvalehteen, jossa kerrottiin, että otsonikatoalue onkin ennätys suuri!

Viimeisin uutinen, jonka olen aiheesta lukenut v. 2021 väittää, että otsonikato ei ole sittenkään ihmisen toiminnasta riippuvainen, vaan aukko välillä suurenee ja pienenee itsestään! No, paljon joka tapauksessa ennätettiin vihreän liikkeen vaatimuksista panna asioita uusiksi, ainakin aerosolipurkkien ponnekaasut saivat kyytiä! Ehkäpä turhaan, niin kuin moni muukin asia on vihreiden vaatimuksista romutettu tutkimatta asian järkevyyttä ja todenperäisyyttä loppuun saakka!

Olipa kyse otsonikadosta tai jostakin muusta, neljännen sinetin seuraukset tuntuvat rajuilta: auringolle annetaan valta paahtaa ihmisiä tulella! Jo viime vuosien hellekesät ovat antaneet jossakin päin maailmaa esimakua siitä, mitä tukahduttava helle voikaan olla. Jotakin paljon rajumpaa on kuitenkin tulossa! Kaiken keskellä ihmiset eivät kuitenkaan anna kunniaa Jumalalle, vaan pilkkaavat Hänen nimeään! Saa vaikutelman, että armonaika on ohi, eikä enää ole mahdollisuutta nöyrtyä parannukseen.

Viides malja vaikuttaa yhtä rajulta. Se vuodatetaan pedon valtaistuimelle ja sen valtakunta pimenee (Ilm. 16:10,11). Tarkemmin ei selitetä, mitä tuo pimeneminen tarkoittaa. On esitetty arvelu, että kyseessä on esim. sodan seurauksena täydellinen sähköverkoston romahtaminen laajoilla alueilla. Tänään ymmärrämme, mikä katastrofi siitä seuraisi, koska kaikki tässä ajassa on täysin riippuvaista sähköenergiasta. Tämän vitsauksen yhteydessä mainitaan paiseet, joita ihmisissä on ja joiden vuoksi ihmiset jopa pureskelevat kielensä rikki tuskissansa. Mistä nuo paiseet ovat peräisin, jää vaille tarkempaa selitystä.

Kuten olen aikaisemmin selittänyt, lopunajan petovaltio on valtakunta ja siihen liittyy valtaistuin. Nyt sen tuho on käsillä. Sitä vastoin Kristuksen valtakunta on pian tuleva näkyvällä tavalla, eikä Hänen valtakunnallansa pidä loppua oleman (Luuk. 1:33).