4. Profetiat täydentävät toisiaan

PROFETIAT TÄYDENTÄVÄT TOISIAAN

On hämmästyttävää havaita, kuinka täysin eri aikakausina eläneet profeetat kuvaavat jotakin tulevaa tapahtumaa yllättävän samankaltaisesti. Heille joko näytettiin tuo tapahtuma aivan kuin visiona Jumalan Hengen vaikutuksesta, tai sitten Jumala puhui heille samasta tapahtumasta, hieman eri asioita korostaen. Jos vertaamme tätä palapelin kokoamiseen, niin huomaamme, että palapelissä on paljon palasia, joissa on suhteellisen samankaltainen väri tai kuvio. Silloin tiedämme, että kyse on esim. taivaasta, merestä, ruohokentästä tai jostakin muusta suuresta kokonaisuudesta, ja niinpä osaamme sijoittaa nuo palaset suunnilleen samalle alueelle. Olen käyttänyt tätä periaatetta hyväksi myös raamatun profetioiden paloja kootessani.

Yhdeksi esimerkiksi olen valinnut raamatun eri profeettojen kuvaukset pakanakansojen kokoontumisesta viimeiseen taisteluun Israelia vastaan. Ilmestyskirjan 16. luku käyttää siitä nimeä ”Harmagedonin taistelu”. Monet profeetat kuvaavat tuon taistelun lopputulosta hämmästyttävän samankaltaisilla ilmauksilla.  Ensiksikin kaatuneiden vihollisjoukkojen ruumiita on mieletön määrä. Toiseksi, koska ruumiita on niin suunnattomasti, ei niitä ennätetä tuossa kaaoksessa hautaamaan riittävän nopeasti, vaan ne jäävät vuorille ja erämaahan pitkäksi aikaa "löyhkääväksi raadoksi". Mielenkiintoinen on tässä kohtaa joidenkin vanhempien King James versioiden ja myös meidän vanhan Bibliamme käännös, joka kääntää esim. Hes. 39:11: "Ne, jotka menevät siitä ohitse, pitää sieramensa tukitseman." Meille tämän ajan ihmisillehän on tuttu näky, kun uutisissa näytetään kuvia katastrofialueilta. Pelastustyöntekijät joutuvat todellakin tukkimaan sieramensa ruumiiden löyhkän vuoksi. Kolmas yhteinen asia on, että taivaan linnut ja metsän pedot kutsutaan syömään tuota saalista. Näyttää siltä, että ne hoitavat tuon puhdistustehtävän kaikista näppärimmin.

Meidän on siis hyvä muistaa, että kun profeetat puhuvat samasta tapahtumasta, he eivät kuitenkaan välttämättä käytä tapahtumasta tai ilmiöstä samaa nimeä. Esim. nimi Harmagedon mainitaan vain Ilmestyskirjassa, antikristus vain Johanneksen kirjeissä ja tuhatvuotinen valtakunta vain Ilmestyskirjassa. Muutkin profeetat toki puhuvat noista samoista asioista, mutta eri nimillä. Vertaamalla eri profeettojen kuvauksia, voimme kuitenkin päätellä, että kyse on aivan samasta tapahtumasta tai henkilöstä.