72. Suuri portto

Tulosta sivuTulosta sivu

Ilmestyskirjassa Johannekselle näytetään kolme naista. Ensimmäinen nainen on taivaassa oleva suuri merkki: ”Vaimo vaatetettu auringolla, ja kuu hänen jalkojensa alla, ja hänen päässään seppeleenä kaksitoista tähteä” (12:1). Kuten olen aikaisemmin selittänyt, tuo nainen on Israel, josta syntyi maailmaan Jeesus-lapsi. (ks. sivu 21. Suuri tunnusmerkki taivaassa.)

Kaksi muuta naista halutaan tarkemmin esitellä Johannekselle. Yksi vihan maljoja kantaneista enkeleistä vie Johanneksen hengessä korkealle vuorelle ja näyttää hänelle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta Jumalan tyköä. Tämän sanotaan olevan morsian, Karitsan vaimo, (21:9). Tämän jälkeen seuraa mahtava kuvaus tuon morsiamen eli uuden Jerusalemin kauneudesta ja loistosta.

Toinen noista naisista, joka esitellään Johannekselle, on vastakohta tuolle edelliselle! Hänetkin esittelee yksi vihan maljoja kantaneista enkeleistä. Johannesta kuljetetaan taas hengessä, mutta tällä kertaa erämaahan. Siellä hänelle näytetään nainen, joka istuu helakanpunaisen pedon selässä, ja tuon naisen sanotaan olevan suuri portto (17:1-6). Nainen on puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä, ja hänen kädessään on kultainen malja, joka on täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia. Hänen otsaansa on myös kirjoitettu nimi, salaisuus: ”Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti.” Lisäksi sanotaan, että nainen on juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä! Kun Johannes näkee tuon porton, hän suuresti ihmettelee. Olen ymmärtävinäni, että Johanneksen ihmettely johtuu siitä, että hän näkee jotakin, jota hän ei osannut odottaa.

Nuo kaksi naista, jotka esitellään Johannekselle, ovat siis täydellisiä vastakohtia toisilleen. Toinen on nainen, joka ainakin raamatun ajan esikuvan mukaan on puhtaimmillaan ja kauneimmillaan: hääjuhlassa oleva morsian. Toinen on nainen, joka on langenneessa ja saastaisessa tilassa, kenties aikaisemmasta puhtaudestaan luopunut, koska häntä kutsutaan kuitenkin äidiksi. Oman ymmärrykseni mukaan nämä edustavat kahta eri seurakuntaa: toinen on valvova ja voittava seurakunta ja toinen on langennut ja luopunut seurakunta ja kirkko!

Seurakunnan Herra varoittaa sanansa kautta omaa kansaansa eksymästä ja luopumasta. Ilmestyskirjan alkuluvuissa Jeesus antaa nuhtelevia kehotuksen sanoja suurimmalle osalle seitsemästä seurakunnasta. Varoituksen sanat ovat vakavat: ”Ellet tee parannusta, minä tulen ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan”, (Ilm. 2:5). Samoin vertauksessa kymmenestä neitsyestä Jeesus antaa ymmärtää, että on valvova seurakunta, mutta on myös seurakunta, jolla ei ole öljyä lampuissaan, eikä näin ollen ole valmis Herransa tuloon, (Matt. 25:1-13).

Kun luemme kirkkohistoriaa, niin huomaamme, että kristilliselle kirkolle tuli yllättävän pian kiusaukseksi etsiä valtaa, kunniaa ja rikkauksia. Oikeastaan katolisen kirkon historia on täynnä häpeällisiä tekoja, pyrkiessään tuon kaiken saavuttamiseen. Sieltä löytyy häikäilemätöntä valtataistelua ja jopa paavien myrkyttämistä, jotta tilalle saataisiin ”sopivampi” paavi! Eikä tuo likainen peli Vatikaanissa näytä jääneen ainoastaan historiaan. Vuonna 2012 saimme lukea mediasta syytöksiä ns. ”paavin pankkiiria” Ettore Gotti Tedeschiä vastaan. Erotettua pankinjohtajaa epäillään mm. rahanpesusta. Järkyttävä ja mielenkiintoinen on hänen lausuntonsa: ”Jos minut tapetaan, syy on tässä. Olen nähnyt Vatikaanissa asioita, jotka säikäyttäisivät jokaisen”!

Johannes myös näki, että portto oli juopunut pyhien verestä ja Jeesuksen todistajien verestä, (Ilm. 17:6). Mehän tiedämme, että juopunut ihminen voi langeta tekemään tekoja, joita ei millään tekisi selvin päin. Katolisen kirkon historiasta löytyy niiden vainoamista ja surmaamista, jotka uskalsivat nousta kirkon vääriä oppeja vastaan ja puolustaa Jumalan puhdasta sanaa. Ei ihme, että Johannes ihmetteli. Hänen ihmetyksensä aihe oli, kuinka osa Kristuksen seurakunnasta on voinut vajota noin alas.

Johannes vietiin erämaahan katselemaan porttoa. Vaikka toisaalta puhutaan vesistä siellä, missä nainen istuu (17:15), selitetään vesien kuitenkin tarkoittavan kansoja, väkijoukkoja, kansanheimoja ja kieliä. Todellisuudessa nainen on kuivassa erämaassa! Vaikka portolla onkin kultaa, jalokiviä ja rikkauksia, se istuu kuitenkin kuivuudessa. Ymmärrätkö, mikä hengellinen vertauskuva tähän kätkeytyy? Vaikka kirkolla olisi kuinka paljon valtaa, kunniaa ja rikkauksia, mutta siltä puuttuu Pyhän Hengen virvoittava voima, se jää kuivaan erämaahan. Eikö Jeesus huutanut eräänä päivänä lehtimajanjuhlan aikana: ”Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat." Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen, (Joh. 7:38,39). Jos me janoamme ja kaipaamme Pyhän Hengen virvoittavaa voimaa, emme tarvitse istua kuivassa erämaassa.

Voimme Ilmestyskirjan 17. ja 18. luvuista tehdä seuraavanlaisen yhteenvedon. Ne kertovat siis ensiksikin Suuresta portosta, Babylonista, maan porttojen ja kauhistuksien äidistä, joka ymmärrykseni mukaan kuvaa luopunutta ja langennutta kirkkoa. Samalla ne kertovat myös lopunajan liittovaltiosta, helakanpunaisesta pedosta, jolla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Nainen ei siis ratsasta tulipunaisella lohikäärmeellä, kuten jotkut taiteilijat ovat asiaa kuvanneet. Sen verran ylpeä saatanakin on, ettei se anna kenenkään ratsastaa itsellään! (Olen selittänyt tuota petoa mm. luvussa 33. Ilmestyskirjan peto). Saamme siis kuvan, että nainen yrittää hyötyä tuosta maallisesta vallasta, eli petovaltiosta, ratsastamalla sillä ja olemalla sen kanssa liitossa. Lopunajan liittovaltio ja sen kymmenen johtajaa sallivatkin sen tiettyyn aikaan asti, mutta lopulta ne syövät ja polttavat porton, (17:16, 17). Kertomuksessa annetaan myös vihjettä, missä tuo kaikki tapahtuu. Pedon seitsemän päätä sanotaan toisaalta tarkoittavan seitsemää vuorta, joiden päällä nainen istuu (17:9). Kuten olen aikaisemmissa luvuissa kertonut, Rooman kaupunki on tunnetusti perustettu seitsemälle kukkulalle! Ja mehän tiedämme myös, kuka kirkollinen johtaja on istunut noilla kukkuloilla jo 400-luvulta lähtien!

Kuitenkaan en halua antaa näin helppoa vastausta. Helppoa siinä mielessä, että koko muu kristikunta voisi huokaista helpotuksesta ja todeta, että Roomalaiskatolinen kirkko on suuri portto. Huomaa, että naisen otsaan oli kirjoitettu nimi, josta sanotaan, että se on salaisuus, (kreik. mystērion). Annetaan siis ymmärtää, että tuohon naiseen liittyy jotakin sellaista, joka jää helposti monelta ymmärtämättä. (Samaa salaisuus sanaa ”mystērion” käyttää myös Paavali, kun hän puhuu evankeliumin salaisuudesta tai Kristuksen salaisuudesta, Ef. 3:3,4 ja Kol. 4:3.)

Naisen otsassa oleva nimi, salaisuus, on: ”Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti”, (Ilm. 17:5). Äidillä on siis tyttäriä, joita myös kutsutaan maan portoiksi! Missä siis rintamalinja menee? Se ei menekään eri kirkkokuntien välillä, vaan jokaisessa kirkkokunnassa ja seurakunnassa on valvovia ja ei-valvovia kristittyjä. On varmasti niinkin, että joissakin seurakunnissa on enemmän uskollisia palvelijoita ja vähämmän nukkuvia, ja päinvastoin. Mutta haluan korostaa, että mikään kirkkokunta tai seurakunta ei meitä viime kädessä pelasta, vaan jokaisen oma henkilökohtainen sydämen tila ja suhde Jeesukseen Kristukseen. Tässä yhä pimenevässä ja eksyttävässä ajassa jokaiselta uskovalta kysytään uskollisuutta, jota Jeesus tähdensi, puhuessaan lopunajoista, (Matt. 24:45-51)!