50. Kuudes sinetti

Kuudennen sinetin avaaminen antaa ymmärtää, että tapahtuu jotakin, jota ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut. Sanotaan, että ”tuli suuri maanjäristys”, mutta ei sen tarkemmin määritellä, mille alueelle. Kun vielä sanotaan, että ”kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa”, saa käsityksen, että järistys koskee koko maapalloa. Eli tapahtuuko esim. mannerlaattojen liikkeissä jotakin, joka saa tämän kaiken aikaan? Kenties laajojen tulivuorten purkausten vuoksi ilmakehässä tapahtuu muutoksia, jotka saavat auringon valon menettämään kirkkautensa ja kuukin näyttää kuin vereltä.

Aivan niin kuin Jeesuksen kuolinhetkellä tuli suuri maanjäristys ja auringon pimennys, samoin näyttää tapahtuvan myös seurakunnan vainon ja kärsimysten lopussa. Kuudes sinetti toteuttaa samalla Jooelin kirjan ennustuksen: "Aurinko muuttuu pimeydesksi ja kuu vereksi, ennen kuin Herran päivä tulee, se suuri ja pelottava", Jooel 3:4. (Raamattu Kansalle käännös). Vasta tämän jälkeen alkaa Israelin viimeinen vuosiviikko, joka aikanaan tuo Herran päivän toteutumisen.

Ihmiset kätkeytyvät luoliin ja vuorten rotkoihin. Voi tietenkin olla osittain kyse luonnon muovaamista kätköpaikoista, mutta toisaalta tuo kuvaus kertoo selvästi nykyajan väestösuojista, jotka on usein sijoitettu vuorten ja kallioiden suojiin.

Tekstistä tulee vielä selvästi esille pari asiaa. Ensiksikin ihmisillä on vielä käsitys ja tieto Jumalan tuomioista ja vihasta. Hehän pyytävät vuorilta ja kallioilta: ”Kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!” Myöhemmissä luvuissa sitä vastoin todetaan, että vitsauksista huolimatta ihmiset eivät tehneet parannusta synneistään ja jopa pilkkasivat taivaan Jumalaan niiden tähden (9:20, 21; 16:21)! Itse ymmärrän, että uskovat ovat vielä olleet tähän asti maailmassa, ja siksi ihmisillä on sittenkin omassatunnossaan tieto Jumalan pyhistä tuomioista. Näyttäähän Pyhä Henki maailmalle todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion (Joh. 16:8).

Raamattuhan puhuu selvästi uskovien ylösotosta eli tempauksesta. Usein on pohdittu, mitä tuollainen suuren joukon äkillinen katoaminen merkitsisi ja kuinka se selitettäisiin. Jopa useita fiktiivisiä elokuvia on aiheesta tehty. Olen usein ajatellut, onko tämä suuri luonnon mullistus juuri se ajankohta, jolloin tuo kaikki tapahtuu, ja ehkä uskovien katoaminen yritetään helposti selittää sillä! Joka tapauksessa oman käsitykseni mukaan Ilmestyskirjan seuraavassa luvussa kerrotaan tempauksesta, joka on juuri tapahtunut ja samalla ikään kuin evankelioinnin viestikapulan siirtämisestä juutalaisille. Kun myös puhutaan vihan ajasta, jossa uskovat eivät enää ole mukana, antaa tämä kuudennesta sinetistä kertova Raamatun kohta käsityksen, että tuo aikaa alkaa juuri tästä: ”heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää”, (Ilm.6:17).