63. Kuudes malja: Harmagedon

63. KUUDES MALJA: HARMAGEDON

Kuudes malja tuo mukanaan ns. Harmagedonin taistelun, joka tarkoittaa, että lukuisat sotajoukot kokoontuvat Israelin maaperälle ”sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä” (16:14). Eli kyse on ikään kuin ”loppusodasta”, jossa vastakkain on toisella puolen maailman eri kansakunnat Antikristuksen johdolla, ja toisella puolen taivaan pilvissä valkoisella hevosella ratsastaen Kristus ja hänen kanssaan taivaan sotajoukot.

Tekstissä mainitaan oikeastaan kaksi asiaa, jotka saavat aikaan tämän joukkojen kokoontumisen. Ensiksikin sanotaan, että kuudes malja vuodatetaan Eufrat-virtaan, joka kuivuu, ja näin tie valmistuu auringon noususta tuleville kuninkaille. Jo toisen kerran Ilmestyskirjassa mainitaan Idästä tulevien sotajoukkojen suuri merkitys, (vaikkakin tämä on eri tapahtuma kuin Ilm. 9:14-16). Toiseksi sanotaan, että lohikäärmeen, pedon ja väärän profeetan suusta lähtee kolme saastaista henkeä, jotka lähtevät maanpiirin kuningasten luo ikään kuin houkuttelemaan heidät tuohon kohtalokkaaseen taisteluun. Eli Herra sallii lopunaikana kansakuntien sokaistua niin, että ne kokoontuvat joka taholta taisteluun Israeliin.

Sana Harmagedon tulee, joko heprealaisista sanoista har ja Megiddo, joka tarkoittaa Megiddon vuorta. On myös tulkittu, että se voisi olla harmegadon, joka tarkoittaa joukkojen kokoamista. Kyseessä on ilmeisesti Megiddon kaupungin lähellä sijaitseva ylänkö, joka on ollut lukuisten taistelujen kenttänä jo Vanhan Testamentin ajoista lähtien. Itse Harmagedonin tasanko on reilut 20 km leveä ja reilut 30 km pitkä, mutta se jatkuu tiettynä laaksona paljon pidemmälle molemmin puolin. Koska Harmagedon on yksi suurimmista tasangoista Israelissa, on se otollisin sotajoukkojen kokoontumispaikka, mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö kansojen sotajoukkoja olisi kaikkialla Israelissa.

Nimi Harmagedon esiintyy vain Ilmestyskirjassa, mutta kuten yllä olevasta kuvasta voi huomata, tuosta samasta tapahtumasta kertovat monet Vanhan Testamentin profeetat. Ensiksikin siitä ennustaa Psalmi 2, jossa sanotaan: ”Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan.” Samasta taistelusta kertoo myös profeetta Sefanja ennustamalla: ”Sen tähden odottakaa minua, sanoo Herra, odottakaa sitä päivää, jona minä nousen saaliille. Sillä minun tuomioni on, että minä kokoan pakanakansat, saatan kokoon valtakunnat vuodattaakseni heidän päällensä tuimuuteni, vihani kaiken hehkun”, (3:8).

Harmagedonin taistelusta kertoo myös profeetta Joel, joka tosin käyttää nimeä Joosafatin laakso, jossa Herra istuu tuomitsemassa kaikkia pakanakansoja: ”Lähtekööt liikkeelle, hyökätkööt kansakunnat Joosafatin laaksoon; sillä siellä hän istuu tuomitsemassa kaikkia pakanakansoja, joka taholta tulleita”, (3:12). Myös Sakarja kuvaa samaa taistelua, vaikka hän kiinnittää huomiota ennen kaikkea pakanakansojen hyökkäykseen Jerusalemiin: ”Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan”, (12:3).

Mikä on perimmäinen motiivi kansojen kokoontumiselle, jää hieman epäselväksi. Ehkä se on osaltaan ylpeä uhma ja ajatus nousta itse Israelin Herraa ja Hänen Voideltuaan vastaan. Osaltaan voi olla kyse kansojen keskinäisestä voimain koettelusta, koska noista Raamatun ennustuksista saa myös käsityksen, että lopulta toisen miekka on toista vastaan? Mutta kansojen rientämiseen Israeliin saattaa olla vielä eräs syy, josta seuraavalla sivulla.

Taistelu päättyy joka tapauksessa Antikristuksen joukkojen täydelliseen tuhoutumiseen. Ilmestyskirja antaa kuvan niin suuresta kaatuneitten joukosta, että taivaan linnuille annetaan kutsu kokoontua Jumalan suurelle aterialle (19: 17, 18). Ehkäpä Jeesus viittaa tähän suureen kaatuneitten määrään, kun hän puhuu opetuslapsilleen tulemuksestaan. Kun opetuslapset kysyivät Jeesukselta, missä tämä kaikki tapahtuu, Jeesus vastaa hieman arvoituksellisesti: ”Missä raato on, sinne myös kotkat kokoontuvat”, (Luuk. 17:37). Niin, raatoja tulee olemaan todella paljon, koska kansakuntien sotajoukot ovat täysin tuhoutuneet. Kristus on surmannut heidät tulemuksessaan suunsa miekalla.