48. Neljäs sinetti

Tuomiot näyttävät koko ajan kovenevan. Neljäs sinetti tuhoaa miekan, nälän, ruton ja maan petojen kautta. Eli sodat jatkuvat, nälänhätä pahenee, samoin kulkutaudit ja epidemiat näiden seurauksena. Ihmiskunta on kärvistellyt viimeisen vuoden ajan koronaepidemian kourissa. Siitä puhutaan joka aamu ja ilta uutisissa. Kuitenkin uskallan sanoa, että tämä kaikki on vasta pientä yskää verrattuna siihen, mitä tulossa on "kulkutautienkin" muodossa!

Mielenkiintoinen on toteamus ”maan petojen kautta”! On toisaalta luonnollista, että petoeläimet lisääntyvät, kun sodan ja kulkutautien uhreja on niin paljon, ettei niitä kenties ehditä heti hautaamaan. Mutta selitys voi olla sekin, että pedot surmaavat ihmisiä entistä enemmän siksi, koska otetaan pois se suoja, jonka Jumala vedenpaisumuksen jälkeen asetti ihmisten ja eläinten välille (1.Moos. 9:2).

Ensimmäisen kerran Ilmestyskirjan vitsauksien yhteydessä mainitaan se laajuus, millä tuo vitsaus maata koskettaa. Kuoleman ja Tuonelan valtaan annettiin neljäsosa maata, eli se on nykyisen väestömäärän mukaan reilut puolitoista miljardia ihmistä! Lisäksi vielä sanotaan, että Kuolemaa seurasi Tuonela (Tuonelahan mainitaan Raamatussa yleensä paikkana, jonne kadotukseen menevät joutuvat, Luuk. 16:23).  Ei siis sanota, että Kuolemaa seuraisi paratiisi tai Aabrahamin helma, johon Raamatun viittausten mukaan uskossa kuolleet pääsevät (Luuk. 16:22 ja 23:43). Eli varjeltuvatko uskovat noista vitsauksista aivan kuten israelilaiset aikanaan Egyptiä kohdanneista vitsauksista? Jos näin on, niin eipä ihme, että seuraavassa sinetissä aletaan etsiä ”syyllisiä” kaikille näille vitsauksille!