10. Alkukertomukset

10. ALKUKERTOMUKSET

Ensimmäisen Mooseksen kirjan alussa ovat ns. alkukertomukset, joihin kuuluvat: luominen, syntiinlankeemus, veljessurma, vedenpaisumus ja Baabelin torni. Heti näiden kertomusten jälkeen luvusta kaksitoista eteenpäin lähdetään seuraamaan Aabrahamin ja hänen jälkeläistensä elämää. Jumala tekee liiton Aabrahamin kanssa ja lupaa tehdä hänen jälkeläisistään suuren kansan ja tuo kansa on tuleva siunaukseksi koko maailmalle. Tästä alkaa siis myöhemmin syntyvän Israelin kansan historia, jonka vaiheiden seuraaminen on yksi Raamatun pääjuonteista. Toinen tähän läheisesti liittyvä juonne on Jumalan pelastussuunnitelman toteutuminen ihmiskunnan historiassa.

Voisi sanoa, että kaksi eniten kritisoitua aluetta Raamatussa ovat ensiksikin alkukertomukset ja toiseksi lopunaikaan liittyvät profetiat. Niitä vastaan ei ole hyökätty ainoastaan tämän maailman taholta, vaan myös ns. liberaaliteologian taholta. Ja onhan luonnollista, että saatana yrittää saada pois Raamatusta alun ja lopun. Eli jos me emme tiedä, miten ja mistä kaikki on tullut ja saanut syntynsä, ja jos emme tiedä, miten kaikki päättyy, olemme silloin kuin sattumalta täällä ja millään ei ole mitään merkitystä! Ja tässä juonessaanhan saatana on onnistunut erinomaisesti, ja jopa kirkko ja osa uskovistakin on lähtenyt ainakin osittain tuohon valheeseen mukaan!

Jos me emme pidä alkukertomuksia tosina, silloin pidämme niitä Jumalan sanassa olevana taruna ja legendana. Mutta jos Jumala ei ole puhunut meille totta ensimmäisen yhdentoista luvun aikana, niin milloin Hän sen sitten aloittaisi? Joskus tuntuu, että jopa osaa uskovistakin vaivaa tietynlainen epäloogisuus. Monet epäilevät esim. kertomuksia luomisesta ja vedenpaisumuksesta epätieteellisinä, mutta samalla kuitenkin haluavat hyväksyä neitseestäsyntymisen ja ylösnousemisen, jotka kuitenkin ovat samalla tavalla yhtä tieteen vastaisia! Tämän ajan keskellä, jossa saatana on saanut valheensa läpi jumalakielteisyydellään, monet uskovatkin alkavat horjua suhteessa Raamatun luotettavuuteen. Jos myönnämme, että Raamatun ilmoitus on täyttä valhetta jollakin osa-alueella, emmekö me samalla murenna pohjan kaikelta sen luotettavuudelta. Voisimme ottaa vertauskuvan sodankäynnistä. Jos sotilas on vaikka kuinka rohkea muilla rintamalinjoilla, mutta on rintamakarkuri yhdessä kohtaa, hänestä ei ole mitään hyötyä.

Totta kai saatana haluaisi ottaa Raamatusta pois alun ja lopun. Alun siksi, koska silloin emme tietäisi, että Jumala on meidät luonut, ja olemme vastuullisia Hänelle. Lopun siksi, koska se kertoo, että meidän on tehtävä kerran tili kaikesta. Ja totta kai saatana haluaisi ottaa pois lopun, koska kukapa haluaisi toisten tietävän tulevasta omasta täydellisestä tappiostaan ja tuhostaan! Ja tästä saatanan lopullisesta tappiosta ja tuhostahan Raamatun loppu meille selvästi kertoo!