83. Pietarin ensimmäinen kirje

83. PIETARIN ENSIMMÄINEN KIRJE

Kirjeen lähettäjä on opetuslapsi Pietari, joka Johanneksen ja Jaakobin ohella kuului Jeesuksen lähipiiriin. Kirje on lähetetty ”valituille muukalaisille, jotka asuvat hajallaan Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa. Kaikki nuo alueet ovat nykypäivän Turkissa. Apostolien tekojen ensimmäisen helluntain kertomuksesta huomaamme, että Jerusalemissa oli kuulijoina mm. Kappadokiasta ja Pontosta tulleita juutalaisia (Apt. 2:9). Muukalaiset sanalla Pietari yksinkertaisesti viittaa uskovien vaellukseen täällä maailmassa, kuten hän hieman myöhemmin sanookin: ”vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika” (1:17).

Pietarilta ei ole evankeliumia Uudessa Testamentissa, ainoastaan nämä kaksi kirjettä. Markuksen evankeliumia kutsutaan joskus sanonnalla ”Pietarin evankeliumi”, antaen ymmärtää, että Markus Pietarin mukana kulkiessaan kuuli ja oppi häneltä paljon asioita, jotka hän sitten kirjoitti evankeliumin muotoon. Tässäkin kirjeessä Pietari mainitsee terveisien lähettäjänä Markuksen, josta hän jopa käyttää sanontaa ”minun poikani Markus” (5:13). Tämän kirjeen kirjurina toimi kuitenkin Silvanus (5:12).

Kirje on kirjoitettu todennäköisesti 60 –luvun alussa, jolloin keisari Neron vainot olivat alkamassa. Kirjoituspaikaksi sanotaan hieman arvoituksellisesti ”Babylonissa oleva seurakunta” (5:13). Sanonta Babylon on tietenkin symbolinen, koska Babylon niminen kaupunki Kaksoisvirtojen maassa oli tuohon aikaan merkityksetön, eikä perinnetieto kerro mitään siitä, että Pietari olisi ollut koskaan siellä lähetystyössä. Sitä vastoin perimätiedon mukaan Pietari toimi Roomassa ja myös koki siellä marttyyrikuoleman Neron vainojen aikana. Nimi Babylon viittaa jo raamatun alkulehdiltä alkaen Jumalan vastaiseen kapinaan ja ihmisten haluun nousta Jumalan tasolle (1. Moos. 11). Juuri sitähän Rooman valtakunnan keisarit edustivat, julistautuessaan jumaliksi ja vaatien kuoleman rangaistuksen uhalla keisarin palvontaa. Tämän kirjeen yksi tarkoitus onkin rohkaista vainojen keskellä elävää seurakuntaa kestävyyteen ja rohkeuteen. Ilmeisesti Pietari käyttää symbolista nimeä Babylon, etteivät Roomassa elävät kristityt tulisi lisää leimatuiksi ja joutuisi yhä suurempiin ongelmiin.

Pietari antaa kirjeessä ohjeita ja kehotusta oikeaan vaellukseen uskovan elämässä. Ennen kaikkea kutsu puhtaaseen elämään tulee selvästi esille: ”Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte” (1:14). Myös kutsu pyhitykseen toistuu monessa kohtaa: ”olkaa pyhät” (1:16). Valitettavasti tuo pyhityselämän korostaminen on nykyajan saarnoissa lähes täysin vaiennut! Pietari antaa myös ohjeita kristityn suhteesta esivaltaan (2:13-17), kristityn palvelijan suhteesta isäntään (2:18-25) ja ohjeita miehelle ja vaimolle avioliitossa (3:1-7). Kristittynä elämisessä toistuu yhä uudestaan ja uudestaan periaate Jumalan tahtoon tyytymisestä ja nöyrtymisestä: ”Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi” (5:6). Uskovana meillä ei ole myöskään oikeutta kostoon, vaan: ”Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa” (3:9).

Yksi arvoituksellisimmista raamatun kohdista on kertomus, kuinka Kristus kuolemansa jälkeen ”meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta” (3:19,20). Pietari antaa ymmärtää, että Kristus kuolemansa jälkeen meni tuonelaan ja saarnasi siellä ihmisille, jotka hukkuivat vedenpaisumuksessa. Mutta arvoitukseksi jää, mitä Hän saarnasi ja mikä oli lopputulos. Selityksiä tälle kohdalle on annettu laidasta laitaan. Jotkut selittävät, että mitään evankeliumin sanomaa tai pelastussaarnaa siellä ei kuultu, Kristus vain ikään kuin antoi lopullisen tuomion vedenpaisumuksessa kuolleille. Vedenpaisumuksessahan pelastui vain kahdeksan ihmistä, koko muu ihmiskunta hukkui. Itse en pitäisi kuitenkaan mahdottomana, että tuon saarnan vaikutuksesta vielä monille vedenpaisumuksessa hukkuneille annettiin mahdollisuus pelastukseen. Sanoohan Pietari hieman myöhemmin: ”Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niinkuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niinkuin Jumala elää” (4:6). Täyden varmuuden asiaan saamme kenties vasta perillä.

Pietari antaa vielä lopussa kehotusta ja rohkaisua saatanan hyökkäysten ja kiusausten voittamiseen. Perkele käy todellakin ympäri kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenet hän saisi niellä! Uskovina meidän on syytä tämä muistaa. Saatana ei väsy, vaan yrittää loppuun asti langettaa jokaisen uskovan. Meitä ei kuitenkaan kehota pelkäämään, eikä pakenemaan, vaan vastustamaan häntä lujina uskossa! Voitto on meille luvattu, koska armon Jumala on meitä tukeva, vahvistava ja lujittava.