19. Maan jakautuminen

19. MAAN JAKAUTUMINEN

Nooan jälkeläisten sukuluettelosta löytyy eräs mielenkiintoinen maininta liittyen maapallon geologiaan. Vuoden 1933/1938 käännös sanoo: ”Ja Eeberille syntyi kaksi poikaa: toisen nimi oli Peleg, sillä hänen aikanansa jakaantuivat maan asukkaat”, (1. Moos. 10:25). Mutta jopa tuo aikaisempi Raamatun käännöksemme on tässä kohtaa lähtenyt tulkinta linjalle, sillä alkutekstissä tässä kohtaa sanatarkasti sanotaan: ”hänen aikanaan jakaantui maa.” Esim. vanhemmat suomalaiset, englantilaiset ja ruotsalaiset käännökset kääntävätkin näin, mutta sen jälkeen näyttää ikään kuin iskeneen ”uskon puute”, ja tekstiä on lähdetty tulkitsemaan. Vasta viimeisin suomalainen käännös, ”Raamattu Kansalle, uskaltaa kääntää sen: ”hänen aikanaan maa jakaantui”.

Nykypäivän tiedekin tunnustaa, että aikanaan eri mantereet ovat muodostaneet yhden ainoan suuren mantereen, joka sitten on jakaantunut nykyiseen muotoonsa mannerlaattojen liikkumisen seurauksena. Kun katselee maapallon karttaa, on oikeastaan helppo huomata tuo tosiasia. Eri mantereethan ovat ikään kuin palapelin osasia, jotka sopivat toisiinsa. Tiede sijoittaa tuon jakaantumisen satojen miljoonien vuosien päähän, mutta niinhän se joutuu sijoittamaan omissa teorioissaan kaiken muunkin elämän syntyyn ja kehittymiseen liittyvän.

Olen usein lukenut tätä Raamatun kohtaa ja miettinyt, sanotaanko siinä eräs maapallomme historiaan liittyvä valtava tapahtuma, jonka todistajia olivat tuon ajan ihmiset! Antaahan luomiskertomuskin viitteen, että alussa vedet oli koottu yhteen, ja kuiva maa (yksi manner) tuli näkyviin, (1. Moos. 1:9).