2. Raamatun synty

  1. RAAMATUN SYNTY

Raamattu on selkeästi aikaan ja paikkaan sidottu. Se on syntynyt kolmen eri vuosituhannen aikana, samalla ankkuroituen aikansa historiaan. Sen vanhimman ja nuorimman kirjan kirjoittamisen välinen aika on noin tuhat viisisataa vuotta. Olen kuvan alaosassa olevaan aikajanaan merkinnyt tärkeimpien raamatun henkilöiden esiintymisajat, Vanhan ja Uuden Testamentin syntyajan sekä niiden kanonisoimisen ajankohdan.

Raamattu on syntynyt kolmella eri mantereella (Eurooppa, Aasia ja Afrikka), ja sitä on kirjoitettu alun perin kolmella eri kielellä, hepreaksi, kreikaksi ja arameaksi, joskin viimeksi mainitun kielen osuus on verrattain vähäinen.

Kanonisointi tarkoittaa yksinkertaisesti ilmaistuna sitä, että silloin päätettiin, mitä kirjoja hyväksyttäisiin Raamatun lopulliseen kokoonpanoon. Vanhan Testamentin kaanon hyväksyttiin juutalaisten rabbien toimesta noin sata vuotta ennen Kristuksen syntymää, ja Uuden Testamentin kaanon puolestaan kirkolliskokouksissa noin neljäsataa vuotta jälkeen Kristuksen. Oli siis olemassa muitakin pyhiä kirjoituksia, sekä vanhan että uuden liiton aikana syntyneitä, jotka jouduttiin jättämään joko VT:n tai UT:n ulkopuolelle. Kanonisoinnissa oli oikeastaan kaksi peruskriteeriä: ensiksikin, hyväksytyt kirjoitukset piti olla oikean opin mukaisia, ja toiseksi, ne piti olla tarpeeksi arvovaltaisen henkilön kirjoittamia. Näin ollen kaanonin ulkopuolelle saattoi jäädä kirjoituksia, jotka olivat sinänsä oikeaoppisia, mutta niiden kirjoittaja ei ollut tarpeeksi tunnettu henkilö. Tällaisiin kirjoituksiin voisi soveltua se, mitä Paavali sanoo Timoteuskirjeessä: ”Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa”, (2.Tim. 3:16). Toisaalta oli olemassa myös arvovaltaisten henkilöiden nimissä kirjoitettuja harhaoppisia kirjoja, joita puhtaanopin vastustajat levittivät. Näitä harhaoppisia kirjoja alkoi esiintyä jo hyvinkin varhain, jopa Paavalin aikana. Neuvoohan Paavali mm. tessalonikalaisia: ”ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne”, (2.Tess. 2:2). Samalla Paavali myös korostaa kirjeen lopussa, että ”näin minä kirjoitan” (3:17), antaen ymmärtää, että tuollainen on hänen allekirjoituksensa, jonka hän jokaiseen kirjeeseensä laittoi!

Vanhan Testamentin puolella mainitaan nimeltä joitakin pyhiä kirjoja, jotka eivät ole kuitenkaan säilyneet. Näitä ovat esim. ”Oikeamielisten kirja” (Joos. 10:13;       2. Sam. 1:18) ja ”Herran sotien kirja” (4. Moos. 21:14). UT:N puolella Juuda viittaa erään VT:n henkilön ennustukseen, kun hän sanoo: ”Eenok on ennustanut” (Juuda 14). Hän ei kuitenkaan mainitse nimeltä Eenokin kirjaa, jonka niminen kirja on joka tapauksessa olemassa. Raamatun ulkopuolisista kirjoista olisin itse eniten kiinnostunut ”Totuuden kirjasta”, josta Daniel mainitsee (Dan. 10:21). Tuo kirja olisi erittäin mielenkiintoinen siksi, koska vaikuttaa siltä, että siihen on kirjoitettu kansojen tulevat kohtalot. Mutta taitaa olla niin, että tuo kirja on vain taivaallisessa kirjastossa!

Moni on varmasti pohtinut, mikä merkitys ja asema Vanhalla Testamentilla on meille kristityille. Onko se jo aikansa elänyt ja onko sitä tarkoitettu meille pakanakristityille ollenkaan? Valitettavan moni päätyykin tutkimaan yksistään Uutta Testamenttia.

Kuitenkin Vanhan Testamentin tuntemus on ehdottoman tärkeää ymmärtääksemme Uuden Testamentin syvintä olemusta oikealla tavalla.  Vanha on aivan kuin kivijalka Uudelle Testamentille. Asian voisi ilmaista niinkin, että VT on lupaus ja UT on tuon lupauksen täyttymys. Oikeastaan Jeesuksen toiminnassa ja evankeliumien sanomassa ei ollut mitään uutta, mitä ei olisi VT:ssa jo ennustettu. Nuo ennustukset olivat vain niin ”verhotusti” ilmaistuna, että ne jäivät helposti ymmärtämättä. Eikö Jeesus pääsiäisen jälkeen Emmauksen tiellä opettaessaan sanonut kahdelle opetuslapselleen: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet! Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa?" (Luuk. 24:25,26). Nuo kaksi opetuslasta antavat meille samassa yhteydessä myös todistuksen, ettei raamattutunti Vanhasta Testamentista tarvitse olla tylsä ja kuiva. Hehän sanoivat toisillensa: "Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?" (jae 32).

Joka tapauksessa meidän on hyvä muistaa, että Vanha Testamentti oli Jeesuksen, apostolien ja alkuseurakunnan raamattu. Aina kun Jeesus opettaessaan sanoi ”kirjoitettu on”, Hän siis viittasi Vanhaan Testamenttiin. Kun Jeesus puhui kirjanoppineesta, joka on tullut taivasten valtakunnan opetuslapseksi, sanoi Hän, että tuollainen opetuslapsi on tullut perheenisännän kaltaiseksi, ”joka tuo aarrekammiostaan esille uutta ja vanhaa”, (Matt. 13:52). Ymmärrän Jeesuksen tarkoittaneen, että tuollainen henkilö opettaessaan ja julistaessaan viittaa sekä Vanhan Testamentin ennustuksiin että niiden täyttymykseen Uudessa Testamentissa. Samaan periaatteeseen viittaa Pietari toisessa kirjeessään sanomalla: ”Tämä on jo toinen kirje, jonka minä kirjoitan teille, rakkaani, ja näissä molemmissa minä muistuttamalla herätän teidän puhdasta mieltänne, että muistaisitte niitä sanoja, joita pyhät profeetat ennen ovat puhuneet, ja Herran ja Vapahtajan käskyä, jonka te apostoleiltanne olette saaneet.” (2.Piet. 3:1,2).