74. Kirje galatalaisille

Tulosta sivuTulosta sivu

74. KIRJE GALATALAISILLE

Galatia oli yksi Vähän-Aasian provinsseista, joka sijaitsi nykyisen Turkin alueella. Galatalaiskirje on todennäköisesti yksi Uuden Testamentin vanhimmista kirjoista. Kirje voi olla kirjoitettu jopa vuonna 48.

Galatalaiskirjettä on sanottu yhdeksi raamatun kiihkeimmäksi ja intohimoisimmaksi kirjaksi, jossa Paavali puolustaa viimeiseen asti evankeliumin vapautta. Paavalin kiivailu tulee oivallisesti esille monessa yksittäisessä lauseessa: ”Oi te älyttömät galatalaiset” (3:1); ”Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää” (4:19); ”tahtoisinpa nyt olla teidän tykönänne ja äänenikin muuttaa” (4:20) ja ”kunpa aivan silpoisivat itsensä nuo teidän kiihoittajanne” (5:12). Paavalin kiihkeä asenne tulee esille myös siinä, ettei kirjeen alussa ole ns. ”kiitososiota”, joka yleensä löytyy kaikkien muiden Paavalin kirjeiden alkujakeista. Joka tapauksessa kirje on saanut kirkastaa evankeliumin monelle kirkkohistoriastakin tunnetulle henkilölle, mm. uskonpuhdistaja Lutherille ja metodistikirkon perustajalle Wesleylle.

Paavalin kiivailun taustalla oli Galatian seurakuntien lankeaminen puhtaan evankeliumin vapaudesta juutalaisiin lain tekoihin, mm. vaatimukseen ympärileikkauksesta. Kirje myös valaisee sitä jännitettä, mikä oli puhtaan evankeliumin ja juutalaisuuden välillä, jopa Paavalin ja Pietarin välillä (2:11-14)! Niin Pietari kuin muutkin apostolit olivat synnynnäisiä juutalaisia, ja näin ollen opetettuna Mooseksen lakiin. Toisaalta olihan juutalaisten tapojen noudattaminen tärkeää itse Paavalillekin. On mielenkiintoista havaita, että hän jopa ympärileikkasi työtoverinsa Timoteuksen, jolla oli juutalainen äiti, mutta kreikkalainen isä (Apt. 16:1-3). Sitä vastoin hän ei ympärileikannut syntyperältään täysin kreikkalaista Tiitusta (Gal. 2:3), joka myös toimi hänen työtoverinaan. Tämä jo apostolisena aikana orastanut jännite juutalaiskristittyjen ja pakanakristittyjen välillä syveni seuraavien vuosisatojen aikana. Kun juutalaiset menettivät oman valtionsa 130-luvulla, menetti samalla Jerusalemin kristillinen seurakunta johtoasemansa, ja jännite kristillisen kirkon ja juutalaisuuden välillä alkoi kasvaa kasvamistaan. Vain muutama sata vuotta myöhemmin kristillinen kirkko pahimmillaan alkoi jopa vainota juutalaisia!

Kirje antaa meille myös mielenkiintoista tietoa siitä, kuinka Paavali itse oli saanut evankeliumin sanoman ja oppinsa. Hän ei ollut saanut sitä muilta apostoleilta, vaan itse Jeesus Kristus oli sen hänelle ilmoittanut (1:12). Ehkäpä Herra itse halusi opettaa Paavalille puhtaan evankeliumin sanoman, niin ettei siihen jäisi millään tavalla ”rasitteita” juutalaisesta lakihurskaudesta.

Kuinka mahtavalla tavalla Paavali käsitteleekään uskon vanhurskauden ja lain tekojen välistä suhdetta luvussa kolme. Aabraham sai Jumalalta siunauksen ja lupaukset jo neljäsataa kolmekymmentä vuotta ennen kuin laki annettiin Siinailla. Näin ollen ”vanhurskas on elävä uskosta” (3:11). Jumalan Aabrahamille antama lupaus, johon Paavali tässä yhteydessä viittaa, löytyy Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta: ”Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä.” (22:18). Mutta taas kerran joutuu aivan ihmettelemällä ihmettelemään meidän nykyisen kirkkoraamattumme ”väännöstä”: ”Sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille”. Tuntuu kuin tarkoituksella olisi haluttu häivyttää se profeetallinen yhteys, joka on Aabrahamin siemenen ja Jeesuksen Kristuksen välillä. Nykyisen kirkkoraamatun alaviitteessä on kylläkin todettu, että sananmukaisesti kohta tulisi kääntää: ”sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki maan kansat”. (Kas kun alaviite ei jatku sanoilla: ”mutta uhallakaan emme halunneet sitä niin kääntää”!) Tätä profeetallista yhteyttähän Paavalikin haluaa korostaa, toteamalla, että kyseessä on nimenomaan yksikkö ”siemenellesi” (3:16).

Galatalaiskirje sisältää myös monia muita mielenkiintoisia yksityiskohtia. Eräs sellainen on Paavalin toteamus: ”Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu” (1:8). Kuinka tärkeä opetus tämäkin on meidän ajassamme, koska raamatun ennustusten mukaan lopunajalla tulee esiintymään väkeviä eksytyksiä. Paavali erityisesti mainitsee, että vaikka eksytys tulisi heidän tai jopa enkeleiden taholta, eksyttäjä olisi kirottu! Kun ajattelemme Paavalin jälkeistä historiaa, löydämme lukuisia tapauksia, joissa ns. uuden ilmoituksen tuoja on ollut olevinaan Jumalan enkeli. Ajatellaan vaikkapa islamin uskon perustajaa profeetta Muhammedia, joka eli noin kuusisataa vuotta Paavalin jälkeen. Islamin uskohan opettaa, että itse arkkienkeli Gabriel olisi ilmestynyt Muhammedille ja antanut hänelle uutta ilmoitusta, jonka mukaan islamin usko olisi lopullinen ja viimeinen Jumalan ilmoitus juutalaisuuden ja kristinuskon jälkeen! Mitäs Paavali varoitti? ”Vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille…!” No näihin enkelimaailman ilmestyksiin ja viesteihin joudumme tässä ajassa törmäämään yhä useammin jopa kristillisten seurakuntien julistuksessa ja toiminnassa. Eikä kaikki ole suinkaan aitoa!

Toinen eksytyksen taho, jonka Paavali mainitsee, onkin hieman yllättävä: ”vaikka me julistaisimme toista evankeliumia, olisimme kirottuja!” Paavali varmasti säilytti evankeliumin puhtauden julistuksessaan loppuun saakka, mutta kuinka tärkeän periaatteen tuosta opimmekaan. Onhan Kristuksen seurakunnan historia opettanut, että henkilö, joka tänään julistaa väkevästi oikeaa oppia, voi tavalla tai toiselle eksyä elämän vaelluksessaan tai julistuksessaan, jolloin hänen opetuksensa voi muuttua jopa harhaanjohtavaksi! Siksi emme saa viime kädessä ankkuroitua edes mihinkään nimiin tai henkilöihin, vaan kaikki on koeteltava puhtaalla Jumalan sanalla.

Vaikka galatalaiskirje onkin mahtavaa julistusta evankeliumin vapaudesta, antaa se myöskin varoituksen vapauden väärin käyttämisestä: ”älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle” (5:13). Hieman myöhemmin Paavali opettaakin, kuinka Henki ja liha ovat toisiansa vastaan. Paavali luettelee nimeltä viitisentoista lihan tekoa (5:19-21), ja toteaa lopuksi, että ne, jotka tuollaista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa! Voi kunpa noin selvää julistusta olisi enemmän tänäkin aikana!

Lihan tekojen vastakohtana Paavali luettelee Hengen hedelmän aikaan saannokset (5:22). On mielenkiintoista huomata, että sana hedelmä on yksikössä, vaikka lueteltuja ominaisuuksia on yhdeksän. Kun Pyhä Henki vaikuttaa uskovassa, Hän tahtoo saada meissä aikaan noita kaikkia ominaisuuksia. Emme siis voi valita päältä parhaita ja meille mieluisampia, ja jättää loput ikään kuin muiden huoleksi. Ehkäpä kaikki haluaisimme itsellemme rakkautta, iloa ja rauhaa, mutta emme niinkään pitkämielisyyttä ja itsensähillitsemistä. On muuten mielenkiintoista huomata, että Hengen hedelmä-luettelossa ei mainita tänä aikana niin usein korostettua ja vaadittua suvaitsevaisuutta!

Galatalaiskirje antaa yhden mielenkiintoisen lisävihjeen pohdittaessa, mikä mahtoi olla Paavalin pistin lihassa, josta hän korinttolaiskirjeessä mainitsee (2. Kor. 12:7). Paavali antaa ymmärtää, että hänen ruumiissaan oli jokin fyysinen heikkous, joka ei kuitenkaan aiheuttanut galatalaisissa halveksuntaa Paavalia kohtaan (4:13,14). Paavali jopa toteaa, että jos olisi ollut mahdollista, galatalaiset olisivat jopa kaivaneet silmät päästään, ja antaneet ne hänelle (4:15). Mehän muistamme, kuinka Paavali kohdatessaan Kristuksen Damaskoksen tiellä, jäi muutamaksi päiväksi sokeaksi, mutta myöhemmin hänen näkönsä kuitenkin palasi (Apt. 9:8-12). Jäikö Paavalille kuitenkin jokin ongelma silmiinsä koko loppuiäksi?