82. Kirje heprealaisille

82. KIRJE HEPREALAISILLE

Heprealaiskirjeen kirjoittajasta ei ole täyttä varmuutta. Suurin syy epävarmuuteen on se, ettei kirje itse ilmoita mitään sen kirjoittajasta. Kirjoittajaksi on arveltu Paavalia, Barnabasta, Silasta, Luukasta, Apollosta, Priskillaa jne.

Perinteisesti kirjettä on pidetty apostoli Paavalin kirjoittamana, näin ajattelivat mm. monet vanhat kirkkoisät. Aleksandrian seurakunta, jolla oli vahva asema kristillisessä maailmassa ensimmäisten vuosisatojen aikana, uskoi vahvasti kirjeen olevan Paavalin kirjoittama. Myös kuuluisassa kuningas Jaakon englanninkielisessä raamatun käännök-sessä oli kauan aikaa otsakkeena ”Paavalin kirje heprealaisille”. Monet tutkijat kuitenkin uskovat, että kirje ei ole Paavalin kirjoittama. Eräänä tärkeimpänä kriteerinä väitteelle pidetään sitä, että kreikan kieli tässä kirjeessä on hyvää ja hienostunutta, toisenlaista kuin kreikan kieli yleensä Paavalin kirjeissä.

Henkilökohtaisesti uskon sen kuitenkin olevan Paavalin kirjoittama. Syy, miksi Paavali ei laittanut siihen puumerkkiään, oli yksinkertaisesti se, ettei hän halunnut nimensä siinä näkyvän. Kirjehän oli tarkoitettu nimenomaan juutalaisille, eikä Paavalin nimi tuohon aikaan ollut mitenkään kovassa huudossa heidän keskuudessaan, vaan päinvastoin. Vaikka kieli poikkeaakin muista Paavalin kirjeistä, tämä voi selittyä yksinkertaisesti osaltaan myös kirjurin ”käden jäljestä”. Paavali, kuten monet muutkin raamatun kirjoittajat käyttivät yleensä kirjuria.

Kirjeestä löytyy joka tapauksessa monesta kohtaa tuttua paavalilaista ajattelua ja tyyliä. Ajatellaanpa vaikka lopputervehdystä ja päätössanoja (13:18-25). Jää kysymään, kuka muu alkuseurakunnan henkilö olisi voinut käyttää tuollaisia sanontoja. ”Vielä hartaammin kehoitan teitä näin tekemään, että minut sitä pikemmin annettaisiin teille takaisin” (13:19, vrt. Filem. 1:22!), tai ”Tietäkää, että veljemme Timoteus on päästetty vapaaksi; ja jos hän pian tulee, saan minä hänen kanssaan nähdä teidät” (13:23, huom! Filem. 1:1 antaa ymmärtää, että Timoteus oli Paavalin kanssa vankeudessa). Vielä eräs mielenkiintoinen jae on: ”Sillä vankien kanssa te olette kärsineet” (10:34). Joissakin vanhoissa kreikankielisissä käsikirjoituksissa on sanonnan ”vankien kanssa” (sanatarkasti ”vankien kahleissa”) paikalla sanat ”minun kahleissa”. Näin kääntää mm. vanha suomalainen Biblia. Jää kysymään, kuka muu olisi saattanut sanoa noin kuin Paavali?

Kirje on kirjoitettu joka tapauksessa ennen vuotta 70, koska temppeli ja sen uhrimenot mainitaan siinä monta kertaa. Kuten edellä mainitsin, kirje on tarkoitettu ennen kaikkea juutalaiselle kuulijakunnalle. Se sisältää paljon kuvauksia Vanhan Testamentin jumalanpalveluksista, uhreista, alttarista, papistosta, liitoista jne. Eräs kirjeen päätarkoitus onkin vakuuttaa juutalaiset lukijat siitä, kuinka paljoa parempi tämä uusi liitto on vanhaan liittoon verrattuna. Kristus on paljon ylempänä enkeleitä ja suurempi Moosesta. Kristuksen pappeus on parempi Aaronin pappeutta. Uusi liitto ja sen uhri on kertakaikkinen ja paljon parempi kuin vanhan liiton uhrit.

Kirjeen kirjoittaja on tuntenut joka tapauksessa erinomaisen hyvin Vanhan Testamentin uhri- ja jumalanpalvelussäädökset ja osannut mestarillisella tavalla verrata niitä uuteen liittoon. Toisaalta juuri lukuisat viittaukset Vanhaan Testamenttiin ja vanhan liiton yksityiskohtiin on saanut monet kristityt lukijat tuntemaan heprealaiskirjeen hieman etäiseksi. Mutta mitä enemmän raamatun kokonaissanomaa tutkii, sitä paremmin ymmärtää, että heprealaiskirje on kokonaisuudessaan mahtava Vanhan Testamentin kommentaari. Se antaa niin juutalaiselle kuin ei-juutalaiselle lukijalle selvennystä siihen, kuinka Vanha ja Uusi Testamentti liittyvät toisiinsa. Uuden Testamentin tekstithän viittaavat usein Vanhan Testamentin teksteihin käyttäen sitaatteja ja suoria lainauksia. Onhan kristillinen kirkkokin lukenut kautta vuosisatojen pyhän kirjan lukuisia eri osia kirjan kokonaisuuden valossa. Ymmärrämme raamatun tekstiä parhaiten, jos ymmärrämme koko pyhän kirjan juonen. Ilman tätä kokonaiskäsitystä raamatun monet kohdat jäävät meille yhtä vieraiksi kuin etiopialaiselle hoviherralle Jesajan kertomus kärsivästä Herran palvelijasta (Apt. 8:26-39).

Kirjeen loppuosassa on vielä varoitus oman seurakunnan kokouksen jättämistä ja uskosta luopumisesta sekä kehotus Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Kuinka tarpeellisia sanoja nuo ovatkaan juuri tämän ajan kristikunnalle. Viime vuosien aikana on yhä useammin törmännyt opetukseen, jonka voisi kiteyttää sanontaan ”kerran pelastettu, aina pelastettu”. Tuon opin mukaan henkilö, joka on kerran tullut uskoon, ei voi enää joutua kadotetuksi, vaikka hän myöhemmin lankeaisi millaisiin synteihin tahansa. Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo kuitenkin selvästi: ”Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus” (10:26,27)! Monet muutkin raamatun kohdat todistavat samaa. Olkaamme tarkkoja väärän opetuksen suhteen!

Luku yksitoista on yksi ihanimmista raamatun luvuista. Se on mahtava uskonluku, jossa kerrotaan Jumalan miehistä ja naisista, jotka ovat uskon kautta taistelleet ja suuria voittoja saavuttaneet. Nuo kertomukset siivittävät meitäkin jaloon uskon taisteluun!