61. Sakarja

61. SAKARJA

Sakarja toimi Baabelin pakkosiirtolaisuudesta paluun jälkeen samoihin aikoihin kuin Haggai, aloittaen toimintansa v. 520 eKr.  Sakarja oli Nehemian kirjan ilmoituksen mukaan Iddon pappisperheen jäseniä (Neh. 12:16).

Sakarja sai monet profetiansa näkyinä, joita hänen kirjassaan on yhteensä kahdeksan. Näkyjen yhteydessä Herra usein kysyi Sakarjalta: ”Mitä sinä näet?” Ja kun profeetta kertoi, mitä hän näkee, häneltä myös saatettiin kysyä, ymmärtääkö hän, mitä näky tarkoittaa. Vaikka Sakarjalle selitettiin näyt, ovat monet niistä silti jääneet vaikeaselkoisiksi tähän päivään saakka.

Sakarja ennustaa erään merkittävän asian, joka oli jo toteutunut Jeesuksen aikoihin mennessä. Tuo ennustus oli vallan siirtyminen Juudassa kuningassuvulta papistolle (6:12, 13). Pakkosiirtolaisuuden jälkeisinä vuosisatoina valta tosiaankin siirtyi Israelissa vähitellen Daavidin kuningassuvulta leeviläiselle papistolle. Jeesuksen aikana Israel ei toki ollut itsenäinen, vaan Rooman vallan alainen, mutta kansan johtajana ja edusmiehenä toimi ylipappi. Kyllähän Israelissa oli kuningas, mutta hän ei ollut juutalainen, Daavidin suvun jälkeläinen, vaan idumealainen Herodes, jota kansa ei kokenut omakseen. Kun esim. Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta käytiin neuvotteluja, käytiin ne lähinnä roomalaisen maaherran Pilatuksen ja juutalaisten ylipappien välillä. Sakarjan lausumat lupauksen sanat ylipappi Joosualle sisältävätkin ennustuksen, että tulevaisuudessa on tuleva mies nimeltä Vesa, jossa oikeastaan yhdistyy sekä papillinen valta että hallitsijan valta, ja näiden välillä on vallitseva rauhan neuvo. Ja näinhän tuo profetia aikanaan Jeesuksessa toteutui. Jeesus on sekä pappi, profeetta että kuningas.

Löydämme Sakarjalta monta ennustusta, jotka toteutuivat Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana. Ensimmäisen adventtisunnuntain ja palmusunnuntain teksteissä kuulemme sanat: ”Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem, sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle! Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla, aasintamman varsalla” (9:9). Sakarja siis ennusti, että Messias tulee nöyränä, aasilla ratsastaen. Löydämme toki Sakarjalta toisenlaisen kuvan tulevasta Messiaasta, kun Hän tulee voittoisana kuninkaana (14:1-4). Sakarja ei kuitenkaan, kuten eivät muutkaan Vanhan Testamentin profeetat, vielä ymmärtänyt, että Messiaalla onkin kaksi tulemusta.

Jeesuksen maanpäällisessä elämässä toteutui myös ennustus hänestä, ”jonka he ovat lävistäneet” (12:10), kun roomalainen sotamies puhkaisi keihäällään Jeesuksen kyljen. Jeesushan sanoi omille aikalaisilleen, jotka torjuivat Hänet: ”Tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'." (Matt. 23:39). Israelin kansan silmät tulevat siis olemaan sokaistuina aina lopunaikaan asti, jolloin pakanakansat ovat hyökänneet Israeliin ja juutalaiset ovat suuressa ahdingossa. Vasta tuolloin he nöyrtyvät tunnustamaan Jeesuksen Messiaaksi, jonka he ristiinnaulitsivat ja lävistivät!

Jeesuksen kärsimyshistoriaan liittyy myös Sakarjan ennustus, kuinka Jeesus tullaan arvioimaan kolmenkymmenen hopearahan arvoiseksi (11:12). Tuosta summastahan Juudas hänet kavalsi! Tähän yhteyteen liittyy myös ennustus, kuinka rahat viskataan Herran huoneeseen (11:13), kuten Juudas ennen hirttäytymistään teki (Matt. 27:5). Sitä vastoin viittaus savenvalajaan jää hieman epäselväksi. Perinteisissä käännöksissä on tosiaankin käytetty sanaa savenvalaja, mutta suomalainen v:n 1992 käännös käyttää sanaa metallinsulattaja. Alkukielen sana tässä kohtaa onkin vaikeaselkoinen. Esim. Adele Berlinin ja Marc Zvi Brettlerin toimittama The Jewish Study Bibble kommentaarissaan yksinkertaisesti toteaa, että heprean sanan merkitys tässä kohtaa on epäselvä. Tekisi mieli kuitenkin sanoa, että kaipa jotenkin luotettavan käännöksen sanalle antaa Matteus evankeliumissaan, kun hän kääntää sanan ”savenvalajaksi” (Matt. 27:10). Ainakin itse luottaisin Matteuksen sen aikaiseen heprean kielen tuntemukseen enemmän kuin meidän vuoden 1992 suomalaisen käännöskomitean ymmärrykseen! Siitäkin huolimatta, että Matteus ulkomuististaan tekstiä lainatessaan sanoo virheellisesti ennustuksen olevan peräsin Jeremialta. (Jopa uusin ruotsalainen käännös Bibeln 2000 käyttää vain sanaa ”smältaren”.)

Sakarjan kirjan loppuluvuista (12-14) löydämme erittäin mielenkiintoisia ennustuksia, jotka tulevat toteutumaan lopunajalla Israelin ja pakanakansojen kohtaloissa. Jo luvun yksitoista loppujakeet ”hullusta paimenesta” ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia. Olen pohtinut, onko tuossa viittaus Antikristukseen, joka tekee lopunaikoina rauhan liiton Israelin kanssa, mutta sitten petollisesti rikkoo sen. Jeesushan itse sanoi enteellisesti: ”Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan” (Joh. 5:43). Israel ei aikanaan ottanut vastaan oikeaa Hyvää Paimenta, mutta sen sallitaan eksyä, ja ottaa vastaan ”hullu paimen”, Antikristus!

Nuo loppuluvut sisältävät siis mielenkiintoista ja yksityiskohtaista ennustusta Israelin, Jerusalemin ja pakanakansojen vaiheista ennen Jeesuksen toista tulemusta. Niissä tulee selvästi esille mm. se tosiasia, että Jerusalem on oleva kaiken polttopisteessä. Tämänhän voimme todeta tämän päivän uutisistakin. Harvat ovat ne illat, jolloin emme kuulisi uutisissa edes jotakin tuolta suunnalta. Totta kai saatanan mielenkiinto on Jerusalemissa, koska se on Jumalan valitsema kaupunki! (ks. sivu 32 ”Miksi saatana on kiinnostunut Jerusalemista").

Sakarjan neljännessä näyssä löydämme ylipappi Joosuan Herran enkelin edessä, ja saatanan seisomassa hänen oikealla puolellaan häntä syyttämässä (3:1). Vanhassa Testamentissa törmäämme persoonalliseen saatanaan vain muutaman kerran. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö saatanan olemassa olo olisi ollut yhtä todellista vanhan liiton aikana kuin myöhemminkin. Ensiksikin syntiinlankeemuskertomuksessa huomaamme, että saatana otti käärmeen muodon ja houkutteli ihmisen lankeemukseen. Toisen kerran löydämme saatanan yllyttämästä Daavidia väenlaskuun (1. Aik. 21:1), ja vielä Jobin kirjassa saatanan sallitaan koetella Jobia (Job 1).

Sitä vastoin Uudessa Testamentissa törmäämme saatanaan jo evankeliumien alkuluvuissa, Jeesuksen kiusausten yhteydessä. Läpi Uuden Testamentin tulee selvästi esille ajatus, kuinka Jeesus Jumalan Poika on tullut voittamaan saatanan vallan ja tekemään tyhjäksi perkeleen teot. Jeesuksen omina ja Hänen verensä suojaamina saamme kuitenkin olla turvassa saatanan syytöksiltä, koska sillä ei enää ole oikeutta olla Jumalan edessä meitä syyttämässä (Ilm. 12:10). Saatana esiintyy aina Ilmestyskirjan loppulukuihin saakka, jolloin se lopullisesti sidotaan ja heitetään tuliseen järveen. En tiedä, onko pelkkää sattumaa, vai Jumalan sanan ihmeellistä symmetriaa, mutta saatana astuu näyttämölle raamatun kolmannessa luvussa (1. Moos. 3:1) ja poistuu näyttämöltä kolmanneksi viimeisessä luvussa (Ilm. 20:10)!