7. Raamatun sisältö

7. RAAMATUN SISÄLTÖ

Raamatussa on siis 39 + 27, eli yhteensä 66 kirjaa.

Ymmärrän ja uskon, että Jumalan Henki on tarkasti ohjannut kirjojen valintaa lopulliseen kokoonpanoonsa. Apokryfiset kirjat eli apokryfikirjat ovat juutalaisia tai alkukristillisiä kirjoituksia, jotka on jätetty kaanonin ulkopuolelle. Lähinnä Raamattua olevat apokryfiset kirjat on koottu omiksi kokoelmikseen, jotka löytyvät suomenkielisinäkin hyvin varustetuista kirjakaupoista.

Voisi sanoa, että niissä on hyvää ja hyödyllistä Jumalan Hengen mukaista opetusta, mutta joissakin yksityiskohdissa saattaa huomata jonkin ”särön”. Otan muutaman esimerkin, jotka ainakin itselleni ovat vahvana todisteena Pyhän Hengen ohjauksesta, että Jumalan sana pysyisi ”kokonansa totuutena”.

    1) UT:n apokryfikirjassa Kleemensin kirje korinttolaisille, on lause:  ”Valtamerta, jota ihmiset eivät voi ylittää, ja sen takana olevia maailmoita ohjaavat samat Valtiaan säädökset”, 20:8. Jos tuo lause olisi nykyisessä Raamatussa, olisi meidän uskovien aika vaikea selitellä sen todenperäisyyttä valtamerialusten aikakaudella!

    2) Vanhan Testamentin apokryfisessa Siirakin kirjassa on ihmiselämän päättymisestä sanottu uuden suomalaisen käännöksen mukaan: ”…aina siihen päivään, jona hän palaa maahan, kaikkien äidin helmaan.”,  40:1. Jos tuo lause olisi Raamatussa, kuinka hälyttävän lähellä se olisi nykyäänkin yhä enemmän suosiotaan saanutta pakanallista ”äitimaa-uskontoa”!

    3) Samaisessa Siirakin kirjassa on kohta, jossa kerrotaan taitavasta lääkäristä ja lääkkeistä: ”Herra on maasta luonut rohdot, eikä ymmärtäväinen mies niitä vieroksu.”, 38:4. Olen taas iloinen, ettei tuota kohtaa ole Raamatussa. Tänä aikana, jona huumeiden käyttö monella tavalla kasvaa kasvamistaan, tuo kohta olisi oivallinen puolustus esim. kokapensaista, hampuista ja unikoista jalostettujen huumeiden käytölle! 

Vanhan testamentin apokryfikirjoista monet ovat mukana useissa Raamatun versioissa, mm. Septuagintassa ja Vulgatassa. Juutalaisten hepreankielisen Raamatun ohjeelliseen kokoelmaan eli kaanonin, näitä tekstejä ei kuitenkaan hyväksytty.  Luther jätti ne omaan Raamattuunsa, joskin sijoittaen ne omaan osastoonsa Vanhan ja Uuden Testamentin väliin. Katolinen kirkko jätti ne omaan raamattulaitokseensa, ja noista kirjoista he saavat perustelut muun muassa kuolleitten puolesta rukoilemiselle. Myös vanhoissa suomalaisissa Raamatuissa ne olivat mukana, mutta jätettiin erinäisistä syistä raamattulaitosten ulkopuolelle 1800-luvulla. Uuden testamentin apokryfeillä ei puolestaan koskaan ole ollut tunnustettua asemaa kristinuskon piirissä, eivätkä ne ole koskaan kuuluneet Raamattuun.