32. Miksi saatana on kiinnostunut Jerusalemista

32. MIKSI SAATANA ON KIINNOSTUNUT JERUSALEMISTA?

Yllä olevaan kuvaan on koottuna keskeisimpiä raamatun kohtia, jotka antavat ymmärtää, mikä asema Jerusalemilla on ollut ja on Jumalan suunnitelmissa. Jumala on siis selvästi sanassaan ilmoittanut, että Hän on valinnut Jerusalemin kaupungiksi, jossa Hänen nimensä asuisi. Lisäksi Hän on valinnut Jerusalemin uhripaikaksi, jossa kaikki Hänelle otolliset uhrit on uhrattu. Vanha juutalainen perimätieto kertoo, että Moorian vuori, jolla Aabrahamin käskettiin uhrata poikansa Iisak, olisi ollut juuri Jerusalemin temppelivuori (1. Moos. 22). Aabrahamin ei kuitenkaan tarvinnut uhrata poikaansa, mutta kaksituhatta vuotta myöhemmin tuolla vuorella Jumala uhrasi oman Poikansa meidän syntiemme vuoksi. Myös Jerusalemin tuleva profeetallinen asema lopun ajan tapahtumissa on selvästi ennustettu raamatun sanassa.

On siis yksi ainoa kaupunki maailmassa, jolla Jumalan suunnitelmissa on ollut ja on noin valtavan suuri asema. Voisi sanoa, että olisipa nuo vastaavat lupaukset annettu mille maailman kaupungille tahansa, saatana varmasti riehuisi tuon kaupungin kimpussa, joko yrittäen tuhota sen tai anastaa sen itselleen. Tätä taktiikkaahan saatana on käyttänyt jo vuosituhansien ajan Jerusalemin suhteen. Ensiksikin se on pystyttänyt oman linnakkeensa strategisesti tärkeimmälle paikalle. Niinpä Temppelivuorella Salomon temppelin paikalla on seisonut jo yli tuhat vuotta Kalliomoskeija. Valheittensa kautta saatana yrittää saada tuon kaupungin kokonaan itselleen. Palestiinalaishallinnon presidentti Mahmoud Abbas on antanut lausunnon, jonka mukaan Jerusalemilla ei ole mitään tekemistä juutalaisten eikä heidän historiansa kanssa! Hänen mukaansa kaupunki kuuluu ainoastaan muslimeille ja kristityille. Lisäksi hän sanoo: ”Ei tule olemaan rauhaa, ei turvallisuutta eikä vakautta, elleivät miehitys, siirtokuntalaiset ja siirtokunnat häviä Jerusalemista.” Hän vaatii myös Jerusalemia luovutettavaksi ajamansa Palestiinan valtion ikuiseksi pääkaupungiksi.

Nuo kaikki valheelliset väittämät tuntuvat vielä ihmeellisimmiltä, kun muistetaan, että Jerusalemia ei mainita koraanissa kertaakaan, mutta raamatussa n. 700 kertaa! Kaiken tämän valossa voimme ymmärtää, että lopullinen rauha Lähi-itään ja Jerusalemiin ei tule ennen kuin Rauhanruhtinas Jeesus Kristus saapuu ja kukistaa saatanan vallan tulemuksellaan.

Eli vastaus tuohon otsakkeen kysymykseen yksinkertaisesti on: Jumalan antamat valtavat lupaukset Jerusalemille! Eihän Jerusalemin pitäisi olla missään muussa suhteessa suuren tavoittelun ja kiinnostuksen kohde. Se ei ole suuri miljoona kaupunki (asukkaita on noin 800 000), eikä se ole sotilaallisesti tärkeässä paikassa. Se ei ole edes rannikkokaupunki, vaan sisämaan vuoristokaupunki. Eikä siellä ole sen kummempia luonnon rikkauksia. Inhimillisesti ajatellen sen ei siis pitäisi olla kiinnostava, mutta lähes joka päivä se on kansainvälisen uutisoinnin polttopisteessä!