80. Kirje Tiitukselle

Tulosta sivuTulosta sivu

80. KIRJE TIITUKSELLE

Kirje on ns. pastoraalikirje, joka on kirjoitettu Tiitus-nimiselle yksityishenkilölle. Tiitus oli pakanakristitty ja Paavalin työtoveri. Myös hänestä, kuten Timoteuksesta, Paavali käyttää sanontaa ”oikealle pojalleni yhteisen uskomme perusteella” (1:4). Kirjeessä on vähemmän henkilökohtaisia neuvoja ja ohjeita kuin Timoteuskirjeissä. Ehkä Tiitus oli vanhempi ja kokeneempi kuin Timoteus, joten Paavali saattoi huoletta luottaa hänen hengelliseen harkintakykyynsä.

Kirje on kirjoitettu todennäköisesti 60 –luvun alussa. Eri asiayhteyksistä voisi päätellä, että Paavali oli päässyt Rooman vankeudesta välillä vapaaksi, ja vieraillut sen jälkeen mm. Kreetalla perustaen sinne seurakuntia. Paavali nimittäin kehottaa Tiitusta valitsemaan Kreetalle vanhimmat ja järjestämään seurakunnissa asiat, mitkä häneltä vielä jäi kesken (1:5). Apostolien teoissa ei näet kerrota, että Paavali olisi käynyt Kreetalla ja perustanut sinne yhtään seurakuntaa. Kreeta kylläkin mainitaan Paavalin vankeusmatkan yhteydessä (Apt. 27:7-12), mutta tuskin Paavali tuossa tilanteessa vankina ollessaan pystyi seurakuntia perustamaan.

Tiitus mainitaan Paavalin työtoverina useamman kerran eri yhteyksissä. Tiitus vei mm. Paavalin kirjeen Korinttoon (2.Kor. 8:16,17; 12:18), jossa hän myös suoritti keräyksen Jerusalemin pyhille (2.Kor. 8:6). Myöhemmin Tiitus meni Paavalin toivomuksesta Dalmatiaan (2.Tim. 4:10). Perimätiedon mukaan Tiitus palasi myöhemmin Kreetalle, jossa vietti loppuelämänsä.

Paavali antaa myös tässä pastoraalikirjeessä ohjeita, millaisia seurakunnan vanhimpien ja kaitsijoiden tulisi olla. Luettelossa on mainittu kaiken kaikkiaan kuusitoista ominaisuutta (1:5-9). Lisäksi Paavali antaa ohjeita terveen opin mukaiseen elämään. Ohjeet annetaan erikseen miehille, naisille, nuorille, vanhoille, palvelijoille sekä myös Tiitukselle itselleen (luku 2). Lopuksi kehotetaan vielä olemaan kuuliaisia maallisille hallituksille ja esivalloille.

Mielenkiintoinen erityispiirre Tiituskirjeessä on korostus hyvien töiden tekemiseen. Käsite ”hyvät teot” tulee esille mm. seuraavilla tavoilla: ”sillä he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia” (1:16), ”aseta itsesi kaikessa hyvien tekojen esikuvaksi” (2:7), ”puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee” (2:14), ”kaikkiin hyviin tekoihin valmiit” (3:1), ”ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista” (3:8) ja ”oppikoot meikäläisetkin, tarpeen vaatiessa, harjoittamaan hyviä tekoja, etteivät jäisi hedelmättömiksi” (3:14). Jos vertaamme tätä kirjettä esim. Galatalaiskirjeeseen, voisi äkkiseltään ajatella niiden olevan ristiriidassa keskenään, mutta kyse on vain siitä, mitä Paavali kussakin kirjeessä haluaa korostaa. Uskon elämän perusta on ansaitsematon armo, mutta armon kokemisen tulisi puolestaan kantaa meissä hedelmänä Jumalan tahdon mukaisia tekoja. Kuitenkin löytyyhän Tiituskirjeestäkin myös kirkas armon ylistys: ”pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta” (3:7).