29. Ruutin kirja

29. RUUTIN KIRJA

Ruutin kirja on yksi Vanhan Testamentin lyhyimmistä kirjoista, sisältäen vain neljä lukua. Sen tapahtumat sijoittuvat 1100 –luvulle eKr. Päähenkilöinä ovat leskeksi jäänyt israelilainen Noomi ja hänen mooabilaista syntyperää oleva miniänsä Ruut. Kirja kertoo kauniin kertomuksen Ruutin uskollisuudesta seurata anoppiansa Noomia Israelin maahan. Tuo koskettava kertomus ei kuitenkaan liene kirjan päätarkoitus.

Ruutin kirja antaa meille yksinkertaisesti tietoa Daavidin esivanhemmista. Booas, joka avioitui leskeksi jääneen Ruutin kanssa, oli Daavidin isän Iisain isoisä. Näin tuo pieni kirja toimii ikään kuin siltana siirryttäessä historian kirjoihin, jotka kertovat Israelin kuningaskunnan syntyvaiheista. Ruut on myös yksi nimeltä mainituista naisista, jotka löytyvät Jeesuksen sukuluettelosta (Matt. 1:5).