26. Historian kirjat

Tulosta sivuTulosta sivu

26. HISTORIAN KIRJAT

Lakikirjojen jälkeen seuraavana pääjaksona meidän kristittyjen Vanhassa Testamentissa on historian kirjat. Kuten kuvasta näkyy, ne voisi jakaa kolmeen pääosaan, eli Luvatun maan valloittamisen aika, Kuninkaitten aika ja Pakkosiirtolaisuuden jälkeinen aika.

Kanaanin maan valloittamisesta kertovat lähinnä Joosuan ja Tuomarien kirjat, jotka sijoittuvat noin ajalle 1400 - 1100 eKr. Ruutin kirja on pieni kirjanen, joka kertoo kuningas Daavidin esi-isistä.

Israelin kuningaskunnan ajasta kertovat kirjat Ensimmäisestä Samuelin kirjasta Toiseen Aikakirjaan saakka. Kuningasten kirjat ja Aikakirjat ovat suurelta osin päällekkäistä historian kerrontaa. Kuninkaitten aika kesti Israelissa noin 1040 – 586 eKr.,eli neljä ja puolisataa vuotta. Tuostakin ajasta Israel oli suurvaltana verrattain lyhyen ajan, noin vuodesta 1000 eKr. vuoteen 920 eKr. Tuona aikana hallitsivat kuningas Daavid ja hänen poikansa Salomo, mutta jo heti Salomon pojan astuttua valtaan, valtakunta jakautui kahtia.

Babylonian pakkosiirtolaisuuden jälkeisestä ajasta kertovat Esran, Nehemian ja Esterin kirjat, joiden kerronta sijoittuu siis 500- ja 400-luvuille eKr.