48. Jeremia ja Valitusvirret

48. JEREMIA ja VALITUSVIRRET

Jeremia toimi vuodesta 626 eKr. noin viisikymmentä vuotta eteenpäin. Hänen toimintansa siis alkoi ennen kuin babylonialaiset valloittivat Jerusalemin ja Juudan, ja jatkui vielä senkin jälkeen, kun kansaa oli viety pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan. Kun samoihin aikoihin toimineitten profeettojen Hesekielin ja Danielin osana oli joutua pakkosiirtolaisten joukossa Babyloniaan, oli Jeremian kutsumus toimia jäljellejääneen kansan parissa Juudeassa.

Jeremia syntyi pappisperheeseen Anatotissa, lähellä Jerusalemia, ja Jumala asetti hänet kansojen profeetaksi jo äidin kohdussa (1:5). Vastaava Jumalan valinta äidin kohdusta saakka mainitaan muutamassa muussakin yhteydessä Raamatussa. Jesaja puhuu samanlaisesta valinnasta sanomalla: ”Herra on minut kutsunut hamasta äidinkohdusta saakka, hamasta äitini helmasta minun nimeni maininnut.” (49:1). Ilmeisesti tässä kohdassa viitataan sekä Israeliin että itse Jesajaan. Johannes Kastajasta sanotaan samoin, että hän oli täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta (Luuk. 1:15). Myös Paavali kertoo omasta valinnastaan: ”Jumala, joka jo äitini kohdusta oli valinnut minut ja armossaan kutsui minut työhönsä” (Gal. 1:15).

On siis mahtavaa huomata, kuinka Jumala on valinnut ja valitsee omiin tehtäviinsä palvelijoitaan jopa äidin kohdusta saakka. Siitä huolimatta tuo kutsumus ei aina välttämättä ole pelkkää iloa ja juhlaa! Huomaamme sen selvästi esim. Jeremian kohdalla, joka valitti raskasta kutsumustaan: ”Voi minua, äitini, kun minut synnytit riidan ja toran mieheksi koko maalle!” (15:10). Kaikista selvimmin tuo kamppailu uskollisuudesta kutsumukselle tulee esille luvussa kaksikymmentä, jossa Jeremia lopulta jopa kiroaa syntymäpäivänsä (20:7-18). Vastaavanlaisen kiroamisen omissa taisteluissaan aikanaan teki myös Job (Job 3:1-).

Nuo edellä kuvatut asiat ovat osaltaan myötävaikuttaneet siihen, että Jeremian kirja ei välttämättä ole monenkaan ns. ”suosikkikirja” Raamatussa. Se on myöskin sivumääräisesti Raamatun pisin kirja. Jeremia joutui siis profetoimaan Jumalan tulevista tuomioista omalle kansalleen. Siksi hänen kokemansa vastustus kuninkaitten, hallitusmiesten, hengellisten johtajien ja tavallisen kansan taholta oli niin rankkaa. Mutta Jeremia sai jo omana aikanaan nähdä, kuinka Jumalan hänen kauttaan antamat ennustukset kävivät toteen, kun Juudan kansa vietiin pakkosiirtolaisuuteen.

Jeremian kirjassa esiintyy usein ennustus pohjoisesta tulevasta vihollisesta, joka tulee tuhoamaan Juudan ja Jerusalemin. Tuolla vihollisella viitataan Babylonian valtakuntaan, joka maantieteellisesti sijaitsi lähinnä idässä, mutta sotajoukkojen kulkureitti kiersi Syyrian aavikon vuoksi pohjoisen puolelta. Jeremia ei ainoastaan ennustanut Juudan ja Jerusalemin tulevaa tuomiota, vaan myöskin pakkosiirtolaisuusajan pituuden. Tuo aikamääre seitsemänkymmentä vuotta ilmoitettiin ensiksikin jo ennen pakkosiirtolaisuutta (25:11), ja ilmoitus vielä vahvistettiin pakkosiirtolaisuuden alettua (29:10). Tämän Jeremialle ilmoitetun aikamääreen huomasi aikanaan Daniel pakkosiirtolaisuudessa ollessaan, ja niinpä hän tarttui tuohon Jumalan lupaukseen, aloittaen rukouksessa ja paastossa taistelun lupauksen toteutumiseksi (Dan. 9). On mielenkiintoista huomata, kuinka vanhan liiton aikana Jumala useinkin ilmoitti etukäteen omalle kansalleen Israelille tarkalleen tiettyjä aikamääreitä. Sitä vastoin uudessa liitossa seurakunnan aikakaudella  ei ilmoiteta tarkasti tulevia aikamääreitä, vaan periaate on: ”ei ole teidän asianne tietää aikoja ja hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut” (Apt. 1:7).

Vaikka Jeremian kirja onkin suurelta osin tuomion julistusta rikkonutta kansaa vastaan, löydämme sieltä myös toivon näköalat. Daavidin suvusta nousee vanhurskas kuningas (luku 23) ja Jumala tekee uuden liiton kansansa kanssa (luku 31). Huomaamme siis, että myös Jeremian kirjasta löytyy Kristus-ennustukset (ks. esim. 23:5)!  Kristillisessä julistuksessa usein lainattuja kohtia ovat mm. Jeremian käynti savenvalajan pajassa (luku 18), tai Jeremian kokemus Jumalan sanan ihanuudesta: ”Sinun sanasi olivat minulle riemu ja minun sydämeni ilo” (15:16). Tälle ajalle sattuva on myös muistutus ”kirjanoppineiden valhekynästä” (8:8). Kuinka usein joudummekaan huomaamaan, kuinka tämänkin ajan kirjanoppineet vääristävät Jumalan selvää sanaa omilla ”valhekynillään”! Kirja päättyy lopulta lohdulliseen tulevaisuuden näkymään, kun Baabelin kuningas armahtaa kuningas Joojakinin ja päästää hänet vankeudesta. Näin Jumalan Daavidin suvulle aikanaan antamat lupaukset pysyivät sittenkin voimassa, ja Daavidin suku säilyi!  Sitä vastoin itse sortajana toiminut Baabelin valtakunta aikanaan tuhoutui (luvut 50 ja 51).

Valloitettuaan Jerusalemin ja Juudean, babylonialaiset eivät vieneet pakkosiirtolaisuuteen kaikkea kansaa, vaan jättivät osan köyhästä maan väestöstä maata viljelemään. Baabelin kuningas asetti Juudan käskynhaltijaksi Gedaljan. Jotkut maan kansasta tekivät kuitenkin salaliiton Gedaljaa vastaan ja surmasivat hänet. Babylonialaisten kostoa peläten suuri osa jäljelle jätettyä kansaa pakeni Egyptiin, vaikka Jeremia varoitti heitä lähtemästä. He eivät kuitenkaan totelleet Jeremian sanoja, vaan ottivat mukaansa myös Jeremian ja hänen kirjurina toimineen Baarukin. Perimätiedon mukaan Jeremia vietiin Egyptiin v. 587 eKr., jossa hän myös aikanaan olisi kuollut.

Valitusvirret ovat runomuotoon kirjoitettuja valituksia Jerusalemin tuhosta. Ne sisältävät vain viisi lukua, ja ovat Jeremian kautta tulleita ja Baarukin kirjaamia.