28. Tuomarien kirja

Tulosta sivuTulosta sivu

 

28. TUOMARIEN KIRJAJoosuan jälkeen ei noussut pariin sataan vuoteen ketään tarpeeksi arvovaltaista henkilöä, joka olisi johtanut kansaa samalla auktoriteetilla kuin Mooses ja Joosua. Niinpä seuraavina vuosisatoina kansan johtajina toimivat ns. tuomarit. He olivat samalla sekä maallisia että hengellisiä johtajia, jotka Jumala herätti kansalleen usein juuri silloin, kun sen viholliset orjuuttivat israelilaisia. Tuomarien kirja mainitsee heistä nimeltä kaksitoista, joista tunnetuimpia ovat naisprofeetta Debora, Gideon, Jefta ja Simson. Kuka Tuomarien kirjan kirjoitti, jää arvoitukseksi. Todennäköisesti asioita oli kirjoitettu muistiin niiden tapahtumahetkillä, mutta ilmeisesti lopulliseen muotoon kirja koottiin vasta pakkosiirtolaisuuden aikana tai sen jälkeen (18:30). On arveltu, että yksi varteenotettava nimi useimpien näiden historiankirjojen kirjoittajaksi olisi Esra, josta sanotaan, että hän oli kirjanoppinut ja perehtynyt Mooseksen lakiin (Esra 7:6).

Tuomarit johtivat kansaa Jumalan tuohon tehtävään valitsemina ja kutsumina. Raamattu kertoo, kuinka he uskon kautta Jumalan antamalla voimalla kukistivat vihollisen valtaa.  Heprealaiskirjeen kirjoittaja mm. mainitsee heistä: ”Minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Baarakista, Simsonista, Jeftasta…” (Hepr. 11:32). Kuitenkin Jumalan sana tuo avoimesti esille myös heidän lankeemuksensa ja heikkoutensa. Israelilaiset jatkoivat Kanaanin maan valloittamista vaihtelevalla menestyksellä, mutta toisaalta saa sen kuvan, että tuona aikajaksona eteneminen oli työlästä ja hidasta. Tuomarien kirja antaa ymmärtää, että usein syynä tähän oli israelilaisten haluttomuus palvella Herraa puhtaalla sydämellä. Siksi Jumala salli heille koettelemuksia ja vaikeuksia heidän vihollistensa taholta.

Kansakunnan hengellisestä tilasta kertoo mm. daanilaisten lankeemus epäjumalanpalvelukseen ja gibealaisten ilkityö. Daanilaiset luopuivat ensimmäisenä Israelin Jumalan palvelemisesta ja pystyttivät itselleen epäjumalankuvan (luku 18), jota he palvelivat jopa Israelin kansan pakkosiirtolaisuuteen saakka (700-luvulla eKr.). Benjaminin heimoon kuuluneen Gibean kaupungin moraalisesta rappiosta kertovat luvut 19-21. Kertomuksessa on paljon yhtymäkohtia Sodoman ja Gomorran rappiotilaan. Molemmissa annetaan kuva, kuinka homoseksuaalisten miesten joukko pyrki estoitta tyydyttämään omia himojaan raiskaamalla kaupunkiin tulleita vieraita henkilöitä! Sodoman ja Gomorran kohtalon me tiedämme, ja huonosti kävi myös koko Benjaminin heimolle. Muiden sukukuntien kostaessa benjaminilaisille, jäi heistä jäljelle vain kuusi sataa miestä. Lopulta kuitenkin tuo sukukunta saatiin pelastettua sukupuuttoon kuolemasta.

Mielenkiintoisen asian Tuomarien kirjasta opimme myös suhteestamme enkelimaailmaan. Simsonin vanhemmille ilmestyi Herran enkeli, joka ilmoitti heidän saavan pojan, joka olisi Jumalan nasiiri äitinsä kohdusta aina kuolinpäiväänsä saakka. Simsonin isä Maanoah sanoi enkelille: ”Mikä on sinun nimesi, kunnioittaaksemme sinua, kun sinun sanasi käy toteen.” (Tuom. 13:17). Enkeli ei kuitenkaan suostunut ilmoittamaan nimeään. Saman linjan huomaamme muuallakin raamatussa. Löydämme sieltä vain kaksi enkelin nimeä: Gabriel ja Miikael. Jos enkelit olisivat ilmoittaneet nimensä, olisi ollut vaara, että sanoman saajat olisivat alkaneet palvoa viestin tuojaa, enemmän kuin itse viestin lähettäjää, Jumalaa. Tässä ajassa sitä vastoin huomaamme, kuinka monet ihmiset puhuvat enkeli-ilmestyksistään, joita ovat saaneet. He myös kertovat, kuinka enkeli on ilmoittanut heille mielellään oman nimensä. Itse ainakin suhtaudun erittäin kriittisesti tuollaisiin kertomuksiin, koska myös pimeyden enkelit voivat esiintyä valkeuden enkelin vaatteissa, yrittäen saada ihmisiä palvomaan itseään. Tämä ei toki poissulje sitä, etteivätkö Jumalan enkelit voisi ilmestyä tänäkin päivänä.

Tuomarien aika päättyy oikeastaan Samueliin, jonka Jumala kutsui profeetakseen ja kansansa johtajaksi. Samuelin jälkeen alkoikin sitten jo kuningaskunnan aika.