88. Juudaksen kirje

88. JUUDAKSEN KIRJE

Kirjoittaja on Juudas, Jeesuksen velipuoli, vaikkakin Juudas esittelee itsensä vaatimattomasti Jeesuksen Kristuksen palvelijaksi ja Jaakobin veljeksi (1:1). Kirje on yksi Uuden Testamentin lyhimmistä kirjoista, eikä sen vastaanottajaa tarkemmin nimetä.

Yksi kirjeen tarkoituksista on varoittaa valheopettajista: ”Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu” (1:3). Kirjeessä on selvä yhtäläisyys Toisen Pietarin kirjeen toiseen lukuun. Molemmissa korostetaan Jumalan vanhurskautta ja pyhyyttä ja varoitetaan synnillisestä ja irstaasta elämästä. Samankaltaisuus on silmiinpistävä, joten jompikumpi on lainannut toista, tai sitten molemmat ovat käyttäneet samaa ulkopuolista lähdettä.

Juudaksen kirje sisältää joitakin erikoisia kohtia, joissa annetaan meille tietoa, jota emme mistään muualta raamatusta löydä. Tällaisia kohtia ovat langenneiden enkeleiden kohtalo (jae 6), ylienkeli Miikael ja saatana väittelemässä Mooseksen ruumiista (jae 9) ja viittaus Eenokin ennustukseen Herran tulemuksesta (jakeet 14 ja 15). Asiatiedon näihin kohtiin Juudas on ilmeisesti saanut kahdesta apokryfisestä kirjasta, jotka ovat Eenokin kirja ja Mooseksen taivaaseen ottaminen. Alkuseurakunta tunsi ja luki näitä apokryfikirjoja, vaikkakaan niitä ei koskaan liitetty juutalaiseen pyhien kirjojen kaanoniin eli meidän tuntemaamme Vanhaan Testamenttiin.

Juudas kertoo langenneiden enkeleiden kohtalosta: ”ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon.” Eenokin kirjassa kerrotaan, kuinka Hermon vuoren tuntumassa kaksi sataa enkeliä vietteli naisia seksuaaliseen yhdyntään. Sen seurauksena syntyi ”sekasikiöitä”. Samankaltaiseen tapahtumaanhan viitataan myös Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa (6:1,2). Olen usein miettinyt, antaako tämä kohta jotakin selitystä myös riivaaja henkien kohtaloon ja käyttäytymiseen. Juudas sanoo, että nuo enkelit jättivät oman asumuksensa. Kreikan kielessä on sana ”oikeeteerion”, joka tarkoittaa majaa ja asuntoa. Samaa alkukielen sanaa käyttää myös Paavali puhuessaan meidän uudesta majasta eli ruumiista, jonka kerran saamme taivaassa (2. Kor. 5:2). Eli hylkäsivätkö nuo enkelit oman taivaallisen ruumiinsa ja ottivat väliaikaiseksi asunnokseen ihmisruumiin, voidakseen harjoittaa sukupuoliyhteyttä maan naisten kanssa. Jumala heidät kuitenkin tuomitsi, ja heillä ei ollut enää paluuta omaan taivaalliseen ruumiiseensa, vaan heitä säilytetään kahlittuina suuren päivän tuomioon. Ovatko muutkin riivaaja henget niitä, jotka ovat aikanaan syystä tai toisesta jättäneet oman taivaallisen majansa. Kun raamattu puhuu riivaajahengistä, huomaamme, että niillä on ennen kaikkea suuri kaipaus päästä asumaan johonkin ruumiiseen. Jos ei ole mahdollisuutta päästä ihmisen ruumiiseen, niin vaikkapa sitten sikojen ruumiiseen (Luuk. 8:31,32; 11:24).

Kertomus Mooseksen ruumiista on myös mielenkiintoinen. Viides Mooseksen kirja kertoo ainoastaan, että Jumala käski Moosesta nousta yksin Nebon vuorelle, jossa hän sitten kuoli ja Jumala hautasi hänet (5. Moos. 32:48-50; 34:1-6). Miksi sitten saatana olisi ollut kiinnostunut Mooseksen ruumiista? Ehkäpä saatana aavisti, että Mooseksella tulisi vielä olemaan jotakin tehtävää täällä maan päällä myöhemminkin. Olihan Mooses joka tapauksessa noin tuhatviisisataa vuotta myöhemmin Jeesuksen kanssa kirkastusvuorella! Henkilökohtaisesti uskon, että Mooses ja Elia ovat nuo Ilmestyskirjan kaksi säkkipukuista profeettaa, jotka tulevat vielä toimimaan Jerusalemin kaduilla (Ilm. 11:3-12). Ei siis ihme, että saatanakin olisi mielellään keksinyt ”jotakin käyttöä” Mooseksen ruumiille, vaikkapa yrittänyt tehdä siitä sylttyä!

Sodoma ja Gomorra olivat aikanaan varoittavana esimerkkinä Jumalan tuomioista, joka kohtaa synnillistä ja irstasta elämää. Juudas käyttää sanontaa: ”ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.” Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt historioitsija Josefus kertoo, että sillä paikalla, jossa nuo kaupungit olivat sijainneet, tuli paloi yhä ja höyry nousi maasta vielä Jeesuksen aikana. Ehkäpä Jumala halusi sen näin pitää varoittavana esimerkkinä ympäröiville kansoille. Tämä aika sitä vastoin kerskuu sillä, että se on mennyt syntielämässään jopa pidemmälle kuin Sodoma ja Gomorra. Ei ihme, että Herra tulee aikanaan tuhannen tuhansine pyhinensä tuomitsemaan ja rankaisemaan nykyistä maailmaa kaikista sen jumalattomista teoista.

Juudaksen kirjeellä kaikesta lyhykäisyydestään huolimatta oli aikanaan tärkeä sanoma sen ajan vastaanottajille. Mutta uskon, että sen sanoma on vielä ajankohtaisempi meille tämän ajan uskoville. Kuinka profeetalliset ovat Juudaksen sanat lopunaikojen kristillisyydestä: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan. Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.” Tänä aikana halutaan kylläkin säilyttää uskonnollisuus ja jumalisuuden ulkokuori, mutta ei elää Hengen täyteistä ja pyhitettyä elämää.