75.Kirje efesolaisille

75. KIRJE EFESOLAISILLE

Efesolaiskirje on yksi Paavalin vankeusaikana kirjoittamista kirjeistä. Paavali kirjoitti vankeudessa ollessaan monia kirjeitä, joista puolenkymmentä päätyi lopulta Uuden Testamentin kaanoniin. Näin Jumala saattoi kääntää Paavalin vankeusajankin siunaukseksi koko kristilliselle jälkimaailmalle ja evankeliumin eteenpäin menemiselle. Olihan Paavalilla silloin ainakin paremmin aikaa keskittyä kirjalliseen tuotantoon.

Rooman valtakunnan aikana Efesos oli maailman toiseksi suurin kaupunki Rooman jälkeen. Sen asukasmäärän on arveltu olleen 250 000 – 500 000. Se oli tärkeä satamakaupunki ja portti Euroopan puolelta Aasiaan. Paavali vieraili ensimmäisen kerran Efesoksessa ollessaan toisella lähetysmatkallaan (Apt. 18:19-21), mutta hän ei viipynyt silloin siellä kovin kauan. Hän palasi takaisin Efesokseen kolmannella lähetysmatkallaan ja viipyi silloin Efesoksessa pidempään kuin missään muussa kaupungissa lähetysmatkojensa aikana, kokonaista kaksi vuotta. Ehkäpä Paavali oivalsi tuon suuren kaupungin keskeisen aseman ja tärkeyden evankeliumin julistamisessa koko tuolle alueelle.

Efesos oli pakanallisen Artemis-jumalattaren palvontakeskus. Artemis-jumalattaren temppeliä pidettiin jopa yhtenä tuon ajan maailman seitsemästä ihmeestä. Evankeliumin eteneminen oli Efesoksessa niin voimallista, että jopa Artemis-jumalattaren palvonta alkoi kärsiä tappioita. Seurauksena tästä oli hopeaseppä Demetriuksen liet-soma mellakka Paavalia ja kristillistä seurakuntaa vastaan (Apt. 19). Vaikka Paavali pian tämän jälkeen läksikin Makedoniaan, jatkoi seurakunta kasvuaan ja Efesoksesta muodostui vähitellen tärkeä kristillinen keskus alkuseurakunnassa. Mainitaanhan Efesos monissa Uuden Testamentin kirjoissa, ja siellä toimivat aikanaan myös apostoli Johannes ja Paavalin opetuslapsi Timoteus.

Efesolaiskirje saattoi alkujaan olla kiertokirje, jota oli siis tarkoitus kierrättää seurakunnasta toiseen. Kirjeen alkujakeessa oleva sana ”Efesoksessa” puuttuu joistakin vanhimmista käsikirjoituksista. Lisäksi kirjeestä puuttuvat mm. henkilökohtaiset viittaukset, se ei sisällä esim. henkilökohtaisia terveisiä ystäville. Paavali kirjoitti kirjeen Roomassa vuoden 60 paikkeilla.
Kirje on sisällöltään samankaltainen Kolossalaiskirjeen kanssa. Kirjeen alkuteemoja ovat Jumalan pelastussuunnitelman ylistys, Kristus seurakunnan yhdistäjänä, Paavali apostolin tehtävän hoitajana sekä seurakunnan yhteys ja tehtävä. Seurakunnan merkitystä korostaessaan Paavali toteaa, että Jumalan pelastussuunnitelma tuli jopa taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon seurakunnan kautta (3:10). Voisipa sanoa, että efesolaiskirjeestä löytyy Uuden Testamentin kirkkain ja syvällisin opetus Jumalan seurakunnasta.

Kirje antaa myös mahtavaa opetusta kristittynä vaeltamisesta. Paavali käyttää tässä yhteydessä sanontoja ”vanha ihminen” ja ”uusi ihminen” (4:17-24). Uskovan ei tule vaeltaa vanhan, lihallisen ihmisen mukaan, noudattaen sen mielihaluja ja tekoja, vaan pukea päälleen uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen. Oikeaan kristittynä vaeltamiseen liittyvät myös ns. huoneentaulut, joissa annetaan ohjeita vaimoille, miehille, lapsille, isille, palvelijoille ja isännille (5:22 – 6:9).

Efesolaiskirjeen yksi tunnetuimmista ja eniten käytetyistä kohdista on kuvaus kristityn sota-asusta (6:11-17). Vankeudessa ollessaan Paavali oli roomalaisen sotilaan valvonnan alaisena (Apt. 28:16). Koska tuo aika kesti parisen vuotta, oli Paavalilla aikaa seurata, mitä roomalaisen sotilaan asuun kuuluu ja kuinka se puetaan päälle. Paavalihan kuvaa tuon asun lähinnä juuri pukemisjärjestyksessä. Ensin vyötetään kupeet vyöllä, joka ei ollut mikään tavallinen vyö, vaan jonka etuosasta riippui paksuja nahkasuikaleita, suojaten sotilasta vyötäröstä alaspäin. Sen jälkeen puettiin haarniska ja kengät, otettiin kilpi ja kypärä, ja viimeisenä miekka.

Paavali antaa myös jokaiselle asusteen osalle oman hengellisen selityksensä. Uskovalle on ensiksikin tärkeää, että elää totuudessa. Et voi vastustaa valheiden isää perkelettä, ellet ole itse ensiksi vyöttäytynyt totuuteen! Kristuksen lahjavanhurskaus, ja yksin se, on meillä suojahaarniskana vihollisen juonia vastaan. Meillä tulee olla myös halu viedä evankeliumin sanomaa eteenpäin meille suotujen lahjojen ja annettujen tehtävien mukaan. Usko on se kilpi, jolla voimme sammuttaa kaikki saatanan palavat nuolet. Paavali käyttää tarkoituksella sanontaa "voitte sammuttaa”. Roomalaisen sotilaan kilpi ei ollut ainoastaan yksinkertainen metallinen levy. Silloinhan vihollisen ampumat palavat nuolet olisivat sinkoutuneet sivullepäin ja saattaneet joka tapauksessa sytyttää tulipalon. Roomalaisen sotilaan kilvessä oli keskikohta päällystetty ohuella puukerroksella. Näin sotilas saattoi laittaa kilven palavan nuolen eteen ja näin ikään kuin pysäyttää ja pyydystää lentävän nuolen. Sen jälkeen se oli helppo irrottaa kilvestä ja sammuttaa, niin ettei se enää saanut tuhoja aikaan. Mikä mahtava kuvaus uskon voimasta taistelussamme saatanaa vastaan!

Pää suojattiin vahvalla kypärällä, koska onhan pää kaikista haavoittuvin sotilaan ruumiin osista. Myös uskon elämässä on tärkeää, että meidän ajatusmaailmamme on suojattu, koska juuri sinne vihollinen yrittää ensiksi rakennella linnakkeitaan monenlaisten juonien kautta. Olethan huomannut, että taistelu saatanaa vastaan käydään usein ensiksi juuri meidän ajatusmaailmassa. Mutta Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, voi varjeleva meidän sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa (Kol. 4:7). Ainut hyökkäysase sotilaan asussa on miekka, joka on Jumalan sana. Yksin sillä voimme kumota vastustajan aikeet, kuten Paavali Tiitukselle opettaa esim. seurakunnan kaitsijasta: ”hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet” (Tiit. 1:9).

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että roomalaissotilaan asussa ei ollut sen kummempaa suojaa selkäpuolella. Ilmeisesti sotilaalle ei edes annettu koulutusta ja ohjeita siitä, kuinka tiukassa tilanteessa kääntää selkä viholliselle ja paeta! Myös uskon taistelussa meitä ei missään tilanteessa kehoteta pakenemaan vihollista, vaan päinvastoin. Sanotaanhan Jaakobin kirjassa, että ”vastustakaa perkelettä, niin se teitä pakenee” (Jaak. 4:7). Ainut, mitä meitä käsketään pakenemaan, on synti, erityisesti haureus (1.Kor. 6:18). Mutta sehän tarkoittaakin, ettemme ala millään tavalla leikkiä minkään synnin kanssa!

Tänä päivänä Efesos on rauniokaupunki. Raamatussa se mainitaan viimeisen kerran Ilmestyskirjan toisessa luvussa. Efesos on yksi Ilmestyskirjan seitsemästä seurakunnasta, joille Kristus lähetti yksilökohtaisen sanoman. Efesos sai rohkaisua ja tunnustusta, mutta myös kehotuksen parannuksen tekoon, koska oli hyljännyt ensimmäisen rakkautensa. Efesoksen kaupunki ja seurakunta sai vielä olla kirkolliskokouksen järjestäjänä v. 431, mutta jonkin ajan kuluttua se tuhoutui maanjäristysten ja muiden syiden seurauksena. Toteutuiko näin seurakunnan Herran antama uhkaus tuomiosta: ”Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta” (Ilm. 2:5).